Kun töihin osui lisäksi viikko, jolloin tuurasin sekä yhtä lomalaista että yhtä työmatkalaista, totesin, että liikunnan osalta on otettava maltillisesti. Rauhallista kuntopiiriä yläkroppaan keskittyen ja pari extrakevyttä lenkkiä. Täytyy myöntää, että vaikka tiesin ulkoilun tekevän vain hyvää, oli lenkeille lähteminen aikamoista tahtojen taistoa. Ja kun yhdellä lenkillä iski (onneksi lyhyeksi jäänyt) vesi- ja raekuuro, olin jo valmis polttamaan lenkkarini. Mutta niin vaan työstressi ja muu väsymys aina vähän väistyi, kun jolkotteli keskittyen raikkaaseen ilmaan ja kivoihin maisemiin.
Lauantaina oli jälleen tiedossa erotuomarihommia roppakaupalla: viisi naisten kolmosdivariottelua. Kiukuttelin pääni sisällä perjantai-iltana ja ääneen lauantaiaamuna, että miksi pitää ihmisen harrastaa sellaista lajia, jossa ei voi todeta väsymyksen iskiessä, että jäänpäs kotiin. Kun ajoin sitten säbähallia kohti, totesin itselleni, että sillä asenteella peleistä ei ainakaan tule kivoja. Koska joka tapauksessa olin viheltämään menossa, päätin keskittyä miettimään kaikkia mukavia asioita. Niitä kun kuitenkin on: toinen päivän pareistani oli taas yksi hyvä erotuomarikaverini, yhteistoimintamme (linjaukset, viestintä jne.) synkkasi tosi hyvin, pelaajat olivat hyväntuulisia, peleissä keskityttiin täysillä pelaamiseen ja viimeinen matsimme oli vielä tosi tasaväkinen sekä taidokas. Peli peliltä fiilis nousi, tauoilla kävin hyviä keskusteluja lajista toimitsijoiden kanssa ja omien otteluidemme jälkeen menimme kaverini kanssa vielä katsomaan muita pelejä sekä käymään läpi päivän saldoa. Kotiin saavuin - kuinkas muutenkaan - väsyneenä. Mutta paljon paremmalla mielellä.
Otin myös opiksi edellisestä viikosta ja totesin, että menen sunnuntaina vain kävelylenkille. Ulkoilu ja rauhallinen jooga illalla olikin hyvä idea. Eiköhän tästä viikosta tule taas energisempi ja ainakin iloisempi :)
Miten teillä näkyy stressi, väsymys tms. treeneissä? Saatteko liikunnasta lisäenergiaa vai pitääkö malttaa ottaa rauhallisemmin? Miten saatte oman fiiliksenne nousuun silloin, kun tympäisee tai uuvuttaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti