Menneen viikon muistelua

Työkiireet jatkuivat koko viime viikon ja sama tahti näyttää jatkuvan tälläkin viikolla. Onneksi vastapainoksi olen päässyt tekemään kaikenlaista hauskaa ja piristävää, myös työporukalla!

Pidin viime viikonkin kevyet peruslenkit tosi hitaina ja rauhallisina. Ikään kuin palkinnoksi sykkeet olivat mun asteikolla hyvin maltilliset. (Mun sykkeet ovat aina huidelleet taivaissa eikä leikkauskaan niihin juuri vaikuttanut. Syksyllä kympin tapahtumassa kellotin maksimiksi 210.) En vielä aloita kunnon kohenemisen juhlimista, mutta pitääpä seurailla asiaa.

Torstaina kävimme työporukalla katsomassa KHL-jääkiekkoa Jokerit vastaan Torpedos Nizni Novgorod. Itse olen viimeksi käynyt lätkämatsissa joskus ala-asteikäisenä enkä pahemmin innostu siitä lajista, mutta livenä se oli ihan hauskaa. Osa meidän porukasta on ulkomaalaisia eikä tuntenut lajia lainkaan, joten me muut sitten selostimme pelin ideaa ja sääntöjä. Minä seurailin tietysti myös erotuomareiden toimintaa, mutta jostain syystä muita ei niin kovasti kiinnostanut mun havainnot heidän pelipaidoistaan (niillä on paidoissaan numerot!), sijoittumisesta, käsimerkeistä jne. :D

Perjantaina kauppareissulla eksyimme paremman puoliskon kanssa katsastamaan Iso Omenan Intersportin loppuunmyyntialen. Meillä on tapana aina tarkistaa sisäpelikenkävalikoima (jos löytyisi tuomarihommiin sopivia mustia/tummia kenkiä), ja mä tutkin tarkkaan myös katu- ja maastolenkkarihyllyt. Mulla on tosi leveä päkiä (pikkuvarpaan vieressä on sellainen levike, johon mahtuisi vielä toinenkin pikkuvarvas), joten sopivien kenkien löytäminen on aika vaikeaa ja siksi olen "aina haku päällä". Tällä hetkellä etsimislistalla on leveämmät maastolenkkarit (SpeedCrossit ovat pitemmille lenkeille liian tiukat) ja kaduille jotkut melko kevyet lenkkarit. Hyllyssä silmääni osui New Balancen minimalistiset polkukengät. Ne eivät todellakaan olleet sitä mitä etsin - supertuetuista SpeedCrosseista siirtyminen pitkillä lenkeillä minimalistikenkiin ei ollut suunnitelmissa :D

En yleensä kauheasti jaksa miettiä liikuntavarusteiden ulkonäköä, mutta nämä ovat kyllä päheät! :)

Kengät kuitenkin istuivat jalkaani niin täydellisesti, että ostin ne silti. Testasin niitä sunnuntaina kevyellä lenkillä ja tykkäsin kyllä. En tiedä, olenko huomaamattani jo aiemmin juossut jotenkin päkiävoittoisesti, koska en tuntenut noilla juostessa oikeastaan mitään eroa "perinteisiin" lenkkareihin. Tai sitten lumi vaan pehmensi menoa niin paljon, ettei eroa huomaisikaan. Keväämmällä pääsee testaamaan, onko noista poluilla mihinkään, pidon ynnä muun suhteen.

SpeedCrosseista ja pitkistä lenkeistä saankin aasinsillan lauantain polkulenkkiin. Hanna järjesti taas kimppalenkin, tällä kertaa Nuuksion Haukkalammen suunnalla. Paikalla oli kymmenkunta tyyppiä ja myös tienoot hyvin tunteva Tapani, joka toimi kartturina. Olen välillä miettinyt, että olisi kiva tutustua Nuuksiossa muihinkin polkuihin kuin merkattuihin reitteihin, ja nyt olikin mahtava tilaisuus siihen! Kiersimme osin mulle täysin uusissa maastoissa, joten taidan laskea tämän ensimmäiseksi rastiksi tavoitteeseeni ulkoilla 20 uudessa paikassa :)

Meno oli taas hyvin lumista, joten helpolla ei päässyt. Koko porukka heitti vajaan parin tunnin, reilun 10 kilsan lenkin, ja osa jatkoi vielä lisälenkin päälle. Mulle riitti parin tunnin urakointi, jonka jälkeen kävimme Karkin, Katin ja Annan kanssa luontokeskus Haltiassa evästämässä. Lämmin kaakao osui ja upposi! Samalla pysähdyksellä hankin myös Nuuksio-Luukki-ulkoilukartan, joten pääsen tutustumaan uusiin polkuihin jatkossakin.

Onko teidän kaappeihinne päätynyt viime aikoina alelöytöjä? Onko muilla vaikeuksia löytää sopivia kenkiä tai muita varusteita vai oletteko pikemminkin niitä, joiden ongelmana on runsaudenpula? ;)

Uuteen nousuun

Viime viikolla tuli testattua omaa kanttia monelta kantilta monella tavalla. Toissaviikonlopulle kertyi treeniä aika paljon, kun ensin olin lauantaina viheltämässä neljä naisten nelosdivarimatsia ja sitten sunnuntaina kimppalenkillä poluilla umpihangessa. Sunnuntai-iltana koko kroppa oli uupunut (jopa kädet!), ja pieni väsymys jatkui melkein koko viikon.

Kun töihin osui lisäksi viikko, jolloin tuurasin sekä yhtä lomalaista että yhtä työmatkalaista, totesin, että liikunnan osalta on otettava maltillisesti. Rauhallista kuntopiiriä yläkroppaan keskittyen ja pari extrakevyttä lenkkiä. Täytyy myöntää, että vaikka tiesin ulkoilun tekevän vain hyvää, oli lenkeille lähteminen aikamoista tahtojen taistoa. Ja kun yhdellä lenkillä iski (onneksi lyhyeksi jäänyt) vesi- ja raekuuro, olin jo valmis polttamaan lenkkarini. Mutta niin vaan työstressi ja muu väsymys aina vähän väistyi, kun jolkotteli keskittyen raikkaaseen ilmaan ja kivoihin maisemiin.

Lauantaina oli jälleen tiedossa erotuomarihommia roppakaupalla: viisi naisten kolmosdivariottelua. Kiukuttelin pääni sisällä perjantai-iltana ja ääneen lauantaiaamuna, että miksi pitää ihmisen harrastaa sellaista lajia, jossa ei voi todeta väsymyksen iskiessä, että jäänpäs kotiin. Kun ajoin sitten säbähallia kohti, totesin itselleni, että sillä asenteella peleistä ei ainakaan tule kivoja. Koska joka tapauksessa olin viheltämään menossa, päätin keskittyä miettimään kaikkia mukavia asioita. Niitä kun kuitenkin on: toinen päivän pareistani oli taas yksi hyvä erotuomarikaverini, yhteistoimintamme (linjaukset, viestintä jne.) synkkasi tosi hyvin, pelaajat olivat hyväntuulisia, peleissä keskityttiin täysillä pelaamiseen ja viimeinen matsimme oli vielä tosi tasaväkinen sekä taidokas. Peli peliltä fiilis nousi, tauoilla kävin hyviä keskusteluja lajista toimitsijoiden kanssa ja omien otteluidemme jälkeen menimme kaverini kanssa vielä katsomaan muita pelejä sekä käymään läpi päivän saldoa. Kotiin saavuin - kuinkas muutenkaan - väsyneenä. Mutta paljon paremmalla mielellä.

Otin myös opiksi edellisestä viikosta ja totesin, että menen sunnuntaina vain kävelylenkille. Ulkoilu ja rauhallinen jooga illalla olikin hyvä idea. Eiköhän tästä viikosta tule taas energisempi ja ainakin iloisempi :)

Miten teillä näkyy stressi, väsymys tms. treeneissä? Saatteko liikunnasta lisäenergiaa vai pitääkö malttaa ottaa rauhallisemmin? Miten saatte oman fiiliksenne nousuun silloin, kun tympäisee tai uuvuttaa?

Suunnitelmia tälle vuodelle

Uusi vuosi, uudet kujeet! No, eipä oikeastaan.

Vaikka asiat rullaisivat kivasti omalla painollaan, on vuodenvaihde tietysti silti yksi hyvä hetki pohtia, missä ollaan ja minne mennään. Tulevan vuoden tapahtumien päivämäärät alkavat varmistua ja ilmoittautumiset avautua, joten jos sellaisiin haluaa osallistua, kannattaa kalenteria alkaa hahmotella. Itsehän angstasin jo aiemmin (juoksu)tapahtumista, mutta - ylläri pylläri - päädyin kuitenkin ilmoittautumaan jo yhteen ja muitakin on suunnitelmissa :)

Talvimaisemia sieltä sun täältä.

Luvassa on siis ainakin yksi katupuolimaraton Forssan suvi-illassa 13.6. Tapahtumia vertaillessani mietin ajankohtaa, tapahtumapaikkaa (etäisyys kotoa jne.), reittiä (tasainen, kivat maisemat tms.), järjestelyjä ja myös hintatasoa. Suvi-illan reittiä, järjestelyjä ja tunnelmaa olen kuullut kehuttavan, ajankohta sopii mulle tosi hyvin, Forssa on järkimatkan päässä ja hinta on moneen muuhun tuon kokoluokan tapahtumaan nähden edullinen: vuodenvaihteeseen asti puolimaraton maksoi 31 euroa.

Polkupuolella ainakin Bodom Trail (14.5.) on listalla, jos vain pääsen mukaan. Halajasin sinne jo viime vuonna, mutta kuntoutus oli vielä ihan puolitiessä siinä vaiheessa, joten päädyin osallistumaan tapahtuman järjestelyihin vapaaehtoishommissa. Tuossakin tapahtumassa tunnelma oli mukava, ja maastona Pirttimäki on kaunis ja vaihteleva. Bodom Trailissa on hauska yksityiskohta, että matkan varrella voi päättää, juokseeko 12 km vai 21 km. Itse lähden ensisijaisesti jolkottelemaan 12 kilsaa.

Tällä hetkellä mietin pää sauhuten, uskaltaisinko tähdätä 2.8. järjestettävään Sappee Trail Runiin. Siellä lyhin reitti olisi 26 km, siis enemmän kuin puolimaraton ja vielä poluilla. Ensimmäinen hintaporras on tammikuun loppuun asti, joten lähiviikkoina tulee varmasti harjoitettua tämän suhteen itsetutkiskelua kiihtyvällä tahdilla :D

Jos innostusta riittää, saatan juosta syksyllä toisen katupuolikkaan; kiinnostaisi osallistua johonkin pieneen paikallistapahtumaan, esim. Myrskylässä järjestettävään Lassen Hölkkään. Samoilla mietteillä suhtaudun 10 km tapahtumiin - katsotaan, miten vuosi kehittyy.

Mitään aikatavoitteita en yhteenkään tapahtumaan aseta enkä vuodelle kilometritavoitteita tms., koska treeniin vaikuttaa niin paljon se, miten kroppa kestää. Mulla on edelleen paljon opettelua elämään ja liikuntaan leikkauksen jäljiltä, ja lähiviikkoina on luvassa myös muutama lääkärikäynti asian tiimoilta. Tärkeintä on kuitenkin terveys, joten jos joudun syystä tai toisesta vähentämään tai keventämään liikuntoja, en halua kokea siitä stressiä.

Toivoisin pääseväni harrastamaan tänä vuonna monipuolisesti kaikenlaista liikuntaa. Olisi ihana saada ehjä melontakausi kesälle, päästä edes toisinaan seinäkiipeilemään (kävin alkeiskurssin vuosi sitten ja ehdin käydä seinällä pari kertaa ennen telakkaa) sekä kokeilla uusia juttuja, kuten lumikenkäilyä ja maastopyöräilyä. (Saan veljeltäni maastopyörän "pitkäaikaislainaan", kunhan hän ehtii järjestelemään asiat.) Edellä mainituista syistä en kuitenkaan tee varsinaisia suunnitelmia tai tavoitteita näidenkään suhteen.

Yritän pitää kiinni viikkorytmistä, jossa on vähintään 3 kertaa (hiki)aerobista, 1 kerta lihaskuntoa ja 1 kerta kehonhuoltoa. Lajit riippuvat vuodenajasta, fiiliksestä, voinnista jne. Lisäksi yritän muistaa myös kevyemmän liikunnan ja ulkoilun. Happihyppelykävelyt tekevät monesti ihmeitä niinä päivinä, kun ei vaan jaksa mitään sen kummempaa.

Candy on the Run -blogin Karkilla oli tosi hauska tavoite: juosta vähintään 20 uudessa paikassa. Kopioin tuon itselleni hieman muokattuna: haluaisin ulkoilla vähintään 20 uudessa paikassa, siis kaikki lajit lasketaan. Ja yhtenä hyvänä tapana löytää uusia paikkoja: tänä vuonna haluan taas geokätköillä enemmän :) Viime kesänä innostuin suunnistuksesta niin paljon, että "etsimisinnostus" suuntautui siihen, mutta tänä vuonna haluan löytää aikaa kummallekin lajille. Ne myös täydentävät toisiaan suunnistuksen ollessa enemmän hikiliikuntaa ja geokätköilyn leppoisampaa ja virkistävää ulkoilua.

Siinäpä se. Elämä tosin harvoin menee ihan niin kuin on suunnitellut, mutta mitäpä siitä - vuoden päästä nähdään, missä silloin ollaan ja minne ollaan menossa :)

Suunnitteletteko te tulevaa vuotta enemmän "kohokohtien" (esim. tapahtumien) vai "arkisen tekemisen" kautta?

Tieni pillin varteen

Hanna kyseli edellisen erotuomaribloggaukseni kommenteissa, miten ja milloin olen päätynyt erotuomarihommiin. Kirjoittelen nyt ensin omasta erotuomarihistoriastani ja joskus toisen kerran siitä, miten erotuomaroinnin voi aloittaa ja millaista pillipiiparointi itse asiassa on.

Heti alkuun todettakoon, että oma tarinani on todella epätyypillinen :D Lähes kaikki erotuomarit ovat itse pelanneet enemmän tai vähemmän pitkään taikka toimineet esim. lastensa joukkueen joukkuejohtajana ennen päätymistään erotuomariksi. Moni myös pelaa, valmentaa, jojoilee tai on muuten seura-aktiivi erotuomarihommien lisäksi.

Itsehän en ole viettänyt nuoruuttani liikunnan parissa ja tutustuin salibandyynkin vasta, kun lähdin opiskelemaan 2005. Osallistuin fuksien yösählytapahtumaan, missä oli huippuhauskaa, vaikka en osannutkaan yhtään mitään. Lisäksi muutama opiskelukaverini pelasi säbää, ja kävin katsomassa joskus heidän pelejään. Pidin heitä tosi taitavina, mikä näin jälkikäteen naurattaa, koska he pelasivat silloin miesten vitosdivarissa :D Se on Etelä-Suomen toiseksi alin sarjataso miesten puolella eikä siis taidon puolesta ehkä mikään paras esimerkki ;)

Tykästyin salibandyyn lajina heti tosi paljon. Se on nopea laji (verrattuna esim. jalkapalloon, joka on mun mielestä tylsistyttävän hidasta), jossa korostuu kevyen pallon vuoksi mailataituruus (verrattuna esim. jääkiekkoon, joka mun kokemattomiin silmiin näyttää lähinnä toistuvalta luistelu-syöttö-taklaus-ketjulta). Huipputasolla myös syöttely ja tilanteiden rakentaminen on todella taidokasta. Viime vuosina varsinkin miesten puolella laji on kehittynyt melko fyysiseen suuntaan, mutta mun mielestä salibandy on omimmillaan juuri nopeana ja mailataitoa ilmentävänä pelinä.

Kävin yhden vuoden treenailemassa erään naisjoukkueen kanssa, mutta en jotenkin saanut kipinää pelaamiseen. Luulen, että vaadin silloin itseltäni liikaa liian nopeasti, mutta iso merkitys on myös sillä, että ihan rehellisesti ja suoraan sanottuna mä en ole joukkueurheilija. Tiedän, että monille joukkue ja yhteishenki on just se paras juttu monissa lajeissa ja antaa mielettömästi tsemppiä, mutta mä taidan olla niin introvertti, että viihdyn paremmin yksilölajien parissa :)

Mietiskelin sitten, miten voisin toimia salibandyn parissa, jos pelaaminen ei ollutkaan se mun juttu. Keksin erotuomaroinnin mutta olin aika epäileväinen, voiko niin ohuella lajitaustalla kehittyä kelvolliseksi erotuomariksi. Päätin kuitenkin uskaltautua erotuomarikurssille, koska kokeilemallahan se selviäisi, onko minusta mihinkään :)

Kävin alkeiskurssin syksyllä 2010, eli tämä kausi on nyt minulle viides. Välillä olen erotuomaroinut enemmän ja välillä vähemmän, esim. loukkaantumisten tai muun elämän kiireiden (kröhöm, gradun loppurutistus) vuoksi. Syksyllä 2013 pääsin erotuomariksi tyttöjen Pohjola Cupiin, joka on tyttöjunnujen pelaajapolun päätöstapahtuma ja myös paikka antaa näyttöjä tyttöjen maajoukkuetta varten. Se oli todella hieno juttu, mutta en kyllä mielestäni ollut vielä ihan valmis sinne: jännitin ihan kamalasti enkä onnistunut niin hyvin kuin olisin halunnut.

En ole todellakaan mikään huipputuomari, vihellän edelleen alueellisia perusotteluita: tyttöjunnuja, nuorempia poikajunnuja, naisten pelejä kakkosdivariin asti sekä joskus satunnaisesti miesten pelejä (niitä tasokkaita kutos- ja vitosdivareita :) ). Ainakin Etelä-Suomessa meillä on aivan mahtava erotuomariasettelija, jolle saa antaa toiveita omista peleistä. Tälle kaudelle olen mm. toivonut, ettei minulle laitettaisi naisten kakkosdivaria, koska en koe kuntoutuneeni vielä leikkauksesta riittävästi.

Tällä hetkellä keskityn nauttimaan peleistäni ja opettelemaan uusia juttuja pikkuhiljaa. Viime kaudella stressasin turhan paljon mm. sen Pohjola Cup -valinnan takia, että minun pitäisi kehittyä paljon nykyistä nopeammin ja olla paljon nykyistä parempi. Sen stressin takia en nauttinut viheltämisestä yhtään niin paljon kuin aikaisemmin. Tällä kaudella olen sitten yrittänyt saada aiempaa rentoutta takaisin. Totta kai haluan kehittyä mutta toisaalta tiedän, että en kehity, jos jätän erotuomarihommat siksi, että stressaan niitä liikaa.

Oletteko koskaan miettineet omaa lajianne tuomarivinkkelistä? Erilaisia tuomariroolejahan löytyy melkein joka lajista, painonnostosta joukkuevoimisteluun ja palloilulajeista ratsastukseen.