Kevät tuli ja meni; toivottavasti se tulee jossain vaiheessa uudestaankin :) Vaikka säät ovat olleet viime viikkoina sitä sun tätä, into lähteä ulkoilemaan ei ole vavissut, kun tarjolla on ollut ihania polku- ja muita metsälenkkejä hyvässä seurassa.
1) Polut
Vaikka talvellakin oli kiva jolkotella poluilla (silloin kun ei tarponut hangessa...), niin nyt lumien sulaessa ja paljastaessa neulaspolut, juurakot, sammalmättäät, pellonreunat ja kalliot mun into metsään tuntuu vain kiihtyvän. Kaduilla on kiva tehdä lyhyehköjä kevyitä pääntuuletuslenkkejä mutta polut ovat vieneet mun sydämen. Ehkä kyse on myös siitä, että kun tosiaan teen "peruslenkit" kaduilla, polkulenkit ovat aina jotain erilaista, erityistä ja etukäteen odotettua :)
Pääsin myös viime viikonloppuna suunnistamaan kunnon metsään ensimmäistä kertaa tänä keväänä Pihkaniskojen Kevätrogainingissa ja olin (ja olen!) ihan fiiliksissä siitä. Nyt huhtikuussa alkaa kesän kuntorastikausi, jota odotan melkoisen intopiukeana.
2) Kaverit
Olen tosi introvertti ihminen mutta viime aikoina olen käynyt aika paljon liikkumassa kavereiden kanssa ja se on vaihteeksi kyllä kivaa! Seurana on ollut Hanna ja Anna, erotuomarikaverini Sanna sekä nyt viimeisimmäksi Riina, joka oli parini kevätrogassa. Paitsi että lenkille tulee lähdettyä huonossakin säässä, jos se on sovittu etukäteen ;) niin hyvässä seurassa saa extrahyvän mielen hyvistä keskusteluista sen hyvän lenkin lisäksi!
Rogassa oli tosiaan ihan huisin hauskaa. Pummasimme yhden rastin aivan totaalisesti ja olimme maalissa 10 minuuttia yliajalla, mutta suunnistus hyvässä seurassa, joka on saman tasoinen ja samanlaisella rennolla fiiliksellä matkassa kuin itse on, oli taas esimerkki siitä, miten yhdessä vaan on kivempaa :) Suunnistuksen ohessa ehdimme jutella omista tulevista tapahtumista ja kiinnostuksen kohteista, ja paljastui, että olemme kumpikin suunnitelleet osallistumista mm. Venlojen viestiin ja seikkailu-urheilutapahtumiin. Vuoden verran olen miettinyt, mistä löytäisin seuraa ko. juttuihin ja nyt löytyi! Olen tosi tosi iloinen siitä :) Ja kas, eilen lähtikin ilmoittautuminen Salpaus-rogainingiin...
Mistä te saatte liikuntaintoa ja -iloa harmaina päivinä? Onko teillä erikseen talvilajeja ja kesälajeja tai muuten erilainen "ohjelma" eri vuodenaikoina? Milloin teillä alkaa kesäkausi? :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti