Veikkaisin, että lähes kaikissa suomalaisissa liikunta- ja urheilutapahtumissa taustalla on suuri määrä vapaaehtois- ja talkootyötä, olkoon kyseessä pieni paikallinen kuntoilutapahtuma tai jonkin lajin MM-kisat. Työvoiman saaminen paikalle ei kuitenkaan ole mitenkään itsestäänselvyys, vaan välillä melkoisenkin työn (heh) takana.
Ainakin opiskelija-aktiivipiireissä on sanonta, kuinka keittiössä on parhaat bileet. Eli pippaloiden järjestäminen on vähintään yhtä hauskaa kuin pippaloihin osallistuminen. Oman kokemukseni mukaan sama pätee tietyllä tapaa myös liikunta- ja urheilutapahtumiin. Itse olen vuosien varrella ollut hommissa muun muassa kansainvälisessä salibandyturnauksessa, opiskelijaurheilukisoissa sekä polkujuoksutapahtumassa. Jokainen kokemus on ollut erilainen - mutta aina tosi mukava!
Huippu-urheilukisoissa pääsee haistelemaan tunnelmaa vielä lähempää kuin mitä katsomosta kokee. Ja harvapa meistä tulee koskaan osallistumaan sellaisiin kisoihin urheilijana - mutta jokaisella on mahdollisuus päästä mukaan vapaaehtoisena! Kuntoilutapahtumissa liikunnan riemu tarttuu myös työläiseen, ja ainakin itselläni on ollut tosi hyvä fiilis siitä, että olen osaltani suonut toisille mahdollisuuden uusiin kokemuksiin ja itsensä ylittämiseen. Viime vuonna olin Bodom Traililla vapaaehtoisena, kun en ollut vielä kuntoutunut juoksukuntoon. Pääsin osalliseksi ihanasta tapahtumasta ja tsemppaamaan muita.
Kuten alussa totesin, vapaaehtoisista on usein pulaa. Joissain urheiluseuroissa tapahtumien järjestämistä joudutaan miettimään siitä näkökulmasta, löytyykö tapahtumalle tekijöitä, ei niinkään löytyykö osallistujia. Ainakin omalla kohdallani ongelma on se perinteinen kiire - kaikkeen kiinnostavaan ei vain riitä aika. Kuitenkin jos mulla on aikaa osallistua tapahtumiin, niin miksipä ei olisi aikaa myös olla mukana järjestämässä jotain? Jos kukaan ei ehdi järjestelyihin, ei pian ole niitä tapahtumia, joihin itse osallistua. Pitäisiköhän ottaa tavoitteeksi olla yhtä monessa tapahtumassa vapaaehtoisena kuin mitä on mukana osallistujana? Joissakin tapahtumissa voi olla hommissa, vaikka olisi myös osallistuja. Ilmoittauduin Bodom Trailille vapaaehtoiseksi täksikin vuodeksi, mutta ilmoitin olevani myös juoksemassa. Juomapistettä en siis tänä vuonna hoida, mutta pysäköinninohjauksessa ja kisatoimistossa riittää varmasti hommia ennen kisaa.
Toinen kynnys, mikä itselläni oli varsinkin aiemmin, oli epäilys siitä, osaanko olla hyödyksi. Suurin osa tehtävistä ei kuitenkaan vaadi mitään kummempaa osaamista. Jokainen osaa täyttää mukeihin vettä, opastaa osallistujia oikeisiin paikkoihin, jakaa materiaaleja tai toimittaa tuloslistoja kisapaikoilta toimistolle. Tietysti usein tarvetta on myös erikoisosaamiselle, on se sitten valokuvausta, ensiaputaitoja tai järjestyksenpitoa, mutta vapaaehtoiseksi ilmoittautumista ei kannata jättää väliin sen takia, etteikö pärjäisi ja osaisi.
Oletteko te olleet vapaaehtois- tai talkoohommissa jossain liikunta- tai urheilutapahtumassa? Millaisia kokemuksia ja muistoja niistä on jäänyt?
tiistai 10. helmikuuta 2015
keskiviikko 4. helmikuuta 2015
Kuutamohiihto
... paitsi että oli pilvistä.
Totesin päivällä, että omat lähilatuni, Gumbölen golfkentän 6 kilsan rengasreitti, oli käyty huoltamassa ja merkitty hyväkuntoiseksi. Hiihtojalkaa alkoi vipattaa, mutta meinasin saada ongelman siitä, että Gumbölessä ei ole valaistusta. Mietin ensin, että lähden töistä kesken iltapäivän, käyn valoisalla hiihtämässä ja sitten jatkan hommia illalla, mutta inhoan töiden tekemistä iltaisin kotona, joten hylkäsin sen ajatuksen.
Päätin sitten kokeilla, miten onnistuisi hiihto otsalampun kanssa. Edellisestä otsalamppukokeilusta viisastuneena vaihdoin rillit piilolinsseihin. Ja voi että, hiihtäminen hämärässä oli aivan ihanaa! Tuollaisella aakealla laakealla golfkentällä ei varsinaisesti ollut edes pimeää, kun lumi heijastaa vähänkin valon, joten Lidlin halpisotsalampulla pärjäsi laduilla oikein mainiosti.
Hämärässä oli jotenkin paljon helpompaa keskittyä omiin ajatuksiin sekä hiihtotuntumaan ja -fiilikseen. Ei miettinyt, meneekö kovaa, paljonko on syke, onko tulossa mäkiä... oli vain se hetki, suksien suhina (ja jossain vaiheessa mahan murina ;) ), hengitys ja sen huuruaminen. Lumi ja latu. Vuorohiihdon rytmi. Tuntuma suksissa ja sauvoissa.
Osuin ladulle melko hiljaiseen aikaan. Samoihin aikoihin minun kanssani ladulle lähti yksi tyyppi, joka katosi pian horisonttiin, mutta muuten suurimman osan aikaa en nähnyt laduilla ketään (tai kenenkään valoa). Palatessani autolle laduille oli kuitenkin lähdössä montakin hiihtäjää, ja pakatessani autoa paikalle saapui vielä neljä tai viisi autoa lisää. Onneksi itse sain hiihtää omassa rauhassa - introvertti kiittää :)
Jotain kritisoitavaakin tosin löytyi ;) Latu oli minun mielestäni korkeintaan tyydyttävässä kunnossa. Pertsan urat hajosivat jokaisessa mutkassa, ladulla oli vuoroin kuoppia, vuoroin lumikasoja ja vapaan kaista oli monin paikoin jotenkin tosi möyhennetyn näköinen. Mäissä ei uskaltanut revitellä ja tasaisellakin meinasin kaatua monta kertaa. Laajavuoren laduilla olin taas jo tottunut vähän eri meininkiin :) Mutta rauhallisesti kun tänään hiihteli, niin pysyi pystyssä.
"Hiihtomeditaation" kruunasi sitten kotona lämmin suihku, kasa lasagnea ja pala toskakakkua. Parempi puolisko oli omissa menoissaan, joten kuuntelin rauhassa musiikkia, nautin omasta ajasta ja fiilistelin liikunnan jälkeistä oloa. Premium-versio keskiverto keskiviikkoiltaan verrattuna :)
Onko teillä muistoissa tavallisia arki-iltoja, joista on tullut "tavallista enemmän" jonkin ex tempore -idean myötä?
Totesin päivällä, että omat lähilatuni, Gumbölen golfkentän 6 kilsan rengasreitti, oli käyty huoltamassa ja merkitty hyväkuntoiseksi. Hiihtojalkaa alkoi vipattaa, mutta meinasin saada ongelman siitä, että Gumbölessä ei ole valaistusta. Mietin ensin, että lähden töistä kesken iltapäivän, käyn valoisalla hiihtämässä ja sitten jatkan hommia illalla, mutta inhoan töiden tekemistä iltaisin kotona, joten hylkäsin sen ajatuksen.
Hämärässä oli jotenkin paljon helpompaa keskittyä omiin ajatuksiin sekä hiihtotuntumaan ja -fiilikseen. Ei miettinyt, meneekö kovaa, paljonko on syke, onko tulossa mäkiä... oli vain se hetki, suksien suhina (ja jossain vaiheessa mahan murina ;) ), hengitys ja sen huuruaminen. Lumi ja latu. Vuorohiihdon rytmi. Tuntuma suksissa ja sauvoissa.
 |
| Toinen hiihtäjä! :D |
Jotain kritisoitavaakin tosin löytyi ;) Latu oli minun mielestäni korkeintaan tyydyttävässä kunnossa. Pertsan urat hajosivat jokaisessa mutkassa, ladulla oli vuoroin kuoppia, vuoroin lumikasoja ja vapaan kaista oli monin paikoin jotenkin tosi möyhennetyn näköinen. Mäissä ei uskaltanut revitellä ja tasaisellakin meinasin kaatua monta kertaa. Laajavuoren laduilla olin taas jo tottunut vähän eri meininkiin :) Mutta rauhallisesti kun tänään hiihteli, niin pysyi pystyssä.
Onko teillä muistoissa tavallisia arki-iltoja, joista on tullut "tavallista enemmän" jonkin ex tempore -idean myötä?
tiistai 3. helmikuuta 2015
Vauhdikas viikonloppu
Vietin viime viikonlopun Keski-Suomessa, kun luvassa oli kummi(tus)tyttöni synttärit. Viikonloppuun mahtui kuitenkin paljon muutakin kuin vain sokerihumalaisia muksuja. (Joskin täytyy todeta niistä sokerihumalaisista muksuista, että olin ihan yllättynyt, miten paljon rauhallisempi meno oli kuin vaikkapa vuosi sitten. Alle kouluikäisten kohdalla yksi vuosi tekee ihmeitä!)
Toissaviikkoisella herätekäynnilläni Intersportissa ostin juoksutossujen lisäksi uudet perinteisen tyylin sukset. Tähän asti olen hiihtänyt alkujaan veljelleni hankituilla, varmaan ainakin 15 vuotta vanhoilla suksilla, joiden pituus ja varsinkin jäykkyys ovat mulle täysin väärät. Pertsan suhteen olin siis "jännän äärellä", kun sukseen ei millään saanut erillistä pitoaluetta eli vaihtoehtoina oli aina joko täysi luisto tai täysi tahma. Tarkoitukseni oli hankkia uudet sukset jo viime talvena, mutta en saanut orientoiduttua ostoksille, kun hiihtokelejä ei missään vaiheessa tullut (vaikka silloin varmaan olisi saanut hyviä suksia halvalla!). Tänä talvena olen välillä käynyt kuikuilemassa suksia, mutta vasta nyt sain aikaiseksi ostaa ne. Suksipaketti ei ollut mitenkään poikkeuksellisen edullinen mutta toisaalta samoilla suksilla pärjää niin monta vuotta, että maltillisilla hintaeroilla ei ole niin paljon väliä.
Jätin sukset pohjustettavaksi kauppaan ja hain ne sieltä viime torstaina. Koska Jyväskylässä oli loistavat hiihtokelit ja kaupungista löytyy upeat hiihtoladut mm. Laajavuoren ulkoilualueelta, en voinut vastustaa kiusausta, vaan nappasin uudet sukseni mukaan.
Kävin jo perjantai-iltana kokeilemassa lyhyen hiihtolenkin. Tekniikassa oli hakemista (vastaantulijatkin tuntuivat tuijottavan mun räpiköimistä varsinkin ylämäissä :D ) mutta toisaalta pieni ulkoilu teki ajomatkan jälkeen jaloille hyvää. Olin iloisesti yllättynyt, etten saanut kroppaa samalla tavalla piippuun ja jumiin kuin aiemmin hiihtokauden alussa. Tiedä sitten, himmailinko liikaa, mutta mielummin ajattelen, että säännöllinen ja monipuolinen liikkuminen kantaa hedelmää ;)
Lisää hiihtoa oli luvassa sunnuntaina, vaikka sää ei ollutkaan parhaasta päästä. Lumisade oli alkanut lauantai-iltana ja jatkunut läpi yön, mutta onneksi Jyväskylässä asuu riittävästi himoliikkujia, joten kello 11 aikaan perinteisen ladut oli hiihdetty jo melko hyvään kuntoon :) Lumipyry jatkui, eikä luistoa hirveästi ollut (ei myöskään muilla: vastaani tuli pariskunta, jonka rouva totesi miehelleen: "jo nyt on, kun vuorotyönnöllä pääsee nopeampaa kuin alamäissä!") mutta lauantain kakku- ja muun tankkauksen avulla jaksoi lykkiä :D
Viikonloppuun osui myös muutama tapahtumailmoittautuminen. Bodom Trailin ilmoittautuminen alkoi sunnuntai-iltana, ja sinne on nyt plakkarissa paikka. Lähempänä toukokuuta voi sitten miettiä, missä kunnossa on - haluaako tähdätä 12 kilometrille vai 21:lle. Perjantaina puolestaan ilmoittauduin Sappee Trail Runiin! Fiilikset ovat yhdistelmä intoa ja pientä pelkoa, että mihin sitä taas on nokkansa tunkenut :) Mutta joskus pitää uskaltaa hypätä tuntemattomaan ja vain luottaa itseensä! Ja se on kuitenkin vain juoksutapahtuma :)
Oliko teillä viikonloppuna kivaa ohjelmaa liikunnan parissa tai muuten?
 |
| Ihana leveä latu (eikä edes sieltä leveimmästä päästä)... tällaiseen kun on jo lapsena tottunut, niin Espoon ladut ovat vähän ankeita :) |
Jätin sukset pohjustettavaksi kauppaan ja hain ne sieltä viime torstaina. Koska Jyväskylässä oli loistavat hiihtokelit ja kaupungista löytyy upeat hiihtoladut mm. Laajavuoren ulkoilualueelta, en voinut vastustaa kiusausta, vaan nappasin uudet sukseni mukaan.
 |
| Laajavuoren laskettelukeskuksen "kansanrinne". Sameus johtuu lumipyrystä :D |
Lisää hiihtoa oli luvassa sunnuntaina, vaikka sää ei ollutkaan parhaasta päästä. Lumisade oli alkanut lauantai-iltana ja jatkunut läpi yön, mutta onneksi Jyväskylässä asuu riittävästi himoliikkujia, joten kello 11 aikaan perinteisen ladut oli hiihdetty jo melko hyvään kuntoon :) Lumipyry jatkui, eikä luistoa hirveästi ollut (ei myöskään muilla: vastaani tuli pariskunta, jonka rouva totesi miehelleen: "jo nyt on, kun vuorotyönnöllä pääsee nopeampaa kuin alamäissä!") mutta lauantain kakku- ja muun tankkauksen avulla jaksoi lykkiä :D
 |
| Nämä kuvat antavat harhakuvan, että Laajavuoressa olisi tasainen maasto :) Mäkien päälle tai alle ei vaan viitsinyt jäädä tukkeeksi kameran kanssa. |
Oliko teillä viikonloppuna kivaa ohjelmaa liikunnan parissa tai muuten?
tiistai 27. tammikuuta 2015
Menneen viikon muistelua
Työkiireet jatkuivat koko viime viikon ja sama tahti näyttää jatkuvan tälläkin viikolla. Onneksi vastapainoksi olen päässyt tekemään kaikenlaista hauskaa ja piristävää, myös työporukalla!
Pidin viime viikonkin kevyet peruslenkit tosi hitaina ja rauhallisina. Ikään kuin palkinnoksi sykkeet olivat mun asteikolla hyvin maltilliset. (Mun sykkeet ovat aina huidelleet taivaissa eikä leikkauskaan niihin juuri vaikuttanut. Syksyllä kympin tapahtumassa kellotin maksimiksi 210.) En vielä aloita kunnon kohenemisen juhlimista, mutta pitääpä seurailla asiaa.
Torstaina kävimme työporukalla katsomassa KHL-jääkiekkoa Jokerit vastaan Torpedos Nizni Novgorod. Itse olen viimeksi käynyt lätkämatsissa joskus ala-asteikäisenä enkä pahemmin innostu siitä lajista, mutta livenä se oli ihan hauskaa. Osa meidän porukasta on ulkomaalaisia eikä tuntenut lajia lainkaan, joten me muut sitten selostimme pelin ideaa ja sääntöjä. Minä seurailin tietysti myös erotuomareiden toimintaa, mutta jostain syystä muita ei niin kovasti kiinnostanut mun havainnot heidän pelipaidoistaan (niillä on paidoissaan numerot!), sijoittumisesta, käsimerkeistä jne. :D
Perjantaina kauppareissulla eksyimme paremman puoliskon kanssa katsastamaan Iso Omenan Intersportin loppuunmyyntialen. Meillä on tapana aina tarkistaa sisäpelikenkävalikoima (jos löytyisi tuomarihommiin sopivia mustia/tummia kenkiä), ja mä tutkin tarkkaan myös katu- ja maastolenkkarihyllyt. Mulla on tosi leveä päkiä (pikkuvarpaan vieressä on sellainen levike, johon mahtuisi vielä toinenkin pikkuvarvas), joten sopivien kenkien löytäminen on aika vaikeaa ja siksi olen "aina haku päällä". Tällä hetkellä etsimislistalla on leveämmät maastolenkkarit (SpeedCrossit ovat pitemmille lenkeille liian tiukat) ja kaduille jotkut melko kevyet lenkkarit. Hyllyssä silmääni osui New Balancen minimalistiset polkukengät. Ne eivät todellakaan olleet sitä mitä etsin - supertuetuista SpeedCrosseista siirtyminen pitkillä lenkeillä minimalistikenkiin ei ollut suunnitelmissa :D
Kengät kuitenkin istuivat jalkaani niin täydellisesti, että ostin ne silti. Testasin niitä sunnuntaina kevyellä lenkillä ja tykkäsin kyllä. En tiedä, olenko huomaamattani jo aiemmin juossut jotenkin päkiävoittoisesti, koska en tuntenut noilla juostessa oikeastaan mitään eroa "perinteisiin" lenkkareihin. Tai sitten lumi vaan pehmensi menoa niin paljon, ettei eroa huomaisikaan. Keväämmällä pääsee testaamaan, onko noista poluilla mihinkään, pidon ynnä muun suhteen.
SpeedCrosseista ja pitkistä lenkeistä saankin aasinsillan lauantain polkulenkkiin. Hanna järjesti taas kimppalenkin, tällä kertaa Nuuksion Haukkalammen suunnalla. Paikalla oli kymmenkunta tyyppiä ja myös tienoot hyvin tunteva Tapani, joka toimi kartturina. Olen välillä miettinyt, että olisi kiva tutustua Nuuksiossa muihinkin polkuihin kuin merkattuihin reitteihin, ja nyt olikin mahtava tilaisuus siihen! Kiersimme osin mulle täysin uusissa maastoissa, joten taidan laskea tämän ensimmäiseksi rastiksi tavoitteeseeni ulkoilla 20 uudessa paikassa :)
Meno oli taas hyvin lumista, joten helpolla ei päässyt. Koko porukka heitti vajaan parin tunnin, reilun 10 kilsan lenkin, ja osa jatkoi vielä lisälenkin päälle. Mulle riitti parin tunnin urakointi, jonka jälkeen kävimme Karkin, Katin ja Annan kanssa luontokeskus Haltiassa evästämässä. Lämmin kaakao osui ja upposi! Samalla pysähdyksellä hankin myös Nuuksio-Luukki-ulkoilukartan, joten pääsen tutustumaan uusiin polkuihin jatkossakin.
