Oman excelin aloitin vasta vuoden 2013 alusta, kun kyllästyin siihen, ettei Heiaheiassa pystynyt aggregoimaan ja visualisoimaan dataa siinä määrin kuin olisin halunnut. Kun näpertelee tilastonsa itse, sieltä saa myös ulos tasan sitä mitä itse haluaa. Seuraan pääasiassa liikkumiseen käytettyä aikaa, viikko-, kuukausi- ja vuositasolla. Mukana on myös yksi välilehti kilometreille (juoksulle ja muille vastaaville lajeille, joissa voi mitata matkaa), mutta en seuraa sitä juurikaan.
En ole jaksanut tehdä näistä käppyröistä järin kauniita - pääasia, että sisältö käy selväksi :) |
Tänä vuonna kävelyä on tullut runsaasti, kun kuntoutin itseäni isohkosta leikkauksesta keväällä. Pari kuukautta meni niin, etten voinut tehdä muuta kuin kävelylenkkejä - toisaalta niitä tulikin noin 30 tunnin verran (vähintään parin kilometrin lenkkejä - sitä lyhyempiä en ole tilastoinut). Kävelylenkit jatkuivat myös kesällä juoksun ja muun rankemman liikunnan ohessa. Melonta jäi edellisvuotta vähemmälle, samaisen leikkauksesta toipumisen vuoksi. "Muu aerobinen" sisältää muun muassa suunnistuksen, jonka aloitin tänä kesänä, sekä kesälomalla tekemämme nelipäiväisen pyöräretken Länsi-Uudellemaalle.
Kaiken kaikkiaan noista käppyröistä huomaa, mistä minä tykkään. Aerobiset ja ulkoilmalajit ovat lähellä sydäntä :) Jos tulevana talvena vain olisi lunta, pääsisi taas hiihtämäänkin. Haluaisin myös tutustua paremmin lumikenkäkävelyyn; olen kokeillut sitä kerran ja se oli upeaa!
Tilastoiko kukaan muu yhtä intopiukeana harrastuksiaan vai riittääkö teille Heiaheiat ja muut valmispalvelut?
Kivoja käppyröitä! :) Mulle riittää yleisesti tuo Heiaheia, sieltä saa mulle riittävät datat :)! Eli käytän sitä... heeei, lumikenkäily on kyllä ihanaa, oon pari kertaa kokeillut! Se on upea tapa kokea koskematonta luontoa talvella! Tulis vain lunta... :P
VastaaPoistaJoo, just se koskemattomaan luontoon pääseminen on lumikengillä mahtavaa! Mä jostain bongasin, että Espoon latu järjestäisi avoimia lumikenkäretkiä, jos/kun lumitilanne sallii. Pitää muistaa seurata niiden sivuja talvella :)
PoistaHei, mä just olin Oittaalla Espoon Ladun retkellä, kun ekan kerran kokeilin kenkiä! Oli tosi kiva ja hyödyllinen ja sitten oli matalampi kynnys vuokrata ne seuraavalla kerralla itsenäisesti! Voin suositella :)
Poista