sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Kivojen juttujen viikko

Flunssan jälkeen tuntui, että sekä keho että pääkoppa kaipasivat liikuntaa kaikissa muodoissa. Tällä viikolla tulikin sitten harrastettua kaikenlaista kivaa.

Maanantaina kävin Annan kanssa sauvakävelyllä. Tutustuin Annaan Hannan blogilenkillä, ja olemme käyneet kerran yhdessä polkuilemassa ja nyt sitten keppilenkillä. On kiva tutustua uusiin mukaviin tyyppeihin ja löytää lenkkiseuraa :) Maanantaina sää oli sellainen, että kumpikin totesimme, ettei taatusti olisi tullut lähdettyä ulos, ellei olisi ollut sovittu juttu :D Vettä, räntää ja jotain jäähilettä satoi välillä vaakatasossa. Lenkin edetessä sää kuitenkin laantui, ja lopussa oli ihan tyyntä ja rauhallista. Ja hyvässä seurassa sitä vähemmän maireaakin säätä jaksoi :)

Maisemakuvausharjoitusta Pirttimäessä...
Kävin tällä viikolla jumpissa normaalia enemmän, koska kymppikorttini on vanhenemassa. Olin laskenut että se riittää just hyvin mun normaalitahdilla, mutta flunssan myötä kortille olisikin jäänyt käyttämättä pari tuntia. Niinpä kävin tiistaina Harmonyssa (pilates/jooga-vaikutteinen tunti: tosi haastava mutta tuntuu mahtavalta), keskiviikkona kahvakuulajumpassa ja tänään sunnuntaina vielä alakropan lihaskuntojumpassa sekä venyttelytunnilla.

... osa 2 :D
Sain aloittaa lihaskuntotreenin leikkauksen jälkeen vasta nyt syksyllä (kesällä toki tein olisi pitänyt tehdä kevyttä kuntouttavaa jumppaa) ja pikkuhiljaa tehoja lisäten. Kävin kokeilemassa kahvakuulatuntia ensimmäisen kerran pari kuukautta sitten ja sain kaikki paikat (väärällä tavalla) ihan pirun kipeäksi. Niinpä palasin nöyrästi takaisin kevyemmille tunneille, kunnes nyt sitten testasin kuulailua uudemman kerran. Olin ihan onnessani, kun pääsin taas treenaamaan vähän kovempaa, ja vielä enemmän onnessani, kun tällä kertaa kroppa jopa kesti sen! Jihuu :D Ensi vuonna sitten salillekin...

Pirttimäen lenkkiporukka - Karkki kameran takana. Kiitos kuvasta!
Lauantaina oli luvassa lisää mahtavaa lenkkiseuraa, kun ohjelmassa oli seuraava Hannan blogilenkki. Pirttimäen maastoissa mukana olivat Hannan lisäksi Tanja, Karkki, Ninni ja minä. Välillä tuntui, että treenasimme lähinnä suojuoksua :D mutta oli kyllä huippuhauskaa! Oli taas hauska vain juosta porukan jatkona, miettimättä sen kummemmin suunnistamista ja reitillä pysymistä :) Metsä oli ihanan vihreä, ilma kostean raikas, sää kirkas - ei voi valittaa! Lenkin jälkeen poikkesimme vielä Pirttimäen kahvilassa: kaakao ja munkkirinkilä olivat mitä parasta palautumisruokaa ;)

Tänään jumppailujen lisäksi poikkesin paremman puoliskon kanssa vielä kävelylenkille, kun sää oli niin kaunis. Pidän ensi viikon lomaa ja yritän kyllä nauttia vuorokauden valoisasta ajasta mahdollisimman paljon. Ja ensi viikollahan alkaa päiväkin taas pidentyä - mulle pimeä vuodenaika on aina raskas mutta nyt ollaan jo voiton puolella! Jos luntakin vielä tulisi kuten sääennusteet lupaavat, niin äkkiä onkin jo valoisaa :)

Millainen viikko teillä on ollut? Tykkäättekö hämärästä vai odotatteko valoisempia päiviä jo innolla?

2 kommenttia:

  1. Kyllä mä ootan ainakina valoa, ja sitä onneksi on ollutkin nyt taas enemmän - eilen ja tänään on täällä paistanut aurinko! :) tulis vaan se lumikin jo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin Jyväskylässä oli tosi kirkkaita päiviä... ja Espoossa on lunta! Toivottavasti pääset lomasi aikana nauttimaan valoisista päivistä :)

      Poista