Menneen viikon muistelua

Työkiireet jatkuivat koko viime viikon ja sama tahti näyttää jatkuvan tälläkin viikolla. Onneksi vastapainoksi olen päässyt tekemään kaikenlaista hauskaa ja piristävää, myös työporukalla!

Pidin viime viikonkin kevyet peruslenkit tosi hitaina ja rauhallisina. Ikään kuin palkinnoksi sykkeet olivat mun asteikolla hyvin maltilliset. (Mun sykkeet ovat aina huidelleet taivaissa eikä leikkauskaan niihin juuri vaikuttanut. Syksyllä kympin tapahtumassa kellotin maksimiksi 210.) En vielä aloita kunnon kohenemisen juhlimista, mutta pitääpä seurailla asiaa.

Torstaina kävimme työporukalla katsomassa KHL-jääkiekkoa Jokerit vastaan Torpedos Nizni Novgorod. Itse olen viimeksi käynyt lätkämatsissa joskus ala-asteikäisenä enkä pahemmin innostu siitä lajista, mutta livenä se oli ihan hauskaa. Osa meidän porukasta on ulkomaalaisia eikä tuntenut lajia lainkaan, joten me muut sitten selostimme pelin ideaa ja sääntöjä. Minä seurailin tietysti myös erotuomareiden toimintaa, mutta jostain syystä muita ei niin kovasti kiinnostanut mun havainnot heidän pelipaidoistaan (niillä on paidoissaan numerot!), sijoittumisesta, käsimerkeistä jne. :D

Perjantaina kauppareissulla eksyimme paremman puoliskon kanssa katsastamaan Iso Omenan Intersportin loppuunmyyntialen. Meillä on tapana aina tarkistaa sisäpelikenkävalikoima (jos löytyisi tuomarihommiin sopivia mustia/tummia kenkiä), ja mä tutkin tarkkaan myös katu- ja maastolenkkarihyllyt. Mulla on tosi leveä päkiä (pikkuvarpaan vieressä on sellainen levike, johon mahtuisi vielä toinenkin pikkuvarvas), joten sopivien kenkien löytäminen on aika vaikeaa ja siksi olen "aina haku päällä". Tällä hetkellä etsimislistalla on leveämmät maastolenkkarit (SpeedCrossit ovat pitemmille lenkeille liian tiukat) ja kaduille jotkut melko kevyet lenkkarit. Hyllyssä silmääni osui New Balancen minimalistiset polkukengät. Ne eivät todellakaan olleet sitä mitä etsin - supertuetuista SpeedCrosseista siirtyminen pitkillä lenkeillä minimalistikenkiin ei ollut suunnitelmissa :D

En yleensä kauheasti jaksa miettiä liikuntavarusteiden ulkonäköä, mutta nämä ovat kyllä päheät! :)

Kengät kuitenkin istuivat jalkaani niin täydellisesti, että ostin ne silti. Testasin niitä sunnuntaina kevyellä lenkillä ja tykkäsin kyllä. En tiedä, olenko huomaamattani jo aiemmin juossut jotenkin päkiävoittoisesti, koska en tuntenut noilla juostessa oikeastaan mitään eroa "perinteisiin" lenkkareihin. Tai sitten lumi vaan pehmensi menoa niin paljon, ettei eroa huomaisikaan. Keväämmällä pääsee testaamaan, onko noista poluilla mihinkään, pidon ynnä muun suhteen.

SpeedCrosseista ja pitkistä lenkeistä saankin aasinsillan lauantain polkulenkkiin. Hanna järjesti taas kimppalenkin, tällä kertaa Nuuksion Haukkalammen suunnalla. Paikalla oli kymmenkunta tyyppiä ja myös tienoot hyvin tunteva Tapani, joka toimi kartturina. Olen välillä miettinyt, että olisi kiva tutustua Nuuksiossa muihinkin polkuihin kuin merkattuihin reitteihin, ja nyt olikin mahtava tilaisuus siihen! Kiersimme osin mulle täysin uusissa maastoissa, joten taidan laskea tämän ensimmäiseksi rastiksi tavoitteeseeni ulkoilla 20 uudessa paikassa :)

Meno oli taas hyvin lumista, joten helpolla ei päässyt. Koko porukka heitti vajaan parin tunnin, reilun 10 kilsan lenkin, ja osa jatkoi vielä lisälenkin päälle. Mulle riitti parin tunnin urakointi, jonka jälkeen kävimme Karkin, Katin ja Annan kanssa luontokeskus Haltiassa evästämässä. Lämmin kaakao osui ja upposi! Samalla pysähdyksellä hankin myös Nuuksio-Luukki-ulkoilukartan, joten pääsen tutustumaan uusiin polkuihin jatkossakin.