Onko teidän kaappeihinne päätynyt viime aikoina alelöytöjä? Onko muilla vaikeuksia löytää sopivia kenkiä tai muita varusteita vai oletteko pikemminkin niitä, joiden ongelmana on runsaudenpula? ;)
Pidin viime viikonkin kevyet peruslenkit tosi hitaina ja rauhallisina. Ikään kuin palkinnoksi sykkeet olivat mun asteikolla hyvin maltilliset. (Mun sykkeet ovat aina huidelleet taivaissa eikä leikkauskaan niihin juuri vaikuttanut. Syksyllä kympin tapahtumassa kellotin maksimiksi 210.) En vielä aloita kunnon kohenemisen juhlimista, mutta pitääpä seurailla asiaa.
Torstaina kävimme työporukalla katsomassa KHL-jääkiekkoa Jokerit vastaan Torpedos Nizni Novgorod. Itse olen viimeksi käynyt lätkämatsissa joskus ala-asteikäisenä enkä pahemmin innostu siitä lajista, mutta livenä se oli ihan hauskaa. Osa meidän porukasta on ulkomaalaisia eikä tuntenut lajia lainkaan, joten me muut sitten selostimme pelin ideaa ja sääntöjä. Minä seurailin tietysti myös erotuomareiden toimintaa, mutta jostain syystä muita ei niin kovasti kiinnostanut mun havainnot heidän pelipaidoistaan (niillä on paidoissaan numerot!), sijoittumisesta, käsimerkeistä jne. :D
Perjantaina kauppareissulla eksyimme paremman puoliskon kanssa katsastamaan Iso Omenan Intersportin loppuunmyyntialen. Meillä on tapana aina tarkistaa sisäpelikenkävalikoima (jos löytyisi tuomarihommiin sopivia mustia/tummia kenkiä), ja mä tutkin tarkkaan myös katu- ja maastolenkkarihyllyt. Mulla on tosi leveä päkiä (pikkuvarpaan vieressä on sellainen levike, johon mahtuisi vielä toinenkin pikkuvarvas), joten sopivien kenkien löytäminen on aika vaikeaa ja siksi olen "aina haku päällä". Tällä hetkellä etsimislistalla on leveämmät maastolenkkarit (SpeedCrossit ovat pitemmille lenkeille liian tiukat) ja kaduille jotkut melko kevyet lenkkarit. Hyllyssä silmääni osui New Balancen minimalistiset polkukengät. Ne eivät todellakaan olleet sitä mitä etsin - supertuetuista SpeedCrosseista siirtyminen pitkillä lenkeillä minimalistikenkiin ei ollut suunnitelmissa :D
 |
| En yleensä kauheasti jaksa miettiä liikuntavarusteiden ulkonäköä, mutta nämä ovat kyllä päheät! :) |
SpeedCrosseista ja pitkistä lenkeistä saankin aasinsillan lauantain polkulenkkiin. Hanna järjesti taas kimppalenkin, tällä kertaa Nuuksion Haukkalammen suunnalla. Paikalla oli kymmenkunta tyyppiä ja myös tienoot hyvin tunteva Tapani, joka toimi kartturina. Olen välillä miettinyt, että olisi kiva tutustua Nuuksiossa muihinkin polkuihin kuin merkattuihin reitteihin, ja nyt olikin mahtava tilaisuus siihen! Kiersimme osin mulle täysin uusissa maastoissa, joten taidan laskea tämän ensimmäiseksi rastiksi tavoitteeseeni ulkoilla 20 uudessa paikassa :)
Meno oli taas hyvin lumista, joten helpolla ei päässyt. Koko porukka heitti vajaan parin tunnin, reilun 10 kilsan lenkin, ja osa jatkoi vielä lisälenkin päälle. Mulle riitti parin tunnin urakointi, jonka jälkeen kävimme Karkin, Katin ja Annan kanssa luontokeskus Haltiassa evästämässä. Lämmin kaakao osui ja upposi! Samalla pysähdyksellä hankin myös Nuuksio-Luukki-ulkoilukartan, joten pääsen tutustumaan uusiin polkuihin jatkossakin.
Onko teidän kaappeihinne päätynyt viime aikoina alelöytöjä? Onko muilla vaikeuksia löytää sopivia kenkiä tai muita varusteita vai oletteko pikemminkin niitä, joiden ongelmana on runsaudenpula? ;)
tiistai 20. tammikuuta 2015
Uuteen nousuun
Viime viikolla tuli testattua omaa kanttia monelta kantilta monella tavalla. Toissaviikonlopulle kertyi treeniä aika paljon, kun ensin olin lauantaina viheltämässä neljä naisten nelosdivarimatsia ja sitten sunnuntaina kimppalenkillä poluilla umpihangessa. Sunnuntai-iltana koko kroppa oli uupunut (jopa kädet!), ja pieni väsymys jatkui melkein koko viikon.
Kun töihin osui lisäksi viikko, jolloin tuurasin sekä yhtä lomalaista että yhtä työmatkalaista, totesin, että liikunnan osalta on otettava maltillisesti. Rauhallista kuntopiiriä yläkroppaan keskittyen ja pari extrakevyttä lenkkiä. Täytyy myöntää, että vaikka tiesin ulkoilun tekevän vain hyvää, oli lenkeille lähteminen aikamoista tahtojen taistoa. Ja kun yhdellä lenkillä iski (onneksi lyhyeksi jäänyt) vesi- ja raekuuro, olin jo valmis polttamaan lenkkarini. Mutta niin vaan työstressi ja muu väsymys aina vähän väistyi, kun jolkotteli keskittyen raikkaaseen ilmaan ja kivoihin maisemiin.
