Veikkaisin, että lähes kaikissa suomalaisissa liikunta- ja urheilutapahtumissa taustalla on suuri määrä vapaaehtois- ja talkootyötä, olkoon kyseessä pieni paikallinen kuntoilutapahtuma tai jonkin lajin MM-kisat. Työvoiman saaminen paikalle ei kuitenkaan ole mitenkään itsestäänselvyys, vaan välillä melkoisenkin työn (heh) takana.
Ainakin opiskelija-aktiivipiireissä on sanonta, kuinka keittiössä on parhaat bileet. Eli pippaloiden järjestäminen on vähintään yhtä hauskaa kuin pippaloihin osallistuminen. Oman kokemukseni mukaan sama pätee tietyllä tapaa myös liikunta- ja urheilutapahtumiin. Itse olen vuosien varrella ollut hommissa muun muassa kansainvälisessä salibandyturnauksessa, opiskelijaurheilukisoissa sekä polkujuoksutapahtumassa. Jokainen kokemus on ollut erilainen - mutta aina tosi mukava!
Huippu-urheilukisoissa pääsee haistelemaan tunnelmaa vielä lähempää kuin mitä katsomosta kokee. Ja harvapa meistä tulee koskaan osallistumaan sellaisiin kisoihin urheilijana - mutta jokaisella on mahdollisuus päästä mukaan vapaaehtoisena! Kuntoilutapahtumissa liikunnan riemu tarttuu myös työläiseen, ja ainakin itselläni on ollut tosi hyvä fiilis siitä, että olen osaltani suonut toisille mahdollisuuden uusiin kokemuksiin ja itsensä ylittämiseen. Viime vuonna olin Bodom Traililla vapaaehtoisena, kun en ollut vielä kuntoutunut juoksukuntoon. Pääsin osalliseksi ihanasta tapahtumasta ja tsemppaamaan muita.
Kuten alussa totesin, vapaaehtoisista on usein pulaa. Joissain urheiluseuroissa tapahtumien järjestämistä joudutaan miettimään siitä näkökulmasta, löytyykö tapahtumalle tekijöitä, ei niinkään löytyykö osallistujia. Ainakin omalla kohdallani ongelma on se perinteinen kiire - kaikkeen kiinnostavaan ei vain riitä aika. Kuitenkin jos mulla on aikaa osallistua tapahtumiin, niin miksipä ei olisi aikaa myös olla mukana järjestämässä jotain? Jos kukaan ei ehdi järjestelyihin, ei pian ole niitä tapahtumia, joihin itse osallistua. Pitäisiköhän ottaa tavoitteeksi olla yhtä monessa tapahtumassa vapaaehtoisena kuin mitä on mukana osallistujana? Joissakin tapahtumissa voi olla hommissa, vaikka olisi myös osallistuja. Ilmoittauduin Bodom Trailille vapaaehtoiseksi täksikin vuodeksi, mutta ilmoitin olevani myös juoksemassa. Juomapistettä en siis tänä vuonna hoida, mutta pysäköinninohjauksessa ja kisatoimistossa riittää varmasti hommia ennen kisaa.
Toinen kynnys, mikä itselläni oli varsinkin aiemmin, oli epäilys siitä, osaanko olla hyödyksi. Suurin osa tehtävistä ei kuitenkaan vaadi mitään kummempaa osaamista. Jokainen osaa täyttää mukeihin vettä, opastaa osallistujia oikeisiin paikkoihin, jakaa materiaaleja tai toimittaa tuloslistoja kisapaikoilta toimistolle. Tietysti usein tarvetta on myös erikoisosaamiselle, on se sitten valokuvausta, ensiaputaitoja tai järjestyksenpitoa, mutta vapaaehtoiseksi ilmoittautumista ei kannata jättää väliin sen takia, etteikö pärjäisi ja osaisi.
Oletteko te olleet vapaaehtois- tai talkoohommissa jossain liikunta- tai urheilutapahtumassa? Millaisia kokemuksia ja muistoja niistä on jäänyt?
Tosi kivasti oot tehnyt vapaaehtoishommia! :) Mä haaveilen tällä hetkellä ehkä hommista jossain isossa tapahtumassa, mieluiten jakamssa just vettä. Pitää katsoa, mihin sitä päätyisi :) Olisi kiva nähdä tapahtuma myös toisin silmin!
VastaaPoistaSuosittelen ehdottomasti kokeilemaan, se ihana tapahtumafiilis tarttuu itseenkin ja on tosi kiva tsempata osallistujia :) Rohkeasti vain etsimään sopivaa tapahtumaa! :)
Poista