Keittiössä on parhaat bileet

Veikkaisin, että lähes kaikissa suomalaisissa liikunta- ja urheilutapahtumissa taustalla on suuri määrä vapaaehtois- ja talkootyötä, olkoon kyseessä pieni paikallinen kuntoilutapahtuma tai jonkin lajin MM-kisat. Työvoiman saaminen paikalle ei kuitenkaan ole mitenkään itsestäänselvyys, vaan välillä melkoisenkin työn (heh) takana.

Ainakin opiskelija-aktiivipiireissä on sanonta, kuinka keittiössä on parhaat bileet. Eli pippaloiden järjestäminen on vähintään yhtä hauskaa kuin pippaloihin osallistuminen. Oman kokemukseni mukaan sama pätee tietyllä tapaa myös liikunta- ja urheilutapahtumiin. Itse olen vuosien varrella ollut hommissa muun muassa kansainvälisessä salibandyturnauksessa, opiskelijaurheilukisoissa sekä polkujuoksutapahtumassa. Jokainen kokemus on ollut erilainen - mutta aina tosi mukava!

Huippu-urheilukisoissa pääsee haistelemaan tunnelmaa vielä lähempää kuin mitä katsomosta kokee. Ja harvapa meistä tulee koskaan osallistumaan sellaisiin kisoihin urheilijana - mutta jokaisella on mahdollisuus päästä mukaan vapaaehtoisena! Kuntoilutapahtumissa liikunnan riemu tarttuu myös työläiseen, ja ainakin itselläni on ollut tosi hyvä fiilis siitä, että olen osaltani suonut toisille mahdollisuuden uusiin kokemuksiin ja itsensä ylittämiseen. Viime vuonna olin Bodom Traililla vapaaehtoisena, kun en ollut vielä kuntoutunut juoksukuntoon. Pääsin osalliseksi ihanasta tapahtumasta ja tsemppaamaan muita.

Kuten alussa totesin, vapaaehtoisista on usein pulaa. Joissain urheiluseuroissa tapahtumien järjestämistä joudutaan miettimään siitä näkökulmasta, löytyykö tapahtumalle tekijöitä, ei niinkään löytyykö osallistujia. Ainakin omalla kohdallani ongelma on se perinteinen kiire - kaikkeen kiinnostavaan ei vain riitä aika. Kuitenkin jos mulla on aikaa osallistua tapahtumiin, niin miksipä ei olisi aikaa myös olla mukana järjestämässä jotain? Jos kukaan ei ehdi järjestelyihin, ei pian ole niitä tapahtumia, joihin itse osallistua. Pitäisiköhän ottaa tavoitteeksi olla yhtä monessa tapahtumassa vapaaehtoisena kuin mitä on mukana osallistujana? Joissakin tapahtumissa voi olla hommissa, vaikka olisi myös osallistuja. Ilmoittauduin Bodom Trailille vapaaehtoiseksi täksikin vuodeksi, mutta ilmoitin olevani myös juoksemassa. Juomapistettä en siis tänä vuonna hoida, mutta pysäköinninohjauksessa ja kisatoimistossa riittää varmasti hommia ennen kisaa.

Toinen kynnys, mikä itselläni oli varsinkin aiemmin, oli epäilys siitä, osaanko olla hyödyksi. Suurin osa tehtävistä ei kuitenkaan vaadi mitään kummempaa osaamista. Jokainen osaa täyttää mukeihin vettä, opastaa osallistujia oikeisiin paikkoihin, jakaa materiaaleja tai toimittaa tuloslistoja kisapaikoilta toimistolle. Tietysti usein tarvetta on myös erikoisosaamiselle, on se sitten valokuvausta, ensiaputaitoja tai järjestyksenpitoa, mutta vapaaehtoiseksi ilmoittautumista ei kannata jättää väliin sen takia, etteikö pärjäisi ja osaisi.

Oletteko te olleet vapaaehtois- tai talkoohommissa jossain liikunta- tai urheilutapahtumassa? Millaisia kokemuksia ja muistoja niistä on jäänyt?