Lauantaina oli jälleen tiedossa erotuomarihommia roppakaupalla: viisi naisten kolmosdivariottelua. Kiukuttelin pääni sisällä perjantai-iltana ja ääneen lauantaiaamuna, että miksi pitää ihmisen harrastaa sellaista lajia, jossa ei voi todeta väsymyksen iskiessä, että jäänpäs kotiin. Kun ajoin sitten säbähallia kohti, totesin itselleni, että sillä asenteella peleistä ei ainakaan tule kivoja. Koska joka tapauksessa olin viheltämään menossa, päätin keskittyä miettimään kaikkia mukavia asioita. Niitä kun kuitenkin on: toinen päivän pareistani oli taas yksi hyvä erotuomarikaverini, yhteistoimintamme (linjaukset, viestintä jne.) synkkasi tosi hyvin, pelaajat olivat hyväntuulisia, peleissä keskityttiin täysillä pelaamiseen ja viimeinen matsimme oli vielä tosi tasaväkinen sekä taidokas. Peli peliltä fiilis nousi, tauoilla kävin hyviä keskusteluja lajista toimitsijoiden kanssa ja omien otteluidemme jälkeen menimme kaverini kanssa vielä katsomaan muita pelejä sekä käymään läpi päivän saldoa. Kotiin saavuin - kuinkas muutenkaan - väsyneenä. Mutta paljon paremmalla mielellä.
Otin myös opiksi edellisestä viikosta ja totesin, että menen sunnuntaina vain kävelylenkille. Ulkoilu ja rauhallinen jooga illalla olikin hyvä idea. Eiköhän tästä viikosta tule taas energisempi ja ainakin iloisempi :)
Miten teillä näkyy stressi, väsymys tms. treeneissä? Saatteko liikunnasta lisäenergiaa vai pitääkö malttaa ottaa rauhallisemmin? Miten saatte oman fiiliksenne nousuun silloin, kun tympäisee tai uuvuttaa?
Kun töihin osui lisäksi viikko, jolloin tuurasin sekä yhtä lomalaista että yhtä työmatkalaista, totesin, että liikunnan osalta on otettava maltillisesti. Rauhallista kuntopiiriä yläkroppaan keskittyen ja pari extrakevyttä lenkkiä. Täytyy myöntää, että vaikka tiesin ulkoilun tekevän vain hyvää, oli lenkeille lähteminen aikamoista tahtojen taistoa. Ja kun yhdellä lenkillä iski (onneksi lyhyeksi jäänyt) vesi- ja raekuuro, olin jo valmis polttamaan lenkkarini. Mutta niin vaan työstressi ja muu väsymys aina vähän väistyi, kun jolkotteli keskittyen raikkaaseen ilmaan ja kivoihin maisemiin.
Lauantaina oli jälleen tiedossa erotuomarihommia roppakaupalla: viisi naisten kolmosdivariottelua. Kiukuttelin pääni sisällä perjantai-iltana ja ääneen lauantaiaamuna, että miksi pitää ihmisen harrastaa sellaista lajia, jossa ei voi todeta väsymyksen iskiessä, että jäänpäs kotiin. Kun ajoin sitten säbähallia kohti, totesin itselleni, että sillä asenteella peleistä ei ainakaan tule kivoja. Koska joka tapauksessa olin viheltämään menossa, päätin keskittyä miettimään kaikkia mukavia asioita. Niitä kun kuitenkin on: toinen päivän pareistani oli taas yksi hyvä erotuomarikaverini, yhteistoimintamme (linjaukset, viestintä jne.) synkkasi tosi hyvin, pelaajat olivat hyväntuulisia, peleissä keskityttiin täysillä pelaamiseen ja viimeinen matsimme oli vielä tosi tasaväkinen sekä taidokas. Peli peliltä fiilis nousi, tauoilla kävin hyviä keskusteluja lajista toimitsijoiden kanssa ja omien otteluidemme jälkeen menimme kaverini kanssa vielä katsomaan muita pelejä sekä käymään läpi päivän saldoa. Kotiin saavuin - kuinkas muutenkaan - väsyneenä. Mutta paljon paremmalla mielellä.
Otin myös opiksi edellisestä viikosta ja totesin, että menen sunnuntaina vain kävelylenkille. Ulkoilu ja rauhallinen jooga illalla olikin hyvä idea. Eiköhän tästä viikosta tule taas energisempi ja ainakin iloisempi :)
Miten teillä näkyy stressi, väsymys tms. treeneissä? Saatteko liikunnasta lisäenergiaa vai pitääkö malttaa ottaa rauhallisemmin? Miten saatte oman fiiliksenne nousuun silloin, kun tympäisee tai uuvuttaa?
perjantai 9. tammikuuta 2015
Suunnitelmia tälle vuodelle
Uusi vuosi, uudet kujeet! No, eipä oikeastaan.
Vaikka asiat rullaisivat kivasti omalla painollaan, on vuodenvaihde tietysti silti yksi hyvä hetki pohtia, missä ollaan ja minne mennään. Tulevan vuoden tapahtumien päivämäärät alkavat varmistua ja ilmoittautumiset avautua, joten jos sellaisiin haluaa osallistua, kannattaa kalenteria alkaa hahmotella. Itsehän angstasin jo aiemmin (juoksu)tapahtumista, mutta - ylläri pylläri - päädyin kuitenkin ilmoittautumaan jo yhteen ja muitakin on suunnitelmissa :)
Luvassa on siis ainakin yksi katupuolimaraton Forssan suvi-illassa 13.6. Tapahtumia vertaillessani mietin ajankohtaa, tapahtumapaikkaa (etäisyys kotoa jne.), reittiä (tasainen, kivat maisemat tms.), järjestelyjä ja myös hintatasoa. Suvi-illan reittiä, järjestelyjä ja tunnelmaa olen kuullut kehuttavan, ajankohta sopii mulle tosi hyvin, Forssa on järkimatkan päässä ja hinta on moneen muuhun tuon kokoluokan tapahtumaan nähden edullinen: vuodenvaihteeseen asti puolimaraton maksoi 31 euroa.
Polkupuolella ainakin Bodom Trail (14.5.) on listalla, jos vain pääsen mukaan. Halajasin sinne jo viime vuonna, mutta kuntoutus oli vielä ihan puolitiessä siinä vaiheessa, joten päädyin osallistumaan tapahtuman järjestelyihin vapaaehtoishommissa. Tuossakin tapahtumassa tunnelma oli mukava, ja maastona Pirttimäki on kaunis ja vaihteleva. Bodom Trailissa on hauska yksityiskohta, että matkan varrella voi päättää, juokseeko 12 km vai 21 km. Itse lähden ensisijaisesti jolkottelemaan 12 kilsaa.
