tiistai 16. joulukuuta 2014

Salibandya ja suklaata

Flunssaa tuli podettua lopulta noin viikko, ja edelleen on pientä nuhaa ja kröhää. Töihin palasin keskiviikkona, mutta liikunnan pariin uskaltauduin vasta lauantaina. Kevyt aloitus olisi tietysti ollut järkevää, mutta se ei oikein ollut vaihtoehto: mulle oli aseteltu neljä peliä naisten kolmosdivaria erotuomaroitavaksi.

Vähän tavallisempana viikonloppuna olisin yrittänyt löytää itselleni tuuraajaa, mutta viime lauantaille se olisi ollut varmasti vaikeaa, joten en edes kokeillut. Ensinäkin lauantaina oli normaalia enemmän pelejä, joten monilla oli tietysti jo omat erotuomaritehtävät plus normaalia useampi tuomari on itse pelaamassa, valmentamassa jne. (Kaiken lisäksi viikonloppuna pelattiin Ruotsissa miesten salibandyn MM-finaalit, jonne oli lähtenyt katsojiksi myös erotuomareita.) Lisäksi ohjelmassa ei ollut melkein lainkaan pikkujunnujen pelejä, eli nuoria erotuomareita ei kentillä nähty normaaliin tapaan. Omien pelieni lisähaaste oli se, että ne olivat Porvoossa - ns. matkapeleihin on aina vaikeampi löytää tuuraajia.

Niinpä totesin, että onneksi pelini eivät olleet miesten aladivarimatseja tai naisten kakkosdivaria, missä mä joutuisin juoksemaan ihan tosissani, ja suuntasin auton nokan Itä-Uudellemaalle. Naisten kolmonen on tempoltaan selvästi rauhallisempi kuin edellä mainitut, joskin tiesin, että heti ensimmäinen pelini olisi lohkon kärkikamppailu. Eikä vajaa neljä tuntia kohtuullista hikiliikuntaa tietenkään mikään kevyt rasti ole. Vaikka erotuomari spurttailee vähemmän kuin pelaajat, vastapainoksi me emme pääse vaihtoon, vaan olemme kentällä jokaisen peliminuutin.

Erotuomaroidessa on vaikea ottaa kuvia ;) tämä on sunnuntailta, kun kävin kevyellä happihyppelykävelyllä. Kännykällä on kyllä toivotonta yrittää kuvata hienoja vesipisaroita...
Ensimmäinen peli olikin varsin vauhdikasta ja myös taitavaa salibandya. Olin ajatellut ja vähän toivonutkin, että peli olisi tasainen, mutta aika nopeasti kävi ilmi, että toinen joukkue hallitsi peliä melko selvästi. (Tasaisissa peleissä on aina enemmän tunnelmaa, mikä insipiroi myös erotuomaria.) Silti peli pysyi kyllä ihan kiinnostavana loppuun asti.

Lopuissa peleissä ei tapahtunut mitään ihmeellisempää. Viimeinen oli epätasaisin ja siinä vaiheessa mulla alkoi väsyä lonkat ja pohkeet, joten sain tsempata ihan tosissaan, että jaksoin vetää sen tarkasti loppuun asti. Erotuomarina joutuu juoksemaan paljon takaperin, mikä jumittaa pohkeet, jos ei ole rutiinia. Olen tänä syksynä ollut pillin varressa paljon normaalia vähemmän, joten se rutiini on aika hakusessa :) Olen myös juossut kovilla alustoilla (salibandykentät, asvaltti) viime kuukausina tosi vähän, joten jalkojen iskunkestävyys ei ole ihan huipussaan, minkä huomasi siis lonkissa.

Alkujaan lauantaille oli luvattu aikamoista lumimyräkkää, mutta lopulta ajosää oli oikein mukava. Matsini olivat iltapäivällä/illalla, ensimmäinen alkoi kello 15 ja viimeinen loppui noin kello 20, joten varsinkin kotimatkalla pimeässä olin iloinen, kun tie oli sula eikä taivaaltakaan tullut kissoja ja koiria. Mulla oli aika perinteinen ottelurunko, 2+2 matsia, joiden välissä tunnin tauko. Koska halli oli ihan lähellä Porvoon keskustaa, ehdin taukoni aikana vierailla Brunbergin tehtaanmyymälässä, kun heillä oli just sopivasti lauantaina pidennetyt aukioloajat. Liikunnan ja maakuntamatkailun lisäksi päivästä jäi siis käteen vajaa pari kiloa suklaata ja lakuja :D

Sattuiko kukaan seuraamaan noita miesten MM-kisoja? Yle televisioi Suomen joukkueen pelit, mikä oli tosi hyvä juttu lajin näkyvyyden ja tunnettuuden kannalta.

2 kommenttia:

  1. Mä tietysti katoin kisat entisenä säbäilijänä :D Oon ollut paikan päälläkin katomassa täällä Helsingissä kahdesti ja Tukholmassa myös :)

    Erotuomaritoiminta kiinnostaa mua jokseenkin, joten kiinnostava postaus! Voitko kertoa, miten oot päätynyt tuomariksi ja koska? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista kisoista oli tosi hyvät nettilähetykset Youtuben kautta, tuli flunssapäivinä seurattua aina päiväunien välissä :) Mä oon ollut paikan päällä katsomassa vain niitä 2010 Helsingin kisoja. Vuoden päästä olis sitten naisten kisat Tampereella :)

      Taidan tehdä erillisen postauksen mun erotuomarihistoriasta yms. En kuitenkaan osaa kirjoittaa sitä lyhyesti :D

      Poista