Onko teidän kaappeihinne päätynyt viime aikoina alelöytöjä? Onko muilla vaikeuksia löytää sopivia kenkiä tai muita varusteita vai oletteko pikemminkin niitä, joiden ongelmana on runsaudenpula? ;)

Uuteen nousuun

Viime viikolla tuli testattua omaa kanttia monelta kantilta monella tavalla. Toissaviikonlopulle kertyi treeniä aika paljon, kun ensin olin lauantaina viheltämässä neljä naisten nelosdivarimatsia ja sitten sunnuntaina kimppalenkillä poluilla umpihangessa. Sunnuntai-iltana koko kroppa oli uupunut (jopa kädet!), ja pieni väsymys jatkui melkein koko viikon.

Kun töihin osui lisäksi viikko, jolloin tuurasin sekä yhtä lomalaista että yhtä työmatkalaista, totesin, että liikunnan osalta on otettava maltillisesti. Rauhallista kuntopiiriä yläkroppaan keskittyen ja pari extrakevyttä lenkkiä. Täytyy myöntää, että vaikka tiesin ulkoilun tekevän vain hyvää, oli lenkeille lähteminen aikamoista tahtojen taistoa. Ja kun yhdellä lenkillä iski (onneksi lyhyeksi jäänyt) vesi- ja raekuuro, olin jo valmis polttamaan lenkkarini. Mutta niin vaan työstressi ja muu väsymys aina vähän väistyi, kun jolkotteli keskittyen raikkaaseen ilmaan ja kivoihin maisemiin.

Lauantaina oli jälleen tiedossa erotuomarihommia roppakaupalla: viisi naisten kolmosdivariottelua. Kiukuttelin pääni sisällä perjantai-iltana ja ääneen lauantaiaamuna, että miksi pitää ihmisen harrastaa sellaista lajia, jossa ei voi todeta väsymyksen iskiessä, että jäänpäs kotiin. Kun ajoin sitten säbähallia kohti, totesin itselleni, että sillä asenteella peleistä ei ainakaan tule kivoja. Koska joka tapauksessa olin viheltämään menossa, päätin keskittyä miettimään kaikkia mukavia asioita. Niitä kun kuitenkin on: toinen päivän pareistani oli taas yksi hyvä erotuomarikaverini, yhteistoimintamme (linjaukset, viestintä jne.) synkkasi tosi hyvin, pelaajat olivat hyväntuulisia, peleissä keskityttiin täysillä pelaamiseen ja viimeinen matsimme oli vielä tosi tasaväkinen sekä taidokas. Peli peliltä fiilis nousi, tauoilla kävin hyviä keskusteluja lajista toimitsijoiden kanssa ja omien otteluidemme jälkeen menimme kaverini kanssa vielä katsomaan muita pelejä sekä käymään läpi päivän saldoa. Kotiin saavuin - kuinkas muutenkaan - väsyneenä. Mutta paljon paremmalla mielellä.

Otin myös opiksi edellisestä viikosta ja totesin, että menen sunnuntaina vain kävelylenkille. Ulkoilu ja rauhallinen jooga illalla olikin hyvä idea. Eiköhän tästä viikosta tule taas energisempi ja ainakin iloisempi :)

Miten teillä näkyy stressi, väsymys tms. treeneissä? Saatteko liikunnasta lisäenergiaa vai pitääkö malttaa ottaa rauhallisemmin? Miten saatte oman fiiliksenne nousuun silloin, kun tympäisee tai uuvuttaa?

Suunnitelmia tälle vuodelle

Uusi vuosi, uudet kujeet! No, eipä oikeastaan.

Vaikka asiat rullaisivat kivasti omalla painollaan, on vuodenvaihde tietysti silti yksi hyvä hetki pohtia, missä ollaan ja minne mennään. Tulevan vuoden tapahtumien päivämäärät alkavat varmistua ja ilmoittautumiset avautua, joten jos sellaisiin haluaa osallistua, kannattaa kalenteria alkaa hahmotella. Itsehän angstasin jo aiemmin (juoksu)tapahtumista, mutta - ylläri pylläri - päädyin kuitenkin ilmoittautumaan jo yhteen ja muitakin on suunnitelmissa :)

Talvimaisemia sieltä sun täältä.

Luvassa on siis ainakin yksi katupuolimaraton Forssan suvi-illassa 13.6. Tapahtumia vertaillessani mietin ajankohtaa, tapahtumapaikkaa (etäisyys kotoa jne.), reittiä (tasainen, kivat maisemat tms.), järjestelyjä ja myös hintatasoa. Suvi-illan reittiä, järjestelyjä ja tunnelmaa olen kuullut kehuttavan, ajankohta sopii mulle tosi hyvin, Forssa on järkimatkan päässä ja hinta on moneen muuhun tuon kokoluokan tapahtumaan nähden edullinen: vuodenvaihteeseen asti puolimaraton maksoi 31 euroa.

Polkupuolella ainakin Bodom Trail (14.5.) on listalla, jos vain pääsen mukaan. Halajasin sinne jo viime vuonna, mutta kuntoutus oli vielä ihan puolitiessä siinä vaiheessa, joten päädyin osallistumaan tapahtuman järjestelyihin vapaaehtoishommissa. Tuossakin tapahtumassa tunnelma oli mukava, ja maastona Pirttimäki on kaunis ja vaihteleva. Bodom Trailissa on hauska yksityiskohta, että matkan varrella voi päättää, juokseeko 12 km vai 21 km. Itse lähden ensisijaisesti jolkottelemaan 12 kilsaa.

Tällä hetkellä mietin pää sauhuten, uskaltaisinko tähdätä 2.8. järjestettävään Sappee Trail Runiin. Siellä lyhin reitti olisi 26 km, siis enemmän kuin puolimaraton ja vielä poluilla. Ensimmäinen hintaporras on tammikuun loppuun asti, joten lähiviikkoina tulee varmasti harjoitettua tämän suhteen itsetutkiskelua kiihtyvällä tahdilla :D

Jos innostusta riittää, saatan juosta syksyllä toisen katupuolikkaan; kiinnostaisi osallistua johonkin pieneen paikallistapahtumaan, esim. Myrskylässä järjestettävään Lassen Hölkkään. Samoilla mietteillä suhtaudun 10 km tapahtumiin - katsotaan, miten vuosi kehittyy.

Mitään aikatavoitteita en yhteenkään tapahtumaan aseta enkä vuodelle kilometritavoitteita tms., koska treeniin vaikuttaa niin paljon se, miten kroppa kestää. Mulla on edelleen paljon opettelua elämään ja liikuntaan leikkauksen jäljiltä, ja lähiviikkoina on luvassa myös muutama lääkärikäynti asian tiimoilta. Tärkeintä on kuitenkin terveys, joten jos joudun syystä tai toisesta vähentämään tai keventämään liikuntoja, en halua kokea siitä stressiä.

Toivoisin pääseväni harrastamaan tänä vuonna monipuolisesti kaikenlaista liikuntaa. Olisi ihana saada ehjä melontakausi kesälle, päästä edes toisinaan seinäkiipeilemään (kävin alkeiskurssin vuosi sitten ja ehdin käydä seinällä pari kertaa ennen telakkaa) sekä kokeilla uusia juttuja, kuten lumikenkäilyä ja maastopyöräilyä. (Saan veljeltäni maastopyörän "pitkäaikaislainaan", kunhan hän ehtii järjestelemään asiat.) Edellä mainituista syistä en kuitenkaan tee varsinaisia suunnitelmia tai tavoitteita näidenkään suhteen.

Yritän pitää kiinni viikkorytmistä, jossa on vähintään 3 kertaa (hiki)aerobista, 1 kerta lihaskuntoa ja 1 kerta kehonhuoltoa. Lajit riippuvat vuodenajasta, fiiliksestä, voinnista jne. Lisäksi yritän muistaa myös kevyemmän liikunnan ja ulkoilun. Happihyppelykävelyt tekevät monesti ihmeitä niinä päivinä, kun ei vaan jaksa mitään sen kummempaa.

Candy on the Run -blogin Karkilla oli tosi hauska tavoite: juosta vähintään 20 uudessa paikassa. Kopioin tuon itselleni hieman muokattuna: haluaisin ulkoilla vähintään 20 uudessa paikassa, siis kaikki lajit lasketaan. Ja yhtenä hyvänä tapana löytää uusia paikkoja: tänä vuonna haluan taas geokätköillä enemmän :) Viime kesänä innostuin suunnistuksesta niin paljon, että "etsimisinnostus" suuntautui siihen, mutta tänä vuonna haluan löytää aikaa kummallekin lajille. Ne myös täydentävät toisiaan suunnistuksen ollessa enemmän hikiliikuntaa ja geokätköilyn leppoisampaa ja virkistävää ulkoilua.

Siinäpä se. Elämä tosin harvoin menee ihan niin kuin on suunnitellut, mutta mitäpä siitä - vuoden päästä nähdään, missä silloin ollaan ja minne ollaan menossa :)

Suunnitteletteko te tulevaa vuotta enemmän "kohokohtien" (esim. tapahtumien) vai "arkisen tekemisen" kautta?

Tieni pillin varteen

Hanna kyseli edellisen erotuomaribloggaukseni kommenteissa, miten ja milloin olen päätynyt erotuomarihommiin. Kirjoittelen nyt ensin omasta erotuomarihistoriastani ja joskus toisen kerran siitä, miten erotuomaroinnin voi aloittaa ja millaista pillipiiparointi itse asiassa on.

Heti alkuun todettakoon, että oma tarinani on todella epätyypillinen :D Lähes kaikki erotuomarit ovat itse pelanneet enemmän tai vähemmän pitkään taikka toimineet esim. lastensa joukkueen joukkuejohtajana ennen päätymistään erotuomariksi. Moni myös pelaa, valmentaa, jojoilee tai on muuten seura-aktiivi erotuomarihommien lisäksi.

Itsehän en ole viettänyt nuoruuttani liikunnan parissa ja tutustuin salibandyynkin vasta, kun lähdin opiskelemaan 2005. Osallistuin fuksien yösählytapahtumaan, missä oli huippuhauskaa, vaikka en osannutkaan yhtään mitään. Lisäksi muutama opiskelukaverini pelasi säbää, ja kävin katsomassa joskus heidän pelejään. Pidin heitä tosi taitavina, mikä näin jälkikäteen naurattaa, koska he pelasivat silloin miesten vitosdivarissa :D Se on Etelä-Suomen toiseksi alin sarjataso miesten puolella eikä siis taidon puolesta ehkä mikään paras esimerkki ;)

Tykästyin salibandyyn lajina heti tosi paljon. Se on nopea laji (verrattuna esim. jalkapalloon, joka on mun mielestä tylsistyttävän hidasta), jossa korostuu kevyen pallon vuoksi mailataituruus (verrattuna esim. jääkiekkoon, joka mun kokemattomiin silmiin näyttää lähinnä toistuvalta luistelu-syöttö-taklaus-ketjulta). Huipputasolla myös syöttely ja tilanteiden rakentaminen on todella taidokasta. Viime vuosina varsinkin miesten puolella laji on kehittynyt melko fyysiseen suuntaan, mutta mun mielestä salibandy on omimmillaan juuri nopeana ja mailataitoa ilmentävänä pelinä.

Kävin yhden vuoden treenailemassa erään naisjoukkueen kanssa, mutta en jotenkin saanut kipinää pelaamiseen. Luulen, että vaadin silloin itseltäni liikaa liian nopeasti, mutta iso merkitys on myös sillä, että ihan rehellisesti ja suoraan sanottuna mä en ole joukkueurheilija. Tiedän, että monille joukkue ja yhteishenki on just se paras juttu monissa lajeissa ja antaa mielettömästi tsemppiä, mutta mä taidan olla niin introvertti, että viihdyn paremmin yksilölajien parissa :)

Mietiskelin sitten, miten voisin toimia salibandyn parissa, jos pelaaminen ei ollutkaan se mun juttu. Keksin erotuomaroinnin mutta olin aika epäileväinen, voiko niin ohuella lajitaustalla kehittyä kelvolliseksi erotuomariksi. Päätin kuitenkin uskaltautua erotuomarikurssille, koska kokeilemallahan se selviäisi, onko minusta mihinkään :)

Kävin alkeiskurssin syksyllä 2010, eli tämä kausi on nyt minulle viides. Välillä olen erotuomaroinut enemmän ja välillä vähemmän, esim. loukkaantumisten tai muun elämän kiireiden (kröhöm, gradun loppurutistus) vuoksi. Syksyllä 2013 pääsin erotuomariksi tyttöjen Pohjola Cupiin, joka on tyttöjunnujen pelaajapolun päätöstapahtuma ja myös paikka antaa näyttöjä tyttöjen maajoukkuetta varten. Se oli todella hieno juttu, mutta en kyllä mielestäni ollut vielä ihan valmis sinne: jännitin ihan kamalasti enkä onnistunut niin hyvin kuin olisin halunnut.

En ole todellakaan mikään huipputuomari, vihellän edelleen alueellisia perusotteluita: tyttöjunnuja, nuorempia poikajunnuja, naisten pelejä kakkosdivariin asti sekä joskus satunnaisesti miesten pelejä (niitä tasokkaita kutos- ja vitosdivareita :) ). Ainakin Etelä-Suomessa meillä on aivan mahtava erotuomariasettelija, jolle saa antaa toiveita omista peleistä. Tälle kaudelle olen mm. toivonut, ettei minulle laitettaisi naisten kakkosdivaria, koska en koe kuntoutuneeni vielä leikkauksesta riittävästi.

Tällä hetkellä keskityn nauttimaan peleistäni ja opettelemaan uusia juttuja pikkuhiljaa. Viime kaudella stressasin turhan paljon mm. sen Pohjola Cup -valinnan takia, että minun pitäisi kehittyä paljon nykyistä nopeammin ja olla paljon nykyistä parempi. Sen stressin takia en nauttinut viheltämisestä yhtään niin paljon kuin aikaisemmin. Tällä kaudella olen sitten yrittänyt saada aiempaa rentoutta takaisin. Totta kai haluan kehittyä mutta toisaalta tiedän, että en kehity, jos jätän erotuomarihommat siksi, että stressaan niitä liikaa.

Oletteko koskaan miettineet omaa lajianne tuomarivinkkelistä? Erilaisia tuomariroolejahan löytyy melkein joka lajista, painonnostosta joukkuevoimisteluun ja palloilulajeista ratsastukseen.

Miksi juoksen?

Lähtiessäni Keski-Suomeen joulun viettoon pakkasin mukaan myös talvijuoksutamineet. Aatonaatto meni viimeisiä ruokia ja lahjoja metsästäessä, joten lenkkipäiväksi muodostui jouluaatto. Ensin mietin, haluanko lähteä lenkille -12 asteen lämpötilassa, ja sitten, mitenköhän lenkille pitäisi pukeutua. Mulla oli hiihtopuku mukana, mutta aluskerrastojen määrä ja laatu meni arpomiseksi. Lopulta lähdin jolkottelemaan metsään, eikä pakkanen tuntunutkaan edes kovin pahalta. Lenkiltä palattuani pääsin joulusaunaan ennen mahan ahtamista täyteen jouluherkkuja.

Lenkillä mietiskelin, mikä saa ihmisen roudaamaan liikuntavaatteita 300 kilsaa, jotta pääsee hölkkäämään jouluaattona pakkasessa. Siitä pohdiskelu eteni kysymykseen, jota olen viime aikoina muutenkin miettinyt: miksi juoksen? Eri ihmiset harrastavat juoksua/hölkkää/lenkkeilyä hyvinkin eri syistä. Nopeasti listattuna mahdollisia perusteluja voi olla muun muassa:

1. Juoksu on vaivaton laji: vaatteet päälle ja menoksi! Lenkille pääsee melkein missä vain, milloin vain. Sopii kiireiselle, epäsäännölliseen elämänrytmiin (verrattuna kiinteisiin aikoihin oleville treeneille), paljon reissaavalle jne.
2. Juoksu on (melko) helppo laji: kuka tahansa osaa juosta. Vaikka moni joutuu pidemmän päälle miettimään juoksutekniikkaansa, on juokseminen silti aloittelijalle helpompaa kuin vaikkapa hiihto.
3. Juoksuun ei tarvitse kauheasti varusteita. Tämä on petollinen juttu: moni ajattelee, ettei juoksuun tarvitse kuin lenkkarit. Periaatteessa joo, mutta kuten Hannan kirjoituksesta ja sen kommenteista käy ilmi, juokseminen on kummasti kivempaa, kun on trikoita ja sen sellaista.
4. Juoksua voi painottaa eri suuntiin omien mieltymysten mukaan: voi varioida reitin pituutta, maastoa, vauhtia jne.
5. Vähän edelliseen liittyen: Suomessa järjestetään paljon erilaisia juoksutapahtumia naistenkympeistä yli 100 kilsan polku-ultrajuoksuihin.
6. Myös edelliseen liittyen: juoksussa voi haastaa itseään ja kilpailla itsensä tai muiden kanssa. Ei liene ihan harvinaista osallistua johonkin tapahtumaan vedonlyönnin vuoksi...
7. Ja taas edelliseen liittyen: juoksu on tehokas laji kestävyyskunnon kehittämiseen. Varsinkin alussa näkee oman kehityksensä aika nopeasti.
8. Juoksu voi olla ajankohtaisten asioiden pyörittelyä itsekseen, tiukkaa keskittymistä, höpöttämistä lenkkikaverin kanssa tai jotain muuta.

Kun aloitin lenkkeilyn joskus 3-4 vuotta sitten, luulin aloittaneeni sen vaivattomuuden ja helppouden (syyt 1 ja 2) vuoksi. Kun kunto ei kehittynytkään päätä huimaavasti, tajusin, että olin alitajuisesti ajatellut myös tehokkuutta (7). Vuosien varrella huomasin todella olevani fiksautunut tehokkuuteen ja kehittymiseen: motivaationi hiipui välillä, kun tallustin aina yhtä hitaasti, ehkä hieman pidempiä matkoja kerrallaan. Tykkäsin lenkkeilystä mutta ajattelin, että on ihan hölmöä harrastaa sitä, kun en kehity. Kun sitten löytyi rakenteellinen ongelma, joka saattoi vaikuttaa kestävyyskuntooni, ja tuli leikkaus pitkine sairauslomineen, aloin ajatella asiaa ihan toiselta kantilta. Ei ole itsestäänselvyys, että pystyy juoksemaan. Kun kerran nautin juoksemisesta eikä se aiheuta mulle vammoja tms., ei ole mitään syytä, miksi en sitä harrastaisi - vaikka olisin kuinka hidas hamaan maailman tappiin asti. Että juoksu itsessään voi olla se juttu, miksi juoksee - ei mikään noista kahdeksasta edellä mainitusta asiasta.

Jouluaattona, kun kurvasin ulkoilutieltä polulle, kuuraisten puiden keskelle, talvisen sinisen hetken ollessa juuri alkamassa, lumen narskuessa tossujen alla, oli helppo todeta miksi juoksen:

9. Juokseminen itsessään tuntuu mahtavalta. Juokseminen itsessään on mahtavaa.

Miksi te juoksette? Tai herättääkö tämä ajatuksia jostain teille tärkeästä toisesta lajista?

Kivojen juttujen viikko

Flunssan jälkeen tuntui, että sekä keho että pääkoppa kaipasivat liikuntaa kaikissa muodoissa. Tällä viikolla tulikin sitten harrastettua kaikenlaista kivaa.

Maanantaina kävin Annan kanssa sauvakävelyllä. Tutustuin Annaan Hannan blogilenkillä, ja olemme käyneet kerran yhdessä polkuilemassa ja nyt sitten keppilenkillä. On kiva tutustua uusiin mukaviin tyyppeihin ja löytää lenkkiseuraa :) Maanantaina sää oli sellainen, että kumpikin totesimme, ettei taatusti olisi tullut lähdettyä ulos, ellei olisi ollut sovittu juttu :D Vettä, räntää ja jotain jäähilettä satoi välillä vaakatasossa. Lenkin edetessä sää kuitenkin laantui, ja lopussa oli ihan tyyntä ja rauhallista. Ja hyvässä seurassa sitä vähemmän maireaakin säätä jaksoi :)

Maisemakuvausharjoitusta Pirttimäessä...

Kävin tällä viikolla jumpissa normaalia enemmän, koska kymppikorttini on vanhenemassa. Olin laskenut että se riittää just hyvin mun normaalitahdilla, mutta flunssan myötä kortille olisikin jäänyt käyttämättä pari tuntia. Niinpä kävin tiistaina Harmonyssa (pilates/jooga-vaikutteinen tunti: tosi haastava mutta tuntuu mahtavalta), keskiviikkona kahvakuulajumpassa ja tänään sunnuntaina vielä alakropan lihaskuntojumpassa sekä venyttelytunnilla.

... osa 2 :D

Sain aloittaa lihaskuntotreenin leikkauksen jälkeen vasta nyt syksyllä (kesällä toki tein olisi pitänyt tehdä kevyttä kuntouttavaa jumppaa) ja pikkuhiljaa tehoja lisäten. Kävin kokeilemassa kahvakuulatuntia ensimmäisen kerran pari kuukautta sitten ja sain kaikki paikat (väärällä tavalla) ihan pirun kipeäksi. Niinpä palasin nöyrästi takaisin kevyemmille tunneille, kunnes nyt sitten testasin kuulailua uudemman kerran. Olin ihan onnessani, kun pääsin taas treenaamaan vähän kovempaa, ja vielä enemmän onnessani, kun tällä kertaa kroppa jopa kesti sen! Jihuu :D Ensi vuonna sitten salillekin...

Pirttimäen lenkkiporukka - Karkki kameran takana. Kiitos kuvasta!

Lauantaina oli luvassa lisää mahtavaa lenkkiseuraa, kun ohjelmassa oli seuraava Hannan blogilenkki. Pirttimäen maastoissa mukana olivat Hannan lisäksi Tanja, Karkki, Ninni ja minä. Välillä tuntui, että treenasimme lähinnä suojuoksua :D mutta oli kyllä huippuhauskaa! Oli taas hauska vain juosta porukan jatkona, miettimättä sen kummemmin suunnistamista ja reitillä pysymistä :) Metsä oli ihanan vihreä, ilma kostean raikas, sää kirkas - ei voi valittaa! Lenkin jälkeen poikkesimme vielä Pirttimäen kahvilassa: kaakao ja munkkirinkilä olivat mitä parasta palautumisruokaa ;)

Tänään jumppailujen lisäksi poikkesin paremman puoliskon kanssa vielä kävelylenkille, kun sää oli niin kaunis. Pidän ensi viikon lomaa ja yritän kyllä nauttia vuorokauden valoisasta ajasta mahdollisimman paljon. Ja ensi viikollahan alkaa päiväkin taas pidentyä - mulle pimeä vuodenaika on aina raskas mutta nyt ollaan jo voiton puolella! Jos luntakin vielä tulisi kuten sääennusteet lupaavat, niin äkkiä onkin jo valoisaa :)

Millainen viikko teillä on ollut? Tykkäättekö hämärästä vai odotatteko valoisempia päiviä jo innolla?

Salibandya ja suklaata

Flunssaa tuli podettua lopulta noin viikko, ja edelleen on pientä nuhaa ja kröhää. Töihin palasin keskiviikkona, mutta liikunnan pariin uskaltauduin vasta lauantaina. Kevyt aloitus olisi tietysti ollut järkevää, mutta se ei oikein ollut vaihtoehto: mulle oli aseteltu neljä peliä naisten kolmosdivaria erotuomaroitavaksi.

Vähän tavallisempana viikonloppuna olisin yrittänyt löytää itselleni tuuraajaa, mutta viime lauantaille se olisi ollut varmasti vaikeaa, joten en edes kokeillut. Ensinäkin lauantaina oli normaalia enemmän pelejä, joten monilla oli tietysti jo omat erotuomaritehtävät plus normaalia useampi tuomari on itse pelaamassa, valmentamassa jne. (Kaiken lisäksi viikonloppuna pelattiin Ruotsissa miesten salibandyn MM-finaalit, jonne oli lähtenyt katsojiksi myös erotuomareita.) Lisäksi ohjelmassa ei ollut melkein lainkaan pikkujunnujen pelejä, eli nuoria erotuomareita ei kentillä nähty normaaliin tapaan. Omien pelieni lisähaaste oli se, että ne olivat Porvoossa - ns. matkapeleihin on aina vaikeampi löytää tuuraajia.

Niinpä totesin, että onneksi pelini eivät olleet miesten aladivarimatseja tai naisten kakkosdivaria, missä mä joutuisin juoksemaan ihan tosissani, ja suuntasin auton nokan Itä-Uudellemaalle. Naisten kolmonen on tempoltaan selvästi rauhallisempi kuin edellä mainitut, joskin tiesin, että heti ensimmäinen pelini olisi lohkon kärkikamppailu. Eikä vajaa neljä tuntia kohtuullista hikiliikuntaa tietenkään mikään kevyt rasti ole. Vaikka erotuomari spurttailee vähemmän kuin pelaajat, vastapainoksi me emme pääse vaihtoon, vaan olemme kentällä jokaisen peliminuutin.

Erotuomaroidessa on vaikea ottaa kuvia ;) tämä on sunnuntailta, kun kävin kevyellä happihyppelykävelyllä. Kännykällä on kyllä toivotonta yrittää kuvata hienoja vesipisaroita...

Ensimmäinen peli olikin varsin vauhdikasta ja myös taitavaa salibandya. Olin ajatellut ja vähän toivonutkin, että peli olisi tasainen, mutta aika nopeasti kävi ilmi, että toinen joukkue hallitsi peliä melko selvästi. (Tasaisissa peleissä on aina enemmän tunnelmaa, mikä insipiroi myös erotuomaria.) Silti peli pysyi kyllä ihan kiinnostavana loppuun asti.

Lopuissa peleissä ei tapahtunut mitään ihmeellisempää. Viimeinen oli epätasaisin ja siinä vaiheessa mulla alkoi väsyä lonkat ja pohkeet, joten sain tsempata ihan tosissaan, että jaksoin vetää sen tarkasti loppuun asti. Erotuomarina joutuu juoksemaan paljon takaperin, mikä jumittaa pohkeet, jos ei ole rutiinia. Olen tänä syksynä ollut pillin varressa paljon normaalia vähemmän, joten se rutiini on aika hakusessa :) Olen myös juossut kovilla alustoilla (salibandykentät, asvaltti) viime kuukausina tosi vähän, joten jalkojen iskunkestävyys ei ole ihan huipussaan, minkä huomasi siis lonkissa.

Alkujaan lauantaille oli luvattu aikamoista lumimyräkkää, mutta lopulta ajosää oli oikein mukava. Matsini olivat iltapäivällä/illalla, ensimmäinen alkoi kello 15 ja viimeinen loppui noin kello 20, joten varsinkin kotimatkalla pimeässä olin iloinen, kun tie oli sula eikä taivaaltakaan tullut kissoja ja koiria. Mulla oli aika perinteinen ottelurunko, 2+2 matsia, joiden välissä tunnin tauko. Koska halli oli ihan lähellä Porvoon keskustaa, ehdin taukoni aikana vierailla Brunbergin tehtaanmyymälässä, kun heillä oli just sopivasti lauantaina pidennetyt aukioloajat. Liikunnan ja maakuntamatkailun lisäksi päivästä jäi siis käteen vajaa pari kiloa suklaata ja lakuja :D

Sattuiko kukaan seuraamaan noita miesten MM-kisoja? Yle televisioi Suomen joukkueen pelit, mikä oli tosi hyvä juttu lajin näkyvyyden ja tunnettuuden kannalta.