Tällä hetkellä mietin pää sauhuten, uskaltaisinko tähdätä 2.8. järjestettävään Sappee Trail Runiin. Siellä lyhin reitti olisi 26 km, siis enemmän kuin puolimaraton ja vielä poluilla. Ensimmäinen hintaporras on tammikuun loppuun asti, joten lähiviikkoina tulee varmasti harjoitettua tämän suhteen itsetutkiskelua kiihtyvällä tahdilla :D
Jos innostusta riittää, saatan juosta syksyllä toisen katupuolikkaan; kiinnostaisi osallistua johonkin pieneen paikallistapahtumaan, esim. Myrskylässä järjestettävään Lassen Hölkkään. Samoilla mietteillä suhtaudun 10 km tapahtumiin - katsotaan, miten vuosi kehittyy.
Mitään aikatavoitteita en yhteenkään tapahtumaan aseta enkä vuodelle kilometritavoitteita tms., koska treeniin vaikuttaa niin paljon se, miten kroppa kestää. Mulla on edelleen paljon opettelua elämään ja liikuntaan leikkauksen jäljiltä, ja lähiviikkoina on luvassa myös muutama lääkärikäynti asian tiimoilta. Tärkeintä on kuitenkin terveys, joten jos joudun syystä tai toisesta vähentämään tai keventämään liikuntoja, en halua kokea siitä stressiä.
Toivoisin pääseväni harrastamaan tänä vuonna monipuolisesti kaikenlaista liikuntaa. Olisi ihana saada ehjä melontakausi kesälle, päästä edes toisinaan seinäkiipeilemään (kävin alkeiskurssin vuosi sitten ja ehdin käydä seinällä pari kertaa ennen telakkaa) sekä kokeilla uusia juttuja, kuten lumikenkäilyä ja maastopyöräilyä. (Saan veljeltäni maastopyörän "pitkäaikaislainaan", kunhan hän ehtii järjestelemään asiat.) Edellä mainituista syistä en kuitenkaan tee varsinaisia suunnitelmia tai tavoitteita näidenkään suhteen.
Yritän pitää kiinni viikkorytmistä, jossa on vähintään 3 kertaa (hiki)aerobista, 1 kerta lihaskuntoa ja 1 kerta kehonhuoltoa. Lajit riippuvat vuodenajasta, fiiliksestä, voinnista jne. Lisäksi yritän muistaa myös kevyemmän liikunnan ja ulkoilun. Happihyppelykävelyt tekevät monesti ihmeitä niinä päivinä, kun ei vaan jaksa mitään sen kummempaa.
Candy on the Run -blogin Karkilla oli tosi hauska tavoite: juosta vähintään 20 uudessa paikassa. Kopioin tuon itselleni hieman muokattuna: haluaisin ulkoilla vähintään 20 uudessa paikassa, siis kaikki lajit lasketaan. Ja yhtenä hyvänä tapana löytää uusia paikkoja: tänä vuonna haluan taas geokätköillä enemmän :) Viime kesänä innostuin suunnistuksesta niin paljon, että "etsimisinnostus" suuntautui siihen, mutta tänä vuonna haluan löytää aikaa kummallekin lajille. Ne myös täydentävät toisiaan suunnistuksen ollessa enemmän hikiliikuntaa ja geokätköilyn leppoisampaa ja virkistävää ulkoilua.
Siinäpä se. Elämä tosin harvoin menee ihan niin kuin on suunnitellut, mutta mitäpä siitä - vuoden päästä nähdään, missä silloin ollaan ja minne ollaan menossa :)
Suunnitteletteko te tulevaa vuotta enemmän "kohokohtien" (esim. tapahtumien) vai "arkisen tekemisen" kautta?
Vaikka asiat rullaisivat kivasti omalla painollaan, on vuodenvaihde tietysti silti yksi hyvä hetki pohtia, missä ollaan ja minne mennään. Tulevan vuoden tapahtumien päivämäärät alkavat varmistua ja ilmoittautumiset avautua, joten jos sellaisiin haluaa osallistua, kannattaa kalenteria alkaa hahmotella. Itsehän angstasin jo aiemmin (juoksu)tapahtumista, mutta - ylläri pylläri - päädyin kuitenkin ilmoittautumaan jo yhteen ja muitakin on suunnitelmissa :)
 |
| Talvimaisemia sieltä sun täältä. |
Polkupuolella ainakin Bodom Trail (14.5.) on listalla, jos vain pääsen mukaan. Halajasin sinne jo viime vuonna, mutta kuntoutus oli vielä ihan puolitiessä siinä vaiheessa, joten päädyin osallistumaan tapahtuman järjestelyihin vapaaehtoishommissa. Tuossakin tapahtumassa tunnelma oli mukava, ja maastona Pirttimäki on kaunis ja vaihteleva. Bodom Trailissa on hauska yksityiskohta, että matkan varrella voi päättää, juokseeko 12 km vai 21 km. Itse lähden ensisijaisesti jolkottelemaan 12 kilsaa.
Tällä hetkellä mietin pää sauhuten, uskaltaisinko tähdätä 2.8. järjestettävään Sappee Trail Runiin. Siellä lyhin reitti olisi 26 km, siis enemmän kuin puolimaraton ja vielä poluilla. Ensimmäinen hintaporras on tammikuun loppuun asti, joten lähiviikkoina tulee varmasti harjoitettua tämän suhteen itsetutkiskelua kiihtyvällä tahdilla :D
Jos innostusta riittää, saatan juosta syksyllä toisen katupuolikkaan; kiinnostaisi osallistua johonkin pieneen paikallistapahtumaan, esim. Myrskylässä järjestettävään Lassen Hölkkään. Samoilla mietteillä suhtaudun 10 km tapahtumiin - katsotaan, miten vuosi kehittyy.
Mitään aikatavoitteita en yhteenkään tapahtumaan aseta enkä vuodelle kilometritavoitteita tms., koska treeniin vaikuttaa niin paljon se, miten kroppa kestää. Mulla on edelleen paljon opettelua elämään ja liikuntaan leikkauksen jäljiltä, ja lähiviikkoina on luvassa myös muutama lääkärikäynti asian tiimoilta. Tärkeintä on kuitenkin terveys, joten jos joudun syystä tai toisesta vähentämään tai keventämään liikuntoja, en halua kokea siitä stressiä.
