Miksi juoksen?

Lähtiessäni Keski-Suomeen joulun viettoon pakkasin mukaan myös talvijuoksutamineet. Aatonaatto meni viimeisiä ruokia ja lahjoja metsästäessä, joten lenkkipäiväksi muodostui jouluaatto. Ensin mietin, haluanko lähteä lenkille -12 asteen lämpötilassa, ja sitten, mitenköhän lenkille pitäisi pukeutua. Mulla oli hiihtopuku mukana, mutta aluskerrastojen määrä ja laatu meni arpomiseksi. Lopulta lähdin jolkottelemaan metsään, eikä pakkanen tuntunutkaan edes kovin pahalta. Lenkiltä palattuani pääsin joulusaunaan ennen mahan ahtamista täyteen jouluherkkuja.

Lenkillä mietiskelin, mikä saa ihmisen roudaamaan liikuntavaatteita 300 kilsaa, jotta pääsee hölkkäämään jouluaattona pakkasessa. Siitä pohdiskelu eteni kysymykseen, jota olen viime aikoina muutenkin miettinyt: miksi juoksen? Eri ihmiset harrastavat juoksua/hölkkää/lenkkeilyä hyvinkin eri syistä. Nopeasti listattuna mahdollisia perusteluja voi olla muun muassa:

1. Juoksu on vaivaton laji: vaatteet päälle ja menoksi! Lenkille pääsee melkein missä vain, milloin vain. Sopii kiireiselle, epäsäännölliseen elämänrytmiin (verrattuna kiinteisiin aikoihin oleville treeneille), paljon reissaavalle jne.
2. Juoksu on (melko) helppo laji: kuka tahansa osaa juosta. Vaikka moni joutuu pidemmän päälle miettimään juoksutekniikkaansa, on juokseminen silti aloittelijalle helpompaa kuin vaikkapa hiihto.
3. Juoksuun ei tarvitse kauheasti varusteita. Tämä on petollinen juttu: moni ajattelee, ettei juoksuun tarvitse kuin lenkkarit. Periaatteessa joo, mutta kuten Hannan kirjoituksesta ja sen kommenteista käy ilmi, juokseminen on kummasti kivempaa, kun on trikoita ja sen sellaista.
4. Juoksua voi painottaa eri suuntiin omien mieltymysten mukaan: voi varioida reitin pituutta, maastoa, vauhtia jne.
5. Vähän edelliseen liittyen: Suomessa järjestetään paljon erilaisia juoksutapahtumia naistenkympeistä yli 100 kilsan polku-ultrajuoksuihin.
6. Myös edelliseen liittyen: juoksussa voi haastaa itseään ja kilpailla itsensä tai muiden kanssa. Ei liene ihan harvinaista osallistua johonkin tapahtumaan vedonlyönnin vuoksi...
7. Ja taas edelliseen liittyen: juoksu on tehokas laji kestävyyskunnon kehittämiseen. Varsinkin alussa näkee oman kehityksensä aika nopeasti.
8. Juoksu voi olla ajankohtaisten asioiden pyörittelyä itsekseen, tiukkaa keskittymistä, höpöttämistä lenkkikaverin kanssa tai jotain muuta.

Kun aloitin lenkkeilyn joskus 3-4 vuotta sitten, luulin aloittaneeni sen vaivattomuuden ja helppouden (syyt 1 ja 2) vuoksi. Kun kunto ei kehittynytkään päätä huimaavasti, tajusin, että olin alitajuisesti ajatellut myös tehokkuutta (7). Vuosien varrella huomasin todella olevani fiksautunut tehokkuuteen ja kehittymiseen: motivaationi hiipui välillä, kun tallustin aina yhtä hitaasti, ehkä hieman pidempiä matkoja kerrallaan. Tykkäsin lenkkeilystä mutta ajattelin, että on ihan hölmöä harrastaa sitä, kun en kehity. Kun sitten löytyi rakenteellinen ongelma, joka saattoi vaikuttaa kestävyyskuntooni, ja tuli leikkaus pitkine sairauslomineen, aloin ajatella asiaa ihan toiselta kantilta. Ei ole itsestäänselvyys, että pystyy juoksemaan. Kun kerran nautin juoksemisesta eikä se aiheuta mulle vammoja tms., ei ole mitään syytä, miksi en sitä harrastaisi - vaikka olisin kuinka hidas hamaan maailman tappiin asti. Että juoksu itsessään voi olla se juttu, miksi juoksee - ei mikään noista kahdeksasta edellä mainitusta asiasta.

Jouluaattona, kun kurvasin ulkoilutieltä polulle, kuuraisten puiden keskelle, talvisen sinisen hetken ollessa juuri alkamassa, lumen narskuessa tossujen alla, oli helppo todeta miksi juoksen:

9. Juokseminen itsessään tuntuu mahtavalta. Juokseminen itsessään on mahtavaa.

Miksi te juoksette? Tai herättääkö tämä ajatuksia jostain teille tärkeästä toisesta lajista?

Kivojen juttujen viikko

Flunssan jälkeen tuntui, että sekä keho että pääkoppa kaipasivat liikuntaa kaikissa muodoissa. Tällä viikolla tulikin sitten harrastettua kaikenlaista kivaa.

Maanantaina kävin Annan kanssa sauvakävelyllä. Tutustuin Annaan Hannan blogilenkillä, ja olemme käyneet kerran yhdessä polkuilemassa ja nyt sitten keppilenkillä. On kiva tutustua uusiin mukaviin tyyppeihin ja löytää lenkkiseuraa :) Maanantaina sää oli sellainen, että kumpikin totesimme, ettei taatusti olisi tullut lähdettyä ulos, ellei olisi ollut sovittu juttu :D Vettä, räntää ja jotain jäähilettä satoi välillä vaakatasossa. Lenkin edetessä sää kuitenkin laantui, ja lopussa oli ihan tyyntä ja rauhallista. Ja hyvässä seurassa sitä vähemmän maireaakin säätä jaksoi :)

Maisemakuvausharjoitusta Pirttimäessä...

Kävin tällä viikolla jumpissa normaalia enemmän, koska kymppikorttini on vanhenemassa. Olin laskenut että se riittää just hyvin mun normaalitahdilla, mutta flunssan myötä kortille olisikin jäänyt käyttämättä pari tuntia. Niinpä kävin tiistaina Harmonyssa (pilates/jooga-vaikutteinen tunti: tosi haastava mutta tuntuu mahtavalta), keskiviikkona kahvakuulajumpassa ja tänään sunnuntaina vielä alakropan lihaskuntojumpassa sekä venyttelytunnilla.

... osa 2 :D

Sain aloittaa lihaskuntotreenin leikkauksen jälkeen vasta nyt syksyllä (kesällä toki tein olisi pitänyt tehdä kevyttä kuntouttavaa jumppaa) ja pikkuhiljaa tehoja lisäten. Kävin kokeilemassa kahvakuulatuntia ensimmäisen kerran pari kuukautta sitten ja sain kaikki paikat (väärällä tavalla) ihan pirun kipeäksi. Niinpä palasin nöyrästi takaisin kevyemmille tunneille, kunnes nyt sitten testasin kuulailua uudemman kerran. Olin ihan onnessani, kun pääsin taas treenaamaan vähän kovempaa, ja vielä enemmän onnessani, kun tällä kertaa kroppa jopa kesti sen! Jihuu :D Ensi vuonna sitten salillekin...

Pirttimäen lenkkiporukka - Karkki kameran takana. Kiitos kuvasta!

Lauantaina oli luvassa lisää mahtavaa lenkkiseuraa, kun ohjelmassa oli seuraava Hannan blogilenkki. Pirttimäen maastoissa mukana olivat Hannan lisäksi Tanja, Karkki, Ninni ja minä. Välillä tuntui, että treenasimme lähinnä suojuoksua :D mutta oli kyllä huippuhauskaa! Oli taas hauska vain juosta porukan jatkona, miettimättä sen kummemmin suunnistamista ja reitillä pysymistä :) Metsä oli ihanan vihreä, ilma kostean raikas, sää kirkas - ei voi valittaa! Lenkin jälkeen poikkesimme vielä Pirttimäen kahvilassa: kaakao ja munkkirinkilä olivat mitä parasta palautumisruokaa ;)

