Huh, mikä viikko ja mikä sää! Vaikka maastossa kulkiessa on jo muutaman viikon ajan nähnyt, miten talvi lähenee loppuaan, tämän viikon aurinko ja lämpö herättivät kevään täysillä ainakin mun rinnassa! Väliäkö sillä, että kaduilla pöllyää ja hiekka narskuu hampaissa, kun aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja huomaa melkein joka päivä laittaneensa liikaa vaatetta päälle :)
Maanantaina murisin ja tuhisin turhautuneena, kun pieni migreeninpoikanen teki silmät araksi valolle ja jouduin viettämään päivän pimennysverhojen takana. Onneksi olo helpotti siinä määrin, että illalla pääsin lamppulenkille Annan kanssa; raitis ilma teki todella hyvää kaikin puolin. Tiistaina tuhisin turhautuneena lisää, kun sää olikin harmaa - että menetinkö sen ainoan aurinkoisen päivän? Ei sentään, loppuviikosta päivä päivältä virne vaan kasvoi, kun aurinkoa riitti ja riitti. Ja riitti.
Lauantaina pääsin avaamaan kevään suunnistuskauden. Mulla oli monta kertaa ajatuksena käydä talvikorttelirasteilla mutta en sitten missään vaiheessa saanut aikaiseksi. Alkujaan tarkoitukseni oli mennä sunnuntaina Laaksolahden rasteille, mutta sitten huomasin, että OK-77:n ja Lynxin korttelirastikausi alkoi lauantaina Masalassa. Lisäksi sulan maan ansiosta siellä oli rasteja myös metsän puolella, joten hurautin lauantaiaamuna Masalaan. 5,9 kilometrin radalla tuli todettua, että meno oli vähän kuin varsalla kesälaitumella: järki ja maltti eivät pysyneet mukana, kun kirmasin pitkin puistoja ja metsiä :D No, onneksi rata ei ollut suunnistuksellisesti järin vaikea, joten höntyilystä ei ollut pahemmin haittaa :)
Perjantaina oli tasan kolme kuukautta aikaa Forssan suvi-iltaan, joten tänään aloitin myös kevään asvalttipitkikset. Tosin näin alkuun juoksen vain "semipitkiksiä", esim. tänään noin 70 minuuttia välillä kävelyllä kevennellen. Keskiviikkona tekemäni reilu lenkki yhdessä erotuomarikaverini kanssa ja lauantain suunnistus tuntuivat jaloissa, ja eikä pitkisköpöttely tietenkään avannut jalkoja yhtään sen enempää :) Mutta fiilis oli aivan mahtava, kun talven jälkeen pääsi ekaa kertaa lenkille ohuissa trikoissa, ilman hanskoja, hattuja tai kaulahuivia ja juoksutakinkin olin korvannut toisella pitkähihaisella paidalla. Liikkellä oli tosi paljon porukkaa - lenkkeilijöitä, pyöräilijöitä, ulkoilijoita - ja kaikki hymyilivät. Se niistä jöröistä suomalaisista ;) Illalla sitten availin jalkoja putkirullalla ja rauhallisella hathajoogalla. Mulla on viime aikoina pohkeet jumitelleet normaalia enemmän, mutta rulla tehoaa niihin tosi hyvin, kunhan vain jaksaa sitä käyttää.
Oletteko kokeneet keväthuumaa tällä viikolla? Mitä odotatte keväässä eniten? :)
sunnuntai 15. maaliskuuta 2015
perjantai 6. maaliskuuta 2015
Rikkonainen helmikuu: penkkiurheilua ja polkuja
Huhhui, eipä ole tullut hetkeen kirjoiteltua. Helmikuusta tuli todella rikkonainen, joten paitsi että tuntui, ettei ollut mitään kivaa kirjoiteltavaa (enkä halunnut muhia ärsytyksessäni), niin huomasin myös, miten paljon väsyneempi olin, kun en päässyt säännöllisesti liikkumaan. Sairastelu vie voimia ihan itsessään, mutta kyllä ulkoilun puute näkyi sekä fyysisenä uupumuksena että huonona fiiliksenä.
Kun kirjoittelin tämän vuoden suunnitelmista, totesin, etten halunnut liian tiukkoja tavoitteita, koska kroppa ei välttämättä edelleenkään leikkauksen jäljiltä kestä ihan kaikkea. Tämä riski toteutui nyt kertaalleen, kun kävin helmikuun alkupuolella kokeilemassa uintia ekan kerran leikkauksen jälkeen. Uinti itsessään sujui tosi hyvin (huomioiden että siitä oli ollut taukoa yli vuosi) ja kellotin 1000 metriä niin nopeaan aikaan, että olen edelleen aika varma, että sekosin kierroslaskuissa ja matka oli oikeasti alimittainen ;) Uintia seuraavana päivänä kuitenkin oikeassa kyljessä keuhkon syrjässä kulkeva hermo kipeytyi todella pahasti. Se sai leikkauksessa hieman osumaa ja on oikutellut aika ajoin mutta ei koskaan vielä näin paljon.
Lähdin sinä päivänä kimppalenkille Kauniaisiin, mutta jouduin jättämään leikin kesken heti alkuun, kun hermoa alkoi särkeä niin, etten pystynyt hengittämään normaalisti. Samalla sykkeet hyppäsivät noin 20 pykälää normaalia korkeammalle, joten olo oli kaikkinensa kurja. Kaarsin takaisin lähtöpaikalle ja tirautin autossa pienet itkut. Parempi puoliskoni oli hetkeä aiemmin viestitellyt lähtevänsä katsomaan miesten salibandyliigan ottelua, ja minäkin sitten hurautin samaan matsiin saadakseni jotain muuta ajateltavaa kuin turhautumiseni. Se olikin hyvä idea, koska pelin huuma vei kyllä mukanaan :)
Muutaman lepopäivän jälkeen pääsin liikkeelle, kävelyreippailulle metsään ja muuta kevyehköä, kunnes sitten kröhä ja nuha alkoivat kolkutella ovella. Uskaltauduin ihanalle lamppulenkille Vanttilan ja Keskuspuiston poluille Annan ja Hannan kanssa, mutta sen jälkeen flunssa vei voiton. Flunssa oli tietysti itsessään harmillinen mutta lisäksi useamman päivän makoilu sohvalla (ei järin ergonomisessa asennossa...) sai oikean kyljen hermon kipeytymään lisää.
Kaikkinensa jouduin pitämään taukoa ja keventelemään 2-3 viikkoa. Flunssan jälkeen täyteen kuntoon pääseminen vie tietysti vielä pidemmän ajan: viime lauantaina kävin Hannan kimppalenkillä Solvallan poluilla ja maanantaina kävimme taas lamppujen kanssa Keskuspuistossa, ja kummallakin kerralla kroppa oli vielä vähän voimaton. Kylki muistuttelee edelleen itsestään jopa poluilla, missä ei kuitenkaan iskutusta ole kovinkaan paljon. Kuntosalilla olen tehnyt kevyempää kuntopiiriä, ja suurena myönnytyksenä olen yrittänyt olla lukematta kirjoja iltaisin sängyssä kyljelläni maaten :D
Jotain positiivistakin helmikuussa oli: kipeänä ollessa oli aikaa käydä katsomassa vielä toisenkin kerran miesten säbäliigaa sekä pariin otteeseen alasarjaotteluita, jälkimmäisiä lähinnä sillä ajatuksella, että on kiva nähdä lähempänä omaa tasoa olevien (mutta kuitenkin itseä parempien) erotuomareiden työskentelyä. Kun pelit ovat tasoltaan lähempänä omaa tekemistä ja toisaalta erotuomaritkin "tavallisia kuolevaisia" ;) saa peleistä monesti enemmän ajatuksia ja ideoita oman erotuomaroinnin kehittämiseen. Nyt maaliskuussa pyörivätkin sitten playoffit ja alasarjoissa aletaan lähestyä viimeisiä turnauskierroksia, joten "kevään huumaa" on tarjolla niin penkkiurheilijana kuin erotuomarinakin (puhumattakaan mitä herkkua kevät on pelaajille, valmentajille jne.!).