Toivoisin pääseväni harrastamaan tänä vuonna monipuolisesti kaikenlaista liikuntaa. Olisi ihana saada ehjä melontakausi kesälle, päästä edes toisinaan seinäkiipeilemään (kävin alkeiskurssin vuosi sitten ja ehdin käydä seinällä pari kertaa ennen telakkaa) sekä kokeilla uusia juttuja, kuten lumikenkäilyä ja maastopyöräilyä. (Saan veljeltäni maastopyörän "pitkäaikaislainaan", kunhan hän ehtii järjestelemään asiat.) Edellä mainituista syistä en kuitenkaan tee varsinaisia suunnitelmia tai tavoitteita näidenkään suhteen.
Yritän pitää kiinni viikkorytmistä, jossa on vähintään 3 kertaa (hiki)aerobista, 1 kerta lihaskuntoa ja 1 kerta kehonhuoltoa. Lajit riippuvat vuodenajasta, fiiliksestä, voinnista jne. Lisäksi yritän muistaa myös kevyemmän liikunnan ja ulkoilun. Happihyppelykävelyt tekevät monesti ihmeitä niinä päivinä, kun ei vaan jaksa mitään sen kummempaa.
Candy on the Run -blogin Karkilla oli tosi hauska tavoite: juosta vähintään 20 uudessa paikassa. Kopioin tuon itselleni hieman muokattuna: haluaisin ulkoilla vähintään 20 uudessa paikassa, siis kaikki lajit lasketaan. Ja yhtenä hyvänä tapana löytää uusia paikkoja: tänä vuonna haluan taas geokätköillä enemmän :) Viime kesänä innostuin suunnistuksesta niin paljon, että "etsimisinnostus" suuntautui siihen, mutta tänä vuonna haluan löytää aikaa kummallekin lajille. Ne myös täydentävät toisiaan suunnistuksen ollessa enemmän hikiliikuntaa ja geokätköilyn leppoisampaa ja virkistävää ulkoilua.
Siinäpä se. Elämä tosin harvoin menee ihan niin kuin on suunnitellut, mutta mitäpä siitä - vuoden päästä nähdään, missä silloin ollaan ja minne ollaan menossa :)
Suunnitteletteko te tulevaa vuotta enemmän "kohokohtien" (esim. tapahtumien) vai "arkisen tekemisen" kautta?
lauantai 3. tammikuuta 2015
Tieni pillin varteen
Hanna kyseli edellisen erotuomaribloggaukseni kommenteissa, miten ja milloin olen päätynyt erotuomarihommiin. Kirjoittelen nyt ensin omasta erotuomarihistoriastani ja joskus toisen kerran siitä, miten erotuomaroinnin voi aloittaa ja millaista pillipiiparointi itse asiassa on.
Heti alkuun todettakoon, että oma tarinani on todella epätyypillinen :D Lähes kaikki erotuomarit ovat itse pelanneet enemmän tai vähemmän pitkään taikka toimineet esim. lastensa joukkueen joukkuejohtajana ennen päätymistään erotuomariksi. Moni myös pelaa, valmentaa, jojoilee tai on muuten seura-aktiivi erotuomarihommien lisäksi.
Itsehän en ole viettänyt nuoruuttani liikunnan parissa ja tutustuin salibandyynkin vasta, kun lähdin opiskelemaan 2005. Osallistuin fuksien yösählytapahtumaan, missä oli huippuhauskaa, vaikka en osannutkaan yhtään mitään. Lisäksi muutama opiskelukaverini pelasi säbää, ja kävin katsomassa joskus heidän pelejään. Pidin heitä tosi taitavina, mikä näin jälkikäteen naurattaa, koska he pelasivat silloin miesten vitosdivarissa :D Se on Etelä-Suomen toiseksi alin sarjataso miesten puolella eikä siis taidon puolesta ehkä mikään paras esimerkki ;)
Tykästyin salibandyyn lajina heti tosi paljon. Se on nopea laji (verrattuna esim. jalkapalloon, joka on mun mielestä tylsistyttävän hidasta), jossa korostuu kevyen pallon vuoksi mailataituruus (verrattuna esim. jääkiekkoon, joka mun kokemattomiin silmiin näyttää lähinnä toistuvalta luistelu-syöttö-taklaus-ketjulta). Huipputasolla myös syöttely ja tilanteiden rakentaminen on todella taidokasta. Viime vuosina varsinkin miesten puolella laji on kehittynyt melko fyysiseen suuntaan, mutta mun mielestä salibandy on omimmillaan juuri nopeana ja mailataitoa ilmentävänä pelinä.
Kävin yhden vuoden treenailemassa erään naisjoukkueen kanssa, mutta en jotenkin saanut kipinää pelaamiseen. Luulen, että vaadin silloin itseltäni liikaa liian nopeasti, mutta iso merkitys on myös sillä, että ihan rehellisesti ja suoraan sanottuna mä en ole joukkueurheilija. Tiedän, että monille joukkue ja yhteishenki on just se paras juttu monissa lajeissa ja antaa mielettömästi tsemppiä, mutta mä taidan olla niin introvertti, että viihdyn paremmin yksilölajien parissa :)
Mietiskelin sitten, miten voisin toimia salibandyn parissa, jos pelaaminen ei ollutkaan se mun juttu. Keksin erotuomaroinnin mutta olin aika epäileväinen, voiko niin ohuella lajitaustalla kehittyä kelvolliseksi erotuomariksi. Päätin kuitenkin uskaltautua erotuomarikurssille, koska kokeilemallahan se selviäisi, onko minusta mihinkään :)
Kävin alkeiskurssin syksyllä 2010, eli tämä kausi on nyt minulle viides. Välillä olen erotuomaroinut enemmän ja välillä vähemmän, esim. loukkaantumisten tai muun elämän kiireiden (kröhöm, gradun loppurutistus) vuoksi. Syksyllä 2013 pääsin erotuomariksi tyttöjen Pohjola Cupiin, joka on tyttöjunnujen pelaajapolun päätöstapahtuma ja myös paikka antaa näyttöjä tyttöjen maajoukkuetta varten. Se oli todella hieno juttu, mutta en kyllä mielestäni ollut vielä ihan valmis sinne: jännitin ihan kamalasti enkä onnistunut niin hyvin kuin olisin halunnut.