Tänään jumppailujen lisäksi poikkesin paremman puoliskon kanssa vielä kävelylenkille, kun sää oli niin kaunis. Pidän ensi viikon lomaa ja yritän kyllä nauttia vuorokauden valoisasta ajasta mahdollisimman paljon. Ja ensi viikollahan alkaa päiväkin taas pidentyä - mulle pimeä vuodenaika on aina raskas mutta nyt ollaan jo voiton puolella! Jos luntakin vielä tulisi kuten sääennusteet lupaavat, niin äkkiä onkin jo valoisaa :)

Millainen viikko teillä on ollut? Tykkäättekö hämärästä vai odotatteko valoisempia päiviä jo innolla?

Salibandya ja suklaata

Flunssaa tuli podettua lopulta noin viikko, ja edelleen on pientä nuhaa ja kröhää. Töihin palasin keskiviikkona, mutta liikunnan pariin uskaltauduin vasta lauantaina. Kevyt aloitus olisi tietysti ollut järkevää, mutta se ei oikein ollut vaihtoehto: mulle oli aseteltu neljä peliä naisten kolmosdivaria erotuomaroitavaksi.

Vähän tavallisempana viikonloppuna olisin yrittänyt löytää itselleni tuuraajaa, mutta viime lauantaille se olisi ollut varmasti vaikeaa, joten en edes kokeillut. Ensinäkin lauantaina oli normaalia enemmän pelejä, joten monilla oli tietysti jo omat erotuomaritehtävät plus normaalia useampi tuomari on itse pelaamassa, valmentamassa jne. (Kaiken lisäksi viikonloppuna pelattiin Ruotsissa miesten salibandyn MM-finaalit, jonne oli lähtenyt katsojiksi myös erotuomareita.) Lisäksi ohjelmassa ei ollut melkein lainkaan pikkujunnujen pelejä, eli nuoria erotuomareita ei kentillä nähty normaaliin tapaan. Omien pelieni lisähaaste oli se, että ne olivat Porvoossa - ns. matkapeleihin on aina vaikeampi löytää tuuraajia.

Niinpä totesin, että onneksi pelini eivät olleet miesten aladivarimatseja tai naisten kakkosdivaria, missä mä joutuisin juoksemaan ihan tosissani, ja suuntasin auton nokan Itä-Uudellemaalle. Naisten kolmonen on tempoltaan selvästi rauhallisempi kuin edellä mainitut, joskin tiesin, että heti ensimmäinen pelini olisi lohkon kärkikamppailu. Eikä vajaa neljä tuntia kohtuullista hikiliikuntaa tietenkään mikään kevyt rasti ole. Vaikka erotuomari spurttailee vähemmän kuin pelaajat, vastapainoksi me emme pääse vaihtoon, vaan olemme kentällä jokaisen peliminuutin.

Erotuomaroidessa on vaikea ottaa kuvia ;) tämä on sunnuntailta, kun kävin kevyellä happihyppelykävelyllä. Kännykällä on kyllä toivotonta yrittää kuvata hienoja vesipisaroita...

Ensimmäinen peli olikin varsin vauhdikasta ja myös taitavaa salibandya. Olin ajatellut ja vähän toivonutkin, että peli olisi tasainen, mutta aika nopeasti kävi ilmi, että toinen joukkue hallitsi peliä melko selvästi. (Tasaisissa peleissä on aina enemmän tunnelmaa, mikä insipiroi myös erotuomaria.) Silti peli pysyi kyllä ihan kiinnostavana loppuun asti.

Lopuissa peleissä ei tapahtunut mitään ihmeellisempää. Viimeinen oli epätasaisin ja siinä vaiheessa mulla alkoi väsyä lonkat ja pohkeet, joten sain tsempata ihan tosissaan, että jaksoin vetää sen tarkasti loppuun asti. Erotuomarina joutuu juoksemaan paljon takaperin, mikä jumittaa pohkeet, jos ei ole rutiinia. Olen tänä syksynä ollut pillin varressa paljon normaalia vähemmän, joten se rutiini on aika hakusessa :) Olen myös juossut kovilla alustoilla (salibandykentät, asvaltti) viime kuukausina tosi vähän, joten jalkojen iskunkestävyys ei ole ihan huipussaan, minkä huomasi siis lonkissa.