Seuraatteko te jotain lajia, jossa on kauden huippuhetket käsillä? Nythän on ollut hiihtokisoja ynnä muutakin tarjolla penkkiurheilijoiden iloksi. Oletteko selvinneet tästä talvesta ilman flunssia ja muita telakoita, vai onko muita, joilla on ollut rikkonaista? Miten pysytte terveinä tai jos telakka kutsuu, miten käsittelette siitä tulevaa turhautumista? :)
Kun kirjoittelin tämän vuoden suunnitelmista, totesin, etten halunnut liian tiukkoja tavoitteita, koska kroppa ei välttämättä edelleenkään leikkauksen jäljiltä kestä ihan kaikkea. Tämä riski toteutui nyt kertaalleen, kun kävin helmikuun alkupuolella kokeilemassa uintia ekan kerran leikkauksen jälkeen. Uinti itsessään sujui tosi hyvin (huomioiden että siitä oli ollut taukoa yli vuosi) ja kellotin 1000 metriä niin nopeaan aikaan, että olen edelleen aika varma, että sekosin kierroslaskuissa ja matka oli oikeasti alimittainen ;) Uintia seuraavana päivänä kuitenkin oikeassa kyljessä keuhkon syrjässä kulkeva hermo kipeytyi todella pahasti. Se sai leikkauksessa hieman osumaa ja on oikutellut aika ajoin mutta ei koskaan vielä näin paljon.
Lähdin sinä päivänä kimppalenkille Kauniaisiin, mutta jouduin jättämään leikin kesken heti alkuun, kun hermoa alkoi särkeä niin, etten pystynyt hengittämään normaalisti. Samalla sykkeet hyppäsivät noin 20 pykälää normaalia korkeammalle, joten olo oli kaikkinensa kurja. Kaarsin takaisin lähtöpaikalle ja tirautin autossa pienet itkut. Parempi puoliskoni oli hetkeä aiemmin viestitellyt lähtevänsä katsomaan miesten salibandyliigan ottelua, ja minäkin sitten hurautin samaan matsiin saadakseni jotain muuta ajateltavaa kuin turhautumiseni. Se olikin hyvä idea, koska pelin huuma vei kyllä mukanaan :)
Muutaman lepopäivän jälkeen pääsin liikkeelle, kävelyreippailulle metsään ja muuta kevyehköä, kunnes sitten kröhä ja nuha alkoivat kolkutella ovella. Uskaltauduin ihanalle lamppulenkille Vanttilan ja Keskuspuiston poluille Annan ja Hannan kanssa, mutta sen jälkeen flunssa vei voiton. Flunssa oli tietysti itsessään harmillinen mutta lisäksi useamman päivän makoilu sohvalla (ei järin ergonomisessa asennossa...) sai oikean kyljen hermon kipeytymään lisää.
Kaikkinensa jouduin pitämään taukoa ja keventelemään 2-3 viikkoa. Flunssan jälkeen täyteen kuntoon pääseminen vie tietysti vielä pidemmän ajan: viime lauantaina kävin Hannan kimppalenkillä Solvallan poluilla ja maanantaina kävimme taas lamppujen kanssa Keskuspuistossa, ja kummallakin kerralla kroppa oli vielä vähän voimaton. Kylki muistuttelee edelleen itsestään jopa poluilla, missä ei kuitenkaan iskutusta ole kovinkaan paljon. Kuntosalilla olen tehnyt kevyempää kuntopiiriä, ja suurena myönnytyksenä olen yrittänyt olla lukematta kirjoja iltaisin sängyssä kyljelläni maaten :D
Jotain positiivistakin helmikuussa oli: kipeänä ollessa oli aikaa käydä katsomassa vielä toisenkin kerran miesten säbäliigaa sekä pariin otteeseen alasarjaotteluita, jälkimmäisiä lähinnä sillä ajatuksella, että on kiva nähdä lähempänä omaa tasoa olevien (mutta kuitenkin itseä parempien) erotuomareiden työskentelyä. Kun pelit ovat tasoltaan lähempänä omaa tekemistä ja toisaalta erotuomaritkin "tavallisia kuolevaisia" ;) saa peleistä monesti enemmän ajatuksia ja ideoita oman erotuomaroinnin kehittämiseen. Nyt maaliskuussa pyörivätkin sitten playoffit ja alasarjoissa aletaan lähestyä viimeisiä turnauskierroksia, joten "kevään huumaa" on tarjolla niin penkkiurheilijana kuin erotuomarinakin (puhumattakaan mitä herkkua kevät on pelaajille, valmentajille jne.!).
Seuraatteko te jotain lajia, jossa on kauden huippuhetket käsillä? Nythän on ollut hiihtokisoja ynnä muutakin tarjolla penkkiurheilijoiden iloksi. Oletteko selvinneet tästä talvesta ilman flunssia ja muita telakoita, vai onko muita, joilla on ollut rikkonaista? Miten pysytte terveinä tai jos telakka kutsuu, miten käsittelette siitä tulevaa turhautumista? :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)