En ole todellakaan mikään huipputuomari, vihellän edelleen alueellisia perusotteluita: tyttöjunnuja, nuorempia poikajunnuja, naisten pelejä kakkosdivariin asti sekä joskus satunnaisesti miesten pelejä (niitä tasokkaita kutos- ja vitosdivareita :) ). Ainakin Etelä-Suomessa meillä on aivan mahtava erotuomariasettelija, jolle saa antaa toiveita omista peleistä. Tälle kaudelle olen mm. toivonut, ettei minulle laitettaisi naisten kakkosdivaria, koska en koe kuntoutuneeni vielä leikkauksesta riittävästi.
Tällä hetkellä keskityn nauttimaan peleistäni ja opettelemaan uusia juttuja pikkuhiljaa. Viime kaudella stressasin turhan paljon mm. sen Pohjola Cup -valinnan takia, että minun pitäisi kehittyä paljon nykyistä nopeammin ja olla paljon nykyistä parempi. Sen stressin takia en nauttinut viheltämisestä yhtään niin paljon kuin aikaisemmin. Tällä kaudella olen sitten yrittänyt saada aiempaa rentoutta takaisin. Totta kai haluan kehittyä mutta toisaalta tiedän, että en kehity, jos jätän erotuomarihommat siksi, että stressaan niitä liikaa.
Oletteko koskaan miettineet omaa lajianne tuomarivinkkelistä? Erilaisia tuomariroolejahan löytyy melkein joka lajista, painonnostosta joukkuevoimisteluun ja palloilulajeista ratsastukseen.
Heti alkuun todettakoon, että oma tarinani on todella epätyypillinen :D Lähes kaikki erotuomarit ovat itse pelanneet enemmän tai vähemmän pitkään taikka toimineet esim. lastensa joukkueen joukkuejohtajana ennen päätymistään erotuomariksi. Moni myös pelaa, valmentaa, jojoilee tai on muuten seura-aktiivi erotuomarihommien lisäksi.
Itsehän en ole viettänyt nuoruuttani liikunnan parissa ja tutustuin salibandyynkin vasta, kun lähdin opiskelemaan 2005. Osallistuin fuksien yösählytapahtumaan, missä oli huippuhauskaa, vaikka en osannutkaan yhtään mitään. Lisäksi muutama opiskelukaverini pelasi säbää, ja kävin katsomassa joskus heidän pelejään. Pidin heitä tosi taitavina, mikä näin jälkikäteen naurattaa, koska he pelasivat silloin miesten vitosdivarissa :D Se on Etelä-Suomen toiseksi alin sarjataso miesten puolella eikä siis taidon puolesta ehkä mikään paras esimerkki ;)
Tykästyin salibandyyn lajina heti tosi paljon. Se on nopea laji (verrattuna esim. jalkapalloon, joka on mun mielestä tylsistyttävän hidasta), jossa korostuu kevyen pallon vuoksi mailataituruus (verrattuna esim. jääkiekkoon, joka mun kokemattomiin silmiin näyttää lähinnä toistuvalta luistelu-syöttö-taklaus-ketjulta). Huipputasolla myös syöttely ja tilanteiden rakentaminen on todella taidokasta. Viime vuosina varsinkin miesten puolella laji on kehittynyt melko fyysiseen suuntaan, mutta mun mielestä salibandy on omimmillaan juuri nopeana ja mailataitoa ilmentävänä pelinä.
Kävin yhden vuoden treenailemassa erään naisjoukkueen kanssa, mutta en jotenkin saanut kipinää pelaamiseen. Luulen, että vaadin silloin itseltäni liikaa liian nopeasti, mutta iso merkitys on myös sillä, että ihan rehellisesti ja suoraan sanottuna mä en ole joukkueurheilija. Tiedän, että monille joukkue ja yhteishenki on just se paras juttu monissa lajeissa ja antaa mielettömästi tsemppiä, mutta mä taidan olla niin introvertti, että viihdyn paremmin yksilölajien parissa :)
Mietiskelin sitten, miten voisin toimia salibandyn parissa, jos pelaaminen ei ollutkaan se mun juttu. Keksin erotuomaroinnin mutta olin aika epäileväinen, voiko niin ohuella lajitaustalla kehittyä kelvolliseksi erotuomariksi. Päätin kuitenkin uskaltautua erotuomarikurssille, koska kokeilemallahan se selviäisi, onko minusta mihinkään :)
Kävin alkeiskurssin syksyllä 2010, eli tämä kausi on nyt minulle viides. Välillä olen erotuomaroinut enemmän ja välillä vähemmän, esim. loukkaantumisten tai muun elämän kiireiden (kröhöm, gradun loppurutistus) vuoksi. Syksyllä 2013 pääsin erotuomariksi tyttöjen Pohjola Cupiin, joka on tyttöjunnujen pelaajapolun päätöstapahtuma ja myös paikka antaa näyttöjä tyttöjen maajoukkuetta varten. Se oli todella hieno juttu, mutta en kyllä mielestäni ollut vielä ihan valmis sinne: jännitin ihan kamalasti enkä onnistunut niin hyvin kuin olisin halunnut.
En ole todellakaan mikään huipputuomari, vihellän edelleen alueellisia perusotteluita: tyttöjunnuja, nuorempia poikajunnuja, naisten pelejä kakkosdivariin asti sekä joskus satunnaisesti miesten pelejä (niitä tasokkaita kutos- ja vitosdivareita :) ). Ainakin Etelä-Suomessa meillä on aivan mahtava erotuomariasettelija, jolle saa antaa toiveita omista peleistä. Tälle kaudelle olen mm. toivonut, ettei minulle laitettaisi naisten kakkosdivaria, koska en koe kuntoutuneeni vielä leikkauksesta riittävästi.
Tällä hetkellä keskityn nauttimaan peleistäni ja opettelemaan uusia juttuja pikkuhiljaa. Viime kaudella stressasin turhan paljon mm. sen Pohjola Cup -valinnan takia, että minun pitäisi kehittyä paljon nykyistä nopeammin ja olla paljon nykyistä parempi. Sen stressin takia en nauttinut viheltämisestä yhtään niin paljon kuin aikaisemmin. Tällä kaudella olen sitten yrittänyt saada aiempaa rentoutta takaisin. Totta kai haluan kehittyä mutta toisaalta tiedän, että en kehity, jos jätän erotuomarihommat siksi, että stressaan niitä liikaa.
Oletteko koskaan miettineet omaa lajianne tuomarivinkkelistä? Erilaisia tuomariroolejahan löytyy melkein joka lajista, painonnostosta joukkuevoimisteluun ja palloilulajeista ratsastukseen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)