Alkujaan lauantaille oli luvattu aikamoista lumimyräkkää, mutta lopulta ajosää oli oikein mukava. Matsini olivat iltapäivällä/illalla, ensimmäinen alkoi kello 15 ja viimeinen loppui noin kello 20, joten varsinkin kotimatkalla pimeässä olin iloinen, kun tie oli sula eikä taivaaltakaan tullut kissoja ja koiria. Mulla oli aika perinteinen ottelurunko, 2+2 matsia, joiden välissä tunnin tauko. Koska halli oli ihan lähellä Porvoon keskustaa, ehdin taukoni aikana vierailla Brunbergin tehtaanmyymälässä, kun heillä oli just sopivasti lauantaina pidennetyt aukioloajat. Liikunnan ja maakuntamatkailun lisäksi päivästä jäi siis käteen vajaa pari kiloa suklaata ja lakuja :D

Sattuiko kukaan seuraamaan noita miesten MM-kisoja? Yle televisioi Suomen joukkueen pelit, mikä oli tosi hyvä juttu lajin näkyvyyden ja tunnettuuden kannalta.

Matka vai päämäärä

Kuukausi takaperin Töppöjalka-blogin Hanna puhui ensi vuoden suunnitelmistaan ja havahdutti minutkin siihen tosiasiaan, että uuteen vuoteen ei olekaan enää niin kovin pitkä aika. Olin miettinyt ensi vuotta aika epämääräisesti, "joku puolimaraton voisi olla kiva juosta", kun tuntui, että tämä kausi oli vielä päällä, kun kuntorastit jatkuivat lokakuun loppuun ja muita suunnistusjuttuja oli vielä marraskuussakin.

Tässä pikku hiljaa olen sitten pohdiskellut tarkemmin, mitä olisi kiva ensi vuonna tehdä, sekä kartoittanut erilaisia tapahtumia. Tällä viikolla olen paneutunut asiaan taas vähän enemmän, kun yli puolet viikosta on mennyt flunssan merkeissä sohvan ja sängyn pohjalla.

Viikko sitten napsittuja kuvia sunnuntain kävelylenkiltä.

Mitä tarkempia suunnitelmia kasailen ensi vuodelle, sitä enemmän kuitenkin huomaan miettiväni, kumpi onkaan tärkeämpi: matka vai päämäärä. Olen luonnostani hypersuorittaja, joten yritän opetella ottamaan elämässä rennommin ja keskittyä nauttimaan asioista silloin, kun niitä teen, enkä sitten, kun homma on valmis ja pulkassa. Samoin yritän opetella tekemään elämässä asioita, joista itse tykkään, enkä suorittamaan jotain muka täydellistä elämää "näin mun kuuluu tehdä".

Niinpä erilaiset liikuntatapahtumat ovat mulle kaksipiippuinen juttu. Yleensä niissä on mahtava tunnelma, ja on vain niin hauska nähdä paljon muita ihmisiä, jotka saa kiksejä samoista jutuista kuin itse. Ja toisaalta jos on tavoitteena jokin tapahtuma, siitä saa lisävirtaa niinä päivinä, kun tulee töistä kotiin tappoväsyneenä ja kärttyisänä eikä muista, että siihen olotilaan auttaa yleensä happihyppely paremmin kuin maailman kiroaminen sohvan nurkasta kera suklaalevyn.

Sitten taas toisaalta olen kokenut senkin, että tekisi mieli meloa/geokätköillä/sauvakävellä/uida/jotain muuta, mutta lähden hölkkäämään, koska niin kuuluu tehdä, koska treenaan tapahtumaan X. Oma tavoitteeni on ennemmin tasapainoinen ja monipuolinen harrastaminen (koska mulla ei ole lahjoja mihinkään yksittäiseen lajiin haluan kehittyä monipuolisesti plus välttää rasitusvammat), joten tuollainen "pitää juosta, koska öö... no, kun pitää" on täysin ristiriidassa sen kanssa. Erityisesti tämä dilemma koskee katujuoksua, joka kehittää tietysti kestävyyttä mutta ei lihaskuntoa, ketteryyttä jne. ja joka yksinään harrastettuna on mulle aika riskaabeli rasitusvammojen (lonkat, polvet) osalta.

