Matka vai päämäärä

Kuukausi takaperin Töppöjalka-blogin Hanna puhui ensi vuoden suunnitelmistaan ja havahdutti minutkin siihen tosiasiaan, että uuteen vuoteen ei olekaan enää niin kovin pitkä aika. Olin miettinyt ensi vuotta aika epämääräisesti, "joku puolimaraton voisi olla kiva juosta", kun tuntui, että tämä kausi oli vielä päällä, kun kuntorastit jatkuivat lokakuun loppuun ja muita suunnistusjuttuja oli vielä marraskuussakin.

Tässä pikku hiljaa olen sitten pohdiskellut tarkemmin, mitä olisi kiva ensi vuonna tehdä, sekä kartoittanut erilaisia tapahtumia. Tällä viikolla olen paneutunut asiaan taas vähän enemmän, kun yli puolet viikosta on mennyt flunssan merkeissä sohvan ja sängyn pohjalla.

Viikko sitten napsittuja kuvia sunnuntain kävelylenkiltä.

Mitä tarkempia suunnitelmia kasailen ensi vuodelle, sitä enemmän kuitenkin huomaan miettiväni, kumpi onkaan tärkeämpi: matka vai päämäärä. Olen luonnostani hypersuorittaja, joten yritän opetella ottamaan elämässä rennommin ja keskittyä nauttimaan asioista silloin, kun niitä teen, enkä sitten, kun homma on valmis ja pulkassa. Samoin yritän opetella tekemään elämässä asioita, joista itse tykkään, enkä suorittamaan jotain muka täydellistä elämää "näin mun kuuluu tehdä".

Niinpä erilaiset liikuntatapahtumat ovat mulle kaksipiippuinen juttu. Yleensä niissä on mahtava tunnelma, ja on vain niin hauska nähdä paljon muita ihmisiä, jotka saa kiksejä samoista jutuista kuin itse. Ja toisaalta jos on tavoitteena jokin tapahtuma, siitä saa lisävirtaa niinä päivinä, kun tulee töistä kotiin tappoväsyneenä ja kärttyisänä eikä muista, että siihen olotilaan auttaa yleensä happihyppely paremmin kuin maailman kiroaminen sohvan nurkasta kera suklaalevyn.

Sitten taas toisaalta olen kokenut senkin, että tekisi mieli meloa/geokätköillä/sauvakävellä/uida/jotain muuta, mutta lähden hölkkäämään, koska niin kuuluu tehdä, koska treenaan tapahtumaan X. Oma tavoitteeni on ennemmin tasapainoinen ja monipuolinen harrastaminen (koska mulla ei ole lahjoja mihinkään yksittäiseen lajiin haluan kehittyä monipuolisesti plus välttää rasitusvammat), joten tuollainen "pitää juosta, koska öö... no, kun pitää" on täysin ristiriidassa sen kanssa. Erityisesti tämä dilemma koskee katujuoksua, joka kehittää tietysti kestävyyttä mutta ei lihaskuntoa, ketteryyttä jne. ja joka yksinään harrastettuna on mulle aika riskaabeli rasitusvammojen (lonkat, polvet) osalta.

Toinen näkökulma tapahtumien suhteen on se, että jos fokus on liikaa tapahtuman "läpäisyssä" tai omassa ennätyksessä, niin mitä sen jälkeen, kun se on tehty? Yksi vaihtoehto on tähdätä vaativampaan tapahtumaan tai uuteen ennätykseen, mutta yleensä se vaatii enemmän harjoittelua määrällisesti ja/tai tehollisesti, mikä ei välttämättä ole mahdollista. Riittääkö motivaatio ja into säännölliseen liikuntaan, vaikka sillä ei saavuttaisi tapahtumissa enää mtään uutta? Eli onko liikunta itsessään riittävän kivaa?

Päädyinpä taas käytännöllisistä suunnitelmista teoreettisiin pohdintoihin :D Millaisia ajatuksia erilaiset liikuntatapahtumat herättävät teille?