tiistai 3. helmikuuta 2015

Vauhdikas viikonloppu

Vietin viime viikonlopun Keski-Suomessa, kun luvassa oli kummi(tus)tyttöni synttärit. Viikonloppuun mahtui kuitenkin paljon muutakin kuin vain sokerihumalaisia muksuja. (Joskin täytyy todeta niistä sokerihumalaisista muksuista, että olin ihan yllättynyt, miten paljon rauhallisempi meno oli kuin vaikkapa vuosi sitten. Alle kouluikäisten kohdalla yksi vuosi tekee ihmeitä!)
Ihana leveä latu (eikä edes sieltä leveimmästä päästä)... tällaiseen kun on jo lapsena tottunut, niin Espoon ladut ovat vähän ankeita :)
Toissaviikkoisella herätekäynnilläni Intersportissa ostin juoksutossujen lisäksi uudet perinteisen tyylin sukset. Tähän asti olen hiihtänyt alkujaan veljelleni hankituilla, varmaan ainakin 15 vuotta vanhoilla suksilla, joiden pituus ja varsinkin jäykkyys ovat mulle täysin väärät. Pertsan suhteen olin siis "jännän äärellä", kun sukseen ei millään saanut erillistä pitoaluetta eli vaihtoehtoina oli aina joko täysi luisto tai täysi tahma. Tarkoitukseni oli hankkia uudet sukset jo viime talvena, mutta en saanut orientoiduttua ostoksille, kun hiihtokelejä ei missään vaiheessa tullut (vaikka silloin varmaan olisi saanut hyviä suksia halvalla!). Tänä talvena olen välillä käynyt kuikuilemassa suksia, mutta vasta nyt sain aikaiseksi ostaa ne. Suksipaketti ei ollut mitenkään poikkeuksellisen edullinen mutta toisaalta samoilla suksilla pärjää niin monta vuotta, että maltillisilla hintaeroilla ei ole niin paljon väliä.

Jätin sukset pohjustettavaksi kauppaan ja hain ne sieltä viime torstaina. Koska Jyväskylässä oli loistavat hiihtokelit ja kaupungista löytyy upeat hiihtoladut mm. Laajavuoren ulkoilualueelta, en voinut vastustaa kiusausta, vaan nappasin uudet sukseni mukaan.
Laajavuoren laskettelukeskuksen "kansanrinne". Sameus johtuu lumipyrystä :D
Kävin jo perjantai-iltana kokeilemassa lyhyen hiihtolenkin. Tekniikassa oli hakemista (vastaantulijatkin tuntuivat tuijottavan mun räpiköimistä varsinkin ylämäissä :D ) mutta toisaalta pieni ulkoilu teki ajomatkan jälkeen jaloille hyvää. Olin iloisesti yllättynyt, etten saanut kroppaa samalla tavalla piippuun ja jumiin kuin aiemmin hiihtokauden alussa. Tiedä sitten, himmailinko liikaa, mutta mielummin ajattelen, että säännöllinen ja monipuolinen liikkuminen kantaa hedelmää ;)

Lisää hiihtoa oli luvassa sunnuntaina, vaikka sää ei ollutkaan parhaasta päästä. Lumisade oli alkanut lauantai-iltana ja jatkunut läpi yön, mutta onneksi Jyväskylässä asuu riittävästi himoliikkujia, joten kello 11 aikaan perinteisen ladut oli hiihdetty jo melko hyvään kuntoon :) Lumipyry jatkui, eikä luistoa hirveästi ollut (ei myöskään muilla: vastaani tuli pariskunta, jonka rouva totesi miehelleen: "jo nyt on, kun vuorotyönnöllä pääsee nopeampaa kuin alamäissä!") mutta lauantain kakku- ja muun tankkauksen avulla jaksoi lykkiä :D
Nämä kuvat antavat harhakuvan, että Laajavuoressa olisi tasainen maasto :) Mäkien päälle tai alle ei vaan viitsinyt jäädä tukkeeksi kameran kanssa.
Viikonloppuun osui myös muutama tapahtumailmoittautuminen. Bodom Trailin ilmoittautuminen alkoi sunnuntai-iltana, ja sinne on nyt plakkarissa paikka. Lähempänä toukokuuta voi sitten miettiä, missä kunnossa on - haluaako tähdätä 12 kilometrille vai 21:lle. Perjantaina puolestaan ilmoittauduin Sappee Trail Runiin! Fiilikset ovat yhdistelmä intoa ja pientä pelkoa, että mihin sitä taas on nokkansa tunkenut :) Mutta joskus pitää uskaltaa hypätä tuntemattomaan ja vain luottaa itseensä! Ja se on kuitenkin vain juoksutapahtuma :)

Oliko teillä viikonloppuna kivaa ohjelmaa liikunnan parissa tai muuten?

4 kommenttia:

  1. Jeee, hyviä päätöksiä, siis Bodom trail ja Sappee trail :)! Mahtavaa!!! Bodomilla nähdään ;)

    Ja voi miten ihania hiihtolatukuvia.. ai ai, ite kans tahtoisin taas hiihtämään, ja varmaan lauantaina täytyy jokin lenkura käydä heittämässä jos pakkaset vihdoin pysyisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna :) Jep, Bodomilla nähdään! :)

      Laduille vaan mars, kunhan ehdit! Säät alkaa vihdoin suosia sitä lajia täällä etelässäkin :)

      Poista
  2. Oo, ihanat kotimaisemat :). Pidetäänhän mielessä jotain yhteislenkkiä tässä keväällä jos/kun saan tuon jalan kuntoon ja kun olet Jyväskylässä! Hyvältä kuulostaa tapahtumat! Mulla on kaikki auki vielä, kun en yhtään tiedä leikataanko tuo kinttu ja milloin, mutta ihan tosi innoissaan oon teidän kaikkien muiden puolesta. Vaikka ja mihin tekis mieli sitten itekin osallistua :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Laajis <3 :) Ja yhteislenkkiä ehdottomasti, jos jalkasi on sillä mallilla. (Tai jos tulee leikkaus, niin sitten sen jälkeen, kun olet kuntoutunut!) Mietin itse asiassa viime viikolla, laitanko sulle viestiä ja kysyn hiihtoseuraksi :) mutta ajattelin sitten räpiköidä räpiköimiseni itsekseni, kun sä olet hiihdellyt niin paljon jo tänä talvena, että olis ollut aikamoista himmailua sulle... ja sit luinkin, että olit flunssassa.

      Tsemppiä sen jalan kanssa! Odottavan aika on monesti pitkä, mutta varmasti ennemmin tai myöhemmin pääset säkin taas osallistumaan tapahtumiin :)

      Poista