Toinen näkökulma tapahtumien suhteen on se, että jos fokus on liikaa tapahtuman "läpäisyssä" tai omassa ennätyksessä, niin mitä sen jälkeen, kun se on tehty? Yksi vaihtoehto on tähdätä vaativampaan tapahtumaan tai uuteen ennätykseen, mutta yleensä se vaatii enemmän harjoittelua määrällisesti ja/tai tehollisesti, mikä ei välttämättä ole mahdollista. Riittääkö motivaatio ja into säännölliseen liikuntaan, vaikka sillä ei saavuttaisi tapahtumissa enää mtään uutta? Eli onko liikunta itsessään riittävän kivaa?

Päädyinpä taas käytännöllisistä suunnitelmista teoreettisiin pohdintoihin :D Millaisia ajatuksia erilaiset liikuntatapahtumat herättävät teille?

Harrastukset numeroina

Rakastan tilastointia, laskemista ja käppyröiden piirtelyä. Päivätyöni on numeroiden ja muun datan pyörittelyä, ja jatkan samaa rataa myös vapaa-ajalla. Tilastoin muun muassa lukemiani kirjoja ja erotuomaroimiani salibandyotteluita. Tämän pohjalta ei liene yllätys, että minulla on myös oma pikku excel-tiedosto liikunnan seuraamiseen. "Eikä siinä vielä kaikki": lisäksi käytän Heiaheiaa ja sykemittarin tietojen osalta tietysti myös Movescountia. Huvinsa kullakin :D

Oman excelin aloitin vasta vuoden 2013 alusta, kun kyllästyin siihen, ettei Heiaheiassa pystynyt aggregoimaan ja visualisoimaan dataa siinä määrin kuin olisin halunnut. Kun näpertelee tilastonsa itse, sieltä saa myös ulos tasan sitä mitä itse haluaa. Seuraan pääasiassa liikkumiseen käytettyä aikaa, viikko-, kuukausi- ja vuositasolla. Mukana on myös yksi välilehti kilometreille (juoksulle ja muille vastaaville lajeille, joissa voi mitata matkaa), mutta en seuraa sitä juurikaan.

En ole jaksanut tehdä näistä käppyröistä järin kauniita - pääasia, että sisältö käy selväksi :)

Vaikka tämä vuosi ei ole vielä ihan lopussa, huomaa vuositilastoissa selviä eroja viime vuoteen. Aloitin geokätköilyn alkukesästä 2013 ja kätköilin sen kesän aikana aika paljon, mikä näkyy ulkoiluna. Toisaalta en käynyt tavallisille kävelylenkeillä juurikaan. Erotuomarihommissa pyörin aktiivisesti varsinkin kevätkaudella.

Tänä vuonna kävelyä on tullut runsaasti, kun kuntoutin itseäni isohkosta leikkauksesta keväällä. Pari kuukautta meni niin, etten voinut tehdä muuta kuin kävelylenkkejä - toisaalta niitä tulikin noin 30 tunnin verran (vähintään parin kilometrin lenkkejä - sitä lyhyempiä en ole tilastoinut). Kävelylenkit jatkuivat myös kesällä juoksun ja muun rankemman liikunnan ohessa. Melonta jäi edellisvuotta vähemmälle, samaisen leikkauksesta toipumisen vuoksi. "Muu aerobinen" sisältää muun muassa suunnistuksen, jonka aloitin tänä kesänä, sekä kesälomalla tekemämme nelipäiväisen pyöräretken Länsi-Uudellemaalle.

Kaiken kaikkiaan noista käppyröistä huomaa, mistä minä tykkään. Aerobiset ja ulkoilmalajit ovat lähellä sydäntä :) Jos tulevana talvena vain olisi lunta, pääsisi taas hiihtämäänkin. Haluaisin myös tutustua paremmin lumikenkäkävelyyn; olen kokeillut sitä kerran ja se oli upeaa!

Tilastoiko kukaan muu yhtä intopiukeana harrastuksiaan vai riittääkö teille Heiaheiat ja muut valmispalvelut?

Ylämäkeä, alamäkeä

Viime viikkoon mahtui liikunnallista ylä- ja alamäkeä, kuvainnollisesti ja kirjaimellisesti. Alkuviikosta oli Slushin vuoksi tiedossa ympäripyöreitä työpäiviä, joten liikunnalle ei oikein ollut aikaa. Yritin mahduttaa päiviini paremman puutteessa mahdollisimman paljon arkikävelyä, jotta sain päästeltyä pahimpia höyryjä :) Torstaina pääsin sauvakävelylenkille ja se kyllä tuntui taivaalliselta!

Kuvista suurkiitos Karkille! :)

Viikon kohokohta oli ehdottomasti lauantain yhteislenkki Pirttimäessä. Olin suunnitellut Helsinki Trail Running Clubin etanalenkkiä sille päivälle, kun sitten bongasin, että Sporttaillaan-blogin Hanna järjestäisi blogilenkin samaisena päivänä. Yhdistimme voimamme, ja paikalla olikin 8 mukavaa tyyppiä. Oli kiva tutustua uusiin ihmisiin, ja taisinpa löytää lenkkiseuraa jatkoonkin :)

Hanna oli suunnitellut reitin (kiitos!), ja siellä oli osin mulle ihan uusia polkuja. Olen liikkunut noissa maastoissa päiväretkeillen, suunnistaen ja hiihtäen, mutta silti hauskasti maasto tuntui pääasiassa ihan uudelta ja jännältä, kun ei etukäteen tiennyt, mihin mennään. Ylä- ja alamäkiä riitti, ja perjantaina satanut ensilumi teki hommasta vielä vähän normaalia raskaampaa. Toisaalta mielummin pehmeä ja raskas lumi kuin kiinteä ja liukas!

Sunnuntaina olin suunnitellut meneväni korttelisuunnistamaan, mutta vasen lonkkani oli eri mieltä. Se vähän jumiutui Slushin parin päivän seisoskeluista, ja lauantain lenkki oli ehkä hieman liian raju juttu kevyen alkuviikon jälkeen. Kun vielä istuin lauantai-iltana kolme tuntia Orionin upottavissa penkeissä, lonkka kipeytyi aika pahasti, joten keskityin sunnuntaina rauhalliseen kävelyyn ja venyttelyyn. Slush, yhteislenkki ja sing-along-versio Sound of Musicista olivat toisaalta niin huippujuttuja, ettei lonkkavaiva pahasti harmittanut.

Millaisia mäkiä teidän viikkonne mahtui? Millaisia fiiliksiä ensilumi on tuonut?

Minirogaining Kuusijärvellä

Kuntorastikausi on tosiaan ohi, mutta kaikenlaista muuta suunnistusaktiviteettia järjestetään pitkin loppusyksyä. Helsinki Night Challengen yökorttelirasteille en ehtinyt, mikä on tosi sääli (onneksi he järjestävät pari lisätapahtumaa), mutta tänään osallistuin Pihkaniskojen Vantaan Kuusijärvellä järjestämään Itä-Hakkilan kierrokseen, joka oli samalla ensimmäinen kosketukseni rogainingiin.

"Tavallisessa" suunnistuksessahan on valmiit radat, joiden rastit pitää kiertää määrätyssä järjestyksessä, ja aika ratkaisee. Rogainingissa kaikilla osallistujilla on sama (maksimi)aika, mutta rastien järjestyksen saa päättää itse. Reitin suunnittelu onkin merkittävä osa tuossa hommassa. Rasteista saa eri määrän pisteitä, joten jos (mun tapauksessa kun) ei ehdi hakea kaikkia rasteja, tuo sekin oman lisänsä suunnitteluun.

