Pidin töistä etäpäivän ja koska säästin työmatkoihin kuluvan ajan, työpäivä oli pulkassa vielä puolivaloisaan aikaan. Enpä ole aikaisemmin odottanut, että tulee pimeä, että pääsen lenkille!
Kävelin alkulämmittelynä Kaupunginkalliolle, josta lähtee polku kohti Vanttilaa. Lamppu päälle ja metsään! Ensimmäisenä totesin, että joudun ihan tosissani keskittymään, ettei höperö mielikuvitukseni ala keksiä pimeyteen sarjamurhaajia tai villipetoja. (Karhuja Espoon keskuksessa? Se olisikin lööppiainesta :D)
Sää oli kostea ja vuodenaikaan nähden lämmin. Jo muutaman sadan metrin jälkeen alkoivat silmälasini huurtua. On sitä tapahtunut aiemminkin, mutta valoisassa se ei juurikaan haittaa. Polun alkuosa oli hyvin aukeaa maastoa, mutta taas muutama sata metriä edempänä se vaihtui tiheämpään. Pimeässä kaikki näkökyky olisi tarpeen, joten yritin keksiä kikkoja, joilla huurtuminen loppuisi. Eipä tullut mieleen ainakaan yhtään toimivaa. Kokeilin juosta myös ilman laseja, mutta sillä tavalla näin huurteisia lasejakin vähemmän.
Pian totesin, ettei lamppulenkistä tule yhtään mitään. Käännyin kannoillani ja palasin takaisin. Olin ehtinyt jo päästä juoksumoodiin, mutta en halunnut kuluttaa nappulakenkien pohjia lähtemällä juoksemaan niillä asvaltilla. Paremman puutteessa kävelin läheiselle hiekkaulkoilutielle ja juoksin muutaman kilometrin pikkulenkin, että sain pahimmat höyryt pihalle. Vähän hönö olo oli siellä hölkätessä kartta, kompassi ja otsalamppu kädessä.
Niin, mites se otsalamppu? Jaa'a - polkulenkki jäi niin lyhyeksi ja sumuiseksi, etten pysty oikein arvioimaan sitä. Pitänee joskus lähteä piilarit päässä kokeilemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti