Miksi juoksen?

Lähtiessäni Keski-Suomeen joulun viettoon pakkasin mukaan myös talvijuoksutamineet. Aatonaatto meni viimeisiä ruokia ja lahjoja metsästäessä, joten lenkkipäiväksi muodostui jouluaatto. Ensin mietin, haluanko lähteä lenkille -12 asteen lämpötilassa, ja sitten, mitenköhän lenkille pitäisi pukeutua. Mulla oli hiihtopuku mukana, mutta aluskerrastojen määrä ja laatu meni arpomiseksi. Lopulta lähdin jolkottelemaan metsään, eikä pakkanen tuntunutkaan edes kovin pahalta. Lenkiltä palattuani pääsin joulusaunaan ennen mahan ahtamista täyteen jouluherkkuja.

Lenkillä mietiskelin, mikä saa ihmisen roudaamaan liikuntavaatteita 300 kilsaa, jotta pääsee hölkkäämään jouluaattona pakkasessa. Siitä pohdiskelu eteni kysymykseen, jota olen viime aikoina muutenkin miettinyt: miksi juoksen? Eri ihmiset harrastavat juoksua/hölkkää/lenkkeilyä hyvinkin eri syistä. Nopeasti listattuna mahdollisia perusteluja voi olla muun muassa:

1. Juoksu on vaivaton laji: vaatteet päälle ja menoksi! Lenkille pääsee melkein missä vain, milloin vain. Sopii kiireiselle, epäsäännölliseen elämänrytmiin (verrattuna kiinteisiin aikoihin oleville treeneille), paljon reissaavalle jne.
2. Juoksu on (melko) helppo laji: kuka tahansa osaa juosta. Vaikka moni joutuu pidemmän päälle miettimään juoksutekniikkaansa, on juokseminen silti aloittelijalle helpompaa kuin vaikkapa hiihto.
3. Juoksuun ei tarvitse kauheasti varusteita. Tämä on petollinen juttu: moni ajattelee, ettei juoksuun tarvitse kuin lenkkarit. Periaatteessa joo, mutta kuten Hannan kirjoituksesta ja sen kommenteista käy ilmi, juokseminen on kummasti kivempaa, kun on trikoita ja sen sellaista.
4. Juoksua voi painottaa eri suuntiin omien mieltymysten mukaan: voi varioida reitin pituutta, maastoa, vauhtia jne.
5. Vähän edelliseen liittyen: Suomessa järjestetään paljon erilaisia juoksutapahtumia naistenkympeistä yli 100 kilsan polku-ultrajuoksuihin.
6. Myös edelliseen liittyen: juoksussa voi haastaa itseään ja kilpailla itsensä tai muiden kanssa. Ei liene ihan harvinaista osallistua johonkin tapahtumaan vedonlyönnin vuoksi...
7. Ja taas edelliseen liittyen: juoksu on tehokas laji kestävyyskunnon kehittämiseen. Varsinkin alussa näkee oman kehityksensä aika nopeasti.
8. Juoksu voi olla ajankohtaisten asioiden pyörittelyä itsekseen, tiukkaa keskittymistä, höpöttämistä lenkkikaverin kanssa tai jotain muuta.

Kun aloitin lenkkeilyn joskus 3-4 vuotta sitten, luulin aloittaneeni sen vaivattomuuden ja helppouden (syyt 1 ja 2) vuoksi. Kun kunto ei kehittynytkään päätä huimaavasti, tajusin, että olin alitajuisesti ajatellut myös tehokkuutta (7). Vuosien varrella huomasin todella olevani fiksautunut tehokkuuteen ja kehittymiseen: motivaationi hiipui välillä, kun tallustin aina yhtä hitaasti, ehkä hieman pidempiä matkoja kerrallaan. Tykkäsin lenkkeilystä mutta ajattelin, että on ihan hölmöä harrastaa sitä, kun en kehity. Kun sitten löytyi rakenteellinen ongelma, joka saattoi vaikuttaa kestävyyskuntooni, ja tuli leikkaus pitkine sairauslomineen, aloin ajatella asiaa ihan toiselta kantilta. Ei ole itsestäänselvyys, että pystyy juoksemaan. Kun kerran nautin juoksemisesta eikä se aiheuta mulle vammoja tms., ei ole mitään syytä, miksi en sitä harrastaisi - vaikka olisin kuinka hidas hamaan maailman tappiin asti. Että juoksu itsessään voi olla se juttu, miksi juoksee - ei mikään noista kahdeksasta edellä mainitusta asiasta.

Jouluaattona, kun kurvasin ulkoilutieltä polulle, kuuraisten puiden keskelle, talvisen sinisen hetken ollessa juuri alkamassa, lumen narskuessa tossujen alla, oli helppo todeta miksi juoksen:

9. Juokseminen itsessään tuntuu mahtavalta. Juokseminen itsessään on mahtavaa.

Miksi te juoksette? Tai herättääkö tämä ajatuksia jostain teille tärkeästä toisesta lajista?

Kivojen juttujen viikko

Flunssan jälkeen tuntui, että sekä keho että pääkoppa kaipasivat liikuntaa kaikissa muodoissa. Tällä viikolla tulikin sitten harrastettua kaikenlaista kivaa.

Maanantaina kävin Annan kanssa sauvakävelyllä. Tutustuin Annaan Hannan blogilenkillä, ja olemme käyneet kerran yhdessä polkuilemassa ja nyt sitten keppilenkillä. On kiva tutustua uusiin mukaviin tyyppeihin ja löytää lenkkiseuraa :) Maanantaina sää oli sellainen, että kumpikin totesimme, ettei taatusti olisi tullut lähdettyä ulos, ellei olisi ollut sovittu juttu :D Vettä, räntää ja jotain jäähilettä satoi välillä vaakatasossa. Lenkin edetessä sää kuitenkin laantui, ja lopussa oli ihan tyyntä ja rauhallista. Ja hyvässä seurassa sitä vähemmän maireaakin säätä jaksoi :)

Maisemakuvausharjoitusta Pirttimäessä...

Kävin tällä viikolla jumpissa normaalia enemmän, koska kymppikorttini on vanhenemassa. Olin laskenut että se riittää just hyvin mun normaalitahdilla, mutta flunssan myötä kortille olisikin jäänyt käyttämättä pari tuntia. Niinpä kävin tiistaina Harmonyssa (pilates/jooga-vaikutteinen tunti: tosi haastava mutta tuntuu mahtavalta), keskiviikkona kahvakuulajumpassa ja tänään sunnuntaina vielä alakropan lihaskuntojumpassa sekä venyttelytunnilla.

... osa 2 :D

Sain aloittaa lihaskuntotreenin leikkauksen jälkeen vasta nyt syksyllä (kesällä toki tein olisi pitänyt tehdä kevyttä kuntouttavaa jumppaa) ja pikkuhiljaa tehoja lisäten. Kävin kokeilemassa kahvakuulatuntia ensimmäisen kerran pari kuukautta sitten ja sain kaikki paikat (väärällä tavalla) ihan pirun kipeäksi. Niinpä palasin nöyrästi takaisin kevyemmille tunneille, kunnes nyt sitten testasin kuulailua uudemman kerran. Olin ihan onnessani, kun pääsin taas treenaamaan vähän kovempaa, ja vielä enemmän onnessani, kun tällä kertaa kroppa jopa kesti sen! Jihuu :D Ensi vuonna sitten salillekin...

Pirttimäen lenkkiporukka - Karkki kameran takana. Kiitos kuvasta!

Lauantaina oli luvassa lisää mahtavaa lenkkiseuraa, kun ohjelmassa oli seuraava Hannan blogilenkki. Pirttimäen maastoissa mukana olivat Hannan lisäksi Tanja, Karkki, Ninni ja minä. Välillä tuntui, että treenasimme lähinnä suojuoksua :D mutta oli kyllä huippuhauskaa! Oli taas hauska vain juosta porukan jatkona, miettimättä sen kummemmin suunnistamista ja reitillä pysymistä :) Metsä oli ihanan vihreä, ilma kostean raikas, sää kirkas - ei voi valittaa! Lenkin jälkeen poikkesimme vielä Pirttimäen kahvilassa: kaakao ja munkkirinkilä olivat mitä parasta palautumisruokaa ;)

Tänään jumppailujen lisäksi poikkesin paremman puoliskon kanssa vielä kävelylenkille, kun sää oli niin kaunis. Pidän ensi viikon lomaa ja yritän kyllä nauttia vuorokauden valoisasta ajasta mahdollisimman paljon. Ja ensi viikollahan alkaa päiväkin taas pidentyä - mulle pimeä vuodenaika on aina raskas mutta nyt ollaan jo voiton puolella! Jos luntakin vielä tulisi kuten sääennusteet lupaavat, niin äkkiä onkin jo valoisaa :)

Millainen viikko teillä on ollut? Tykkäättekö hämärästä vai odotatteko valoisempia päiviä jo innolla?