Yleensä rogaining-kisat ovat pitkiä, parista tunnista vuorokauteen, ja niihin osallistutaan muutaman hengen joukkueina. Itä-Hakkilan kierroksella kaikki taisivat olla yksin liikkeellä ja tapahtuman kesto oli vain tunti, joten se oli hyvä pehmeä lasku tuohon lajiin. Kun en ole osallistunut pidempiin tapahtumiin, en tiedä, onko paniikki "aikaa on jäljellä liian vähän!" aina läsnä, mutta ainakin tuollaisessa lyhyessä kisassa se oli vahva :D

Tänään kisassa oli myös hauska tvisti: 1, 3 ja 5 pisteen rastit sai hakea milloin vain, mutta 7 pisteen rastit olivat "hyväksyttäviä" vain aina 20 minuuttia kerrallaan. Mä pummasin heti alkuun ekan rastin, ja siinä tuhraantui 3-4 minsaa (se on tunnin kisassa paljon!), enkä sitten ehtinytkään yhdelle suunnittelemalleni 7 pisteen rastille. Ylipäätään rogainingin jälkeen tuntuu olevan vieläkin enemmän mahdollisuutta jälkispekulointiin, vaikka "tavis"suunnistuksessakin mä analysoin rataa ja omia reittivalintoja jälkikäteen aika paljon. Metsään kirmatessani ajattelin reittisuunnitelmani olevan varsin hyvä oma nopeuteni ja taitoni huomioiden, mutta nyt tarkemmin ajateltuna olisin pienellä muutoksella saanut 7 pistettä enemmän :) Plus sitten vielä ne pummin viemät toiset 7 pistettä.

No, onneksi pisteillä ja sijoituksilla ei ole mulle niinkään väliä. Olen tosi iloinen, että uskaltauduin lähtemään tuonne tapahtumaan. Sää oli taas tänään mainio ja on aina kivaa suunnistaa ekaa kertaa uudella alueella. Maasto oli mukavan vaihtelevaa, vaikka varsinkin loppupuolella kirosin, kun mäkiä ja pieniä nyppylöitä riitti. Kuten aiemminkin suunnistustapahtumissa, tänäänkin kaikki järjestäjät ja muut osallistujat olivat ystävällisiä ja neuvoivat ensikertalaista erinomaisesti :)

Mikä oli teidän viikonlopun kohokohta?

Eipä mennyt niin kuin Strömsössä

Lähdin eilen kokeilemaan elämäni ensimmäisen kerran polkujuoksua pimeässä, pelkän otsalampun kanssa. Mulla on halpislamppu, jonka toimivuutta hommaan vähän epäilin, mutta halusin kuitenkin testata sen ensin, ennen kuin marssisin lamppuostoksille.

Pidin töistä etäpäivän ja koska säästin työmatkoihin kuluvan ajan, työpäivä oli pulkassa vielä puolivaloisaan aikaan. Enpä ole aikaisemmin odottanut, että tulee pimeä, että pääsen lenkille!

Kävelin alkulämmittelynä Kaupunginkalliolle, josta lähtee polku kohti Vanttilaa. Lamppu päälle ja metsään! Ensimmäisenä totesin, että joudun ihan tosissani keskittymään, ettei höperö mielikuvitukseni ala keksiä pimeyteen sarjamurhaajia tai villipetoja. (Karhuja Espoon keskuksessa? Se olisikin lööppiainesta :D)

Sää oli kostea ja vuodenaikaan nähden lämmin. Jo muutaman sadan metrin jälkeen alkoivat silmälasini huurtua. On sitä tapahtunut aiemminkin, mutta valoisassa se ei juurikaan haittaa. Polun alkuosa oli hyvin aukeaa maastoa, mutta taas muutama sata metriä edempänä se vaihtui tiheämpään. Pimeässä kaikki näkökyky olisi tarpeen, joten yritin keksiä kikkoja, joilla huurtuminen loppuisi. Eipä tullut mieleen ainakaan yhtään toimivaa. Kokeilin juosta myös ilman laseja, mutta sillä tavalla näin huurteisia lasejakin vähemmän.

Pian totesin, ettei lamppulenkistä tule yhtään mitään. Käännyin kannoillani ja palasin takaisin. Olin ehtinyt jo päästä juoksumoodiin, mutta en halunnut kuluttaa nappulakenkien pohjia lähtemällä juoksemaan niillä asvaltilla. Paremman puutteessa kävelin läheiselle hiekkaulkoilutielle ja juoksin muutaman kilometrin pikkulenkin, että sain pahimmat höyryt pihalle. Vähän hönö olo oli siellä hölkätessä kartta, kompassi ja otsalamppu kädessä.