Kuutamohiihto

... paitsi että oli pilvistä.

Totesin päivällä, että omat lähilatuni, Gumbölen golfkentän 6 kilsan rengasreitti, oli käyty huoltamassa ja merkitty hyväkuntoiseksi. Hiihtojalkaa alkoi vipattaa, mutta meinasin saada ongelman siitä, että Gumbölessä ei ole valaistusta. Mietin ensin, että lähden töistä kesken iltapäivän, käyn valoisalla hiihtämässä ja sitten jatkan hommia illalla, mutta inhoan töiden tekemistä iltaisin kotona, joten hylkäsin sen ajatuksen.

Päätin sitten kokeilla, miten onnistuisi hiihto otsalampun kanssa. Edellisestä otsalamppukokeilusta viisastuneena vaihdoin rillit piilolinsseihin. Ja voi että, hiihtäminen hämärässä oli aivan ihanaa! Tuollaisella aakealla laakealla golfkentällä ei varsinaisesti ollut edes pimeää, kun lumi heijastaa vähänkin valon, joten Lidlin halpisotsalampulla pärjäsi laduilla oikein mainiosti.

Hämärässä oli jotenkin paljon helpompaa keskittyä omiin ajatuksiin sekä hiihtotuntumaan ja -fiilikseen. Ei miettinyt, meneekö kovaa, paljonko on syke, onko tulossa mäkiä... oli vain se hetki, suksien suhina (ja jossain vaiheessa mahan murina ;) ), hengitys ja sen huuruaminen. Lumi ja latu. Vuorohiihdon rytmi. Tuntuma suksissa ja sauvoissa.

Toinen hiihtäjä! :D

Osuin ladulle melko hiljaiseen aikaan. Samoihin aikoihin minun kanssani ladulle lähti yksi tyyppi, joka katosi pian horisonttiin, mutta muuten suurimman osan aikaa en nähnyt laduilla ketään (tai kenenkään valoa). Palatessani autolle laduille oli kuitenkin lähdössä montakin hiihtäjää, ja pakatessani autoa paikalle saapui vielä neljä tai viisi autoa lisää. Onneksi itse sain hiihtää omassa rauhassa - introvertti kiittää :)

Jotain kritisoitavaakin tosin löytyi ;) Latu oli minun mielestäni korkeintaan tyydyttävässä kunnossa. Pertsan urat hajosivat jokaisessa mutkassa, ladulla oli vuoroin kuoppia, vuoroin lumikasoja ja vapaan kaista oli monin paikoin jotenkin tosi möyhennetyn näköinen. Mäissä ei uskaltanut revitellä ja tasaisellakin meinasin kaatua monta kertaa. Laajavuoren laduilla olin taas jo tottunut vähän eri meininkiin :) Mutta rauhallisesti kun tänään hiihteli, niin pysyi pystyssä.

"Hiihtomeditaation" kruunasi sitten kotona lämmin suihku, kasa lasagnea ja pala toskakakkua. Parempi puolisko oli omissa menoissaan, joten kuuntelin rauhassa musiikkia, nautin omasta ajasta ja fiilistelin liikunnan jälkeistä oloa. Premium-versio keskiverto keskiviikkoiltaan verrattuna :)

Onko teillä muistoissa tavallisia arki-iltoja, joista on tullut "tavallista enemmän" jonkin ex tempore -idean myötä?

Vauhdikas viikonloppu

Vietin viime viikonlopun Keski-Suomessa, kun luvassa oli kummi(tus)tyttöni synttärit. Viikonloppuun mahtui kuitenkin paljon muutakin kuin vain sokerihumalaisia muksuja. (Joskin täytyy todeta niistä sokerihumalaisista muksuista, että olin ihan yllättynyt, miten paljon rauhallisempi meno oli kuin vaikkapa vuosi sitten. Alle kouluikäisten kohdalla yksi vuosi tekee ihmeitä!)

Ihana leveä latu (eikä edes sieltä leveimmästä päästä)... tällaiseen kun on jo lapsena tottunut, niin Espoon ladut ovat vähän ankeita :)

Toissaviikkoisella herätekäynnilläni Intersportissa ostin juoksutossujen lisäksi uudet perinteisen tyylin sukset. Tähän asti olen hiihtänyt alkujaan veljelleni hankituilla, varmaan ainakin 15 vuotta vanhoilla suksilla, joiden pituus ja varsinkin jäykkyys ovat mulle täysin väärät. Pertsan suhteen olin siis "jännän äärellä", kun sukseen ei millään saanut erillistä pitoaluetta eli vaihtoehtoina oli aina joko täysi luisto tai täysi tahma. Tarkoitukseni oli hankkia uudet sukset jo viime talvena, mutta en saanut orientoiduttua ostoksille, kun hiihtokelejä ei missään vaiheessa tullut (vaikka silloin varmaan olisi saanut hyviä suksia halvalla!). Tänä talvena olen välillä käynyt kuikuilemassa suksia, mutta vasta nyt sain aikaiseksi ostaa ne. Suksipaketti ei ollut mitenkään poikkeuksellisen edullinen mutta toisaalta samoilla suksilla pärjää niin monta vuotta, että maltillisilla hintaeroilla ei ole niin paljon väliä.

Jätin sukset pohjustettavaksi kauppaan ja hain ne sieltä viime torstaina. Koska Jyväskylässä oli loistavat hiihtokelit ja kaupungista löytyy upeat hiihtoladut mm. Laajavuoren ulkoilualueelta, en voinut vastustaa kiusausta, vaan nappasin uudet sukseni mukaan.

Laajavuoren laskettelukeskuksen "kansanrinne". Sameus johtuu lumipyrystä :D

Kävin jo perjantai-iltana kokeilemassa lyhyen hiihtolenkin. Tekniikassa oli hakemista (vastaantulijatkin tuntuivat tuijottavan mun räpiköimistä varsinkin ylämäissä :D ) mutta toisaalta pieni ulkoilu teki ajomatkan jälkeen jaloille hyvää. Olin iloisesti yllättynyt, etten saanut kroppaa samalla tavalla piippuun ja jumiin kuin aiemmin hiihtokauden alussa. Tiedä sitten, himmailinko liikaa, mutta mielummin ajattelen, että säännöllinen ja monipuolinen liikkuminen kantaa hedelmää ;)

Lisää hiihtoa oli luvassa sunnuntaina, vaikka sää ei ollutkaan parhaasta päästä. Lumisade oli alkanut lauantai-iltana ja jatkunut läpi yön, mutta onneksi Jyväskylässä asuu riittävästi himoliikkujia, joten kello 11 aikaan perinteisen ladut oli hiihdetty jo melko hyvään kuntoon :) Lumipyry jatkui, eikä luistoa hirveästi ollut (ei myöskään muilla: vastaani tuli pariskunta, jonka rouva totesi miehelleen: "jo nyt on, kun vuorotyönnöllä pääsee nopeampaa kuin alamäissä!") mutta lauantain kakku- ja muun tankkauksen avulla jaksoi lykkiä :D

Nämä kuvat antavat harhakuvan, että Laajavuoressa olisi tasainen maasto :) Mäkien päälle tai alle ei vaan viitsinyt jäädä tukkeeksi kameran kanssa.

Viikonloppuun osui myös muutama tapahtumailmoittautuminen. Bodom Trailin ilmoittautuminen alkoi sunnuntai-iltana, ja sinne on nyt plakkarissa paikka. Lähempänä toukokuuta voi sitten miettiä, missä kunnossa on - haluaako tähdätä 12 kilometrille vai 21:lle. Perjantaina puolestaan ilmoittauduin Sappee Trail Runiin! Fiilikset ovat yhdistelmä intoa ja pientä pelkoa, että mihin sitä taas on nokkansa tunkenut :) Mutta joskus pitää uskaltaa hypätä tuntemattomaan ja vain luottaa itseensä! Ja se on kuitenkin vain juoksutapahtuma :)

Oliko teillä viikonloppuna kivaa ohjelmaa liikunnan parissa tai muuten?