Salibandya ja suklaata

Flunssaa tuli podettua lopulta noin viikko, ja edelleen on pientä nuhaa ja kröhää. Töihin palasin keskiviikkona, mutta liikunnan pariin uskaltauduin vasta lauantaina. Kevyt aloitus olisi tietysti ollut järkevää, mutta se ei oikein ollut vaihtoehto: mulle oli aseteltu neljä peliä naisten kolmosdivaria erotuomaroitavaksi.

Vähän tavallisempana viikonloppuna olisin yrittänyt löytää itselleni tuuraajaa, mutta viime lauantaille se olisi ollut varmasti vaikeaa, joten en edes kokeillut. Ensinäkin lauantaina oli normaalia enemmän pelejä, joten monilla oli tietysti jo omat erotuomaritehtävät plus normaalia useampi tuomari on itse pelaamassa, valmentamassa jne. (Kaiken lisäksi viikonloppuna pelattiin Ruotsissa miesten salibandyn MM-finaalit, jonne oli lähtenyt katsojiksi myös erotuomareita.) Lisäksi ohjelmassa ei ollut melkein lainkaan pikkujunnujen pelejä, eli nuoria erotuomareita ei kentillä nähty normaaliin tapaan. Omien pelieni lisähaaste oli se, että ne olivat Porvoossa - ns. matkapeleihin on aina vaikeampi löytää tuuraajia.

Niinpä totesin, että onneksi pelini eivät olleet miesten aladivarimatseja tai naisten kakkosdivaria, missä mä joutuisin juoksemaan ihan tosissani, ja suuntasin auton nokan Itä-Uudellemaalle. Naisten kolmonen on tempoltaan selvästi rauhallisempi kuin edellä mainitut, joskin tiesin, että heti ensimmäinen pelini olisi lohkon kärkikamppailu. Eikä vajaa neljä tuntia kohtuullista hikiliikuntaa tietenkään mikään kevyt rasti ole. Vaikka erotuomari spurttailee vähemmän kuin pelaajat, vastapainoksi me emme pääse vaihtoon, vaan olemme kentällä jokaisen peliminuutin.

Erotuomaroidessa on vaikea ottaa kuvia ;) tämä on sunnuntailta, kun kävin kevyellä happihyppelykävelyllä. Kännykällä on kyllä toivotonta yrittää kuvata hienoja vesipisaroita...

Ensimmäinen peli olikin varsin vauhdikasta ja myös taitavaa salibandya. Olin ajatellut ja vähän toivonutkin, että peli olisi tasainen, mutta aika nopeasti kävi ilmi, että toinen joukkue hallitsi peliä melko selvästi. (Tasaisissa peleissä on aina enemmän tunnelmaa, mikä insipiroi myös erotuomaria.) Silti peli pysyi kyllä ihan kiinnostavana loppuun asti.

Lopuissa peleissä ei tapahtunut mitään ihmeellisempää. Viimeinen oli epätasaisin ja siinä vaiheessa mulla alkoi väsyä lonkat ja pohkeet, joten sain tsempata ihan tosissaan, että jaksoin vetää sen tarkasti loppuun asti. Erotuomarina joutuu juoksemaan paljon takaperin, mikä jumittaa pohkeet, jos ei ole rutiinia. Olen tänä syksynä ollut pillin varressa paljon normaalia vähemmän, joten se rutiini on aika hakusessa :) Olen myös juossut kovilla alustoilla (salibandykentät, asvaltti) viime kuukausina tosi vähän, joten jalkojen iskunkestävyys ei ole ihan huipussaan, minkä huomasi siis lonkissa.

Alkujaan lauantaille oli luvattu aikamoista lumimyräkkää, mutta lopulta ajosää oli oikein mukava. Matsini olivat iltapäivällä/illalla, ensimmäinen alkoi kello 15 ja viimeinen loppui noin kello 20, joten varsinkin kotimatkalla pimeässä olin iloinen, kun tie oli sula eikä taivaaltakaan tullut kissoja ja koiria. Mulla oli aika perinteinen ottelurunko, 2+2 matsia, joiden välissä tunnin tauko. Koska halli oli ihan lähellä Porvoon keskustaa, ehdin taukoni aikana vierailla Brunbergin tehtaanmyymälässä, kun heillä oli just sopivasti lauantaina pidennetyt aukioloajat. Liikunnan ja maakuntamatkailun lisäksi päivästä jäi siis käteen vajaa pari kiloa suklaata ja lakuja :D

Sattuiko kukaan seuraamaan noita miesten MM-kisoja? Yle televisioi Suomen joukkueen pelit, mikä oli tosi hyvä juttu lajin näkyvyyden ja tunnettuuden kannalta.