Niin, mites se otsalamppu? Jaa'a - polkulenkki jäi niin lyhyeksi ja sumuiseksi, etten pysty oikein arvioimaan sitä. Pitänee joskus lähteä piilarit päässä kokeilemaan.

Winter Wonderland

Olin viikonloppuna käymässä kotikonnuillani Jyväskylässä. Sinne oli luvattu lunta ja pakkasta, joten otin mukaani maastolenkkarini ajatellen, että lähden testaamaan, miten ne sopivat lumijuoksuun. Jäisillä alustoilla käytän tavallisia lenkkareita yhdistettynä Icebugin irtonastapohjallisiin mutta pehmeässä lumessa ne eivät toimi kovin hyvin.

Perjantai-iltana saapuessani kaupunki olikin hyvin talvinen, ja varmistin vanhemmiltani, etteihän ulkoilureitille oltu jo ajettu latuja. Ei kuulemma oltu, joten lähdin lauantaina päivällä ulkoilemaan. Ulkoiluteillä näkyi kyllä jo aika paljonkin suksien uria. Sää oli taas ihanan aurinkoinen ja lumi tietysti vielä heijasti valoa - ihan eri meininki kuin täällä etelässä, jossa viime viikko oli kovin sateinen ja sumuisen harmaa.

Menee siinä polku :)

Hölkkäilin pääasiassa latupohjia pitkin mutta muutamassa kohdassa poikkesin poluille. Luminen maisema oli valtavan kaunis, oikea talven ihmemaa. Talvi näemmä yllättää paitsi autoilijat, myös juoksijan ;) Luulisi ettei Suomessa asuvalle lumi ole mitenkään ihmeellinen asia, mutta ainakin mulle ensilumi on aina sykähdyttävä juttu! Pakkasta ei lopulta ollut kuin muutama aste, joten sää todella suosi mua.

Hauskasti havainnollistuu, miten hyvin lumi heijastaa, tässä tapauksessa kengän pinkin pohjan :D

Maastolenkkareina mulla on Salomonin Speedcrossit ja ne läpäisivät lumitestinsä mainiosti. Nappulapohjat toivat pitoa pehmeälle lumelle niin kuin olin ajatellut ja kenkien pinta hylki lunta varsin hyvin. (Juuri ennen tuon kuvan ottamista kuljin vähän paksummassa hangessa. Lumi karisi pois het' kohta seuraavilla askeleilla.) Ainoa ongelma oli oikeastaan se, että kun haluan maastokenkieni istuvan jalkaan kohtuu napakasti, nyt paksummilla sukilla kengät meinasivat olla ahtaat. Toisaalta, kun en (ainakaan vielä) ole mikään hc-harrastaja, pärjään tuolla yhdellä maastokenkäparilla oikein kivasti.

Odottaako kukaan muu ensilumen tuloa? :) Millaisia varusteita kaapeistanne löytyy talviharrastuksia varten?

Identiteettiä etsimässä

Mä olen yksi niistä, jotka ovat löytäneet liikunnan ilon vasta aikuisiällä. Jaan kaikki klassiset koululiikuntatraumat, ja identiteettini on edelleen paljon vahvemmin nörtti-muusikko-suklaansyöjä kuin liikkuja. Urheilu-sanaa en vieläkään kykene yhdistämään itseeni, edes kuntourheilun muodossa. Parempi puoliskoni härnää minua välillä pakkomielteisestä U-sanan välttelystäni ;)

Sunnuntaiharrastelu ei vielä uhannut identiteettiäni, mutta aikanaan kun aloitin salibandyerotuomaroinnin, tunsin itseni sudeksi lampaiden vaatteissa. Että enhän mä ole liikunnallinen enkä kuulu tähän lajiyhteisöön ja kohta joku keksii, että täällä on tällainen wannabe seassa! Pitkään halusin mennä hallille tavallisissa vaatteissa, esim. farkuissa ja villakangastakissa, koska en oikein tunnistanut itseäni erotuomarikerhon verkkapuku päällä. Näytin ihan joltain u...urheilijalta - enhän se voi