Matka vai päämäärä

Kuukausi takaperin Töppöjalka-blogin Hanna puhui ensi vuoden suunnitelmistaan ja havahdutti minutkin siihen tosiasiaan, että uuteen vuoteen ei olekaan enää niin kovin pitkä aika. Olin miettinyt ensi vuotta aika epämääräisesti, "joku puolimaraton voisi olla kiva juosta", kun tuntui, että tämä kausi oli vielä päällä, kun kuntorastit jatkuivat lokakuun loppuun ja muita suunnistusjuttuja oli vielä marraskuussakin.

Tässä pikku hiljaa olen sitten pohdiskellut tarkemmin, mitä olisi kiva ensi vuonna tehdä, sekä kartoittanut erilaisia tapahtumia. Tällä viikolla olen paneutunut asiaan taas vähän enemmän, kun yli puolet viikosta on mennyt flunssan merkeissä sohvan ja sängyn pohjalla.

Viikko sitten napsittuja kuvia sunnuntain kävelylenkiltä.

Mitä tarkempia suunnitelmia kasailen ensi vuodelle, sitä enemmän kuitenkin huomaan miettiväni, kumpi onkaan tärkeämpi: matka vai päämäärä. Olen luonnostani hypersuorittaja, joten yritän opetella ottamaan elämässä rennommin ja keskittyä nauttimaan asioista silloin, kun niitä teen, enkä sitten, kun homma on valmis ja pulkassa. Samoin yritän opetella tekemään elämässä asioita, joista itse tykkään, enkä suorittamaan jotain muka täydellistä elämää "näin mun kuuluu tehdä".

Niinpä erilaiset liikuntatapahtumat ovat mulle kaksipiippuinen juttu. Yleensä niissä on mahtava tunnelma, ja on vain niin hauska nähdä paljon muita ihmisiä, jotka saa kiksejä samoista jutuista kuin itse. Ja toisaalta jos on tavoitteena jokin tapahtuma, siitä saa lisävirtaa niinä päivinä, kun tulee töistä kotiin tappoväsyneenä ja kärttyisänä eikä muista, että siihen olotilaan auttaa yleensä happihyppely paremmin kuin maailman kiroaminen sohvan nurkasta kera suklaalevyn.

Sitten taas toisaalta olen kokenut senkin, että tekisi mieli meloa/geokätköillä/sauvakävellä/uida/jotain muuta, mutta lähden hölkkäämään, koska niin kuuluu tehdä, koska treenaan tapahtumaan X. Oma tavoitteeni on ennemmin tasapainoinen ja monipuolinen harrastaminen (koska mulla ei ole lahjoja mihinkään yksittäiseen lajiin haluan kehittyä monipuolisesti plus välttää rasitusvammat), joten tuollainen "pitää juosta, koska öö... no, kun pitää" on täysin ristiriidassa sen kanssa. Erityisesti tämä dilemma koskee katujuoksua, joka kehittää tietysti kestävyyttä mutta ei lihaskuntoa, ketteryyttä jne. ja joka yksinään harrastettuna on mulle aika riskaabeli rasitusvammojen (lonkat, polvet) osalta.

Toinen näkökulma tapahtumien suhteen on se, että jos fokus on liikaa tapahtuman "läpäisyssä" tai omassa ennätyksessä, niin mitä sen jälkeen, kun se on tehty? Yksi vaihtoehto on tähdätä vaativampaan tapahtumaan tai uuteen ennätykseen, mutta yleensä se vaatii enemmän harjoittelua määrällisesti ja/tai tehollisesti, mikä ei välttämättä ole mahdollista. Riittääkö motivaatio ja into säännölliseen liikuntaan, vaikka sillä ei saavuttaisi tapahtumissa enää mtään uutta? Eli onko liikunta itsessään riittävän kivaa?

Päädyinpä taas käytännöllisistä suunnitelmista teoreettisiin pohdintoihin :D Millaisia ajatuksia erilaiset liikuntatapahtumat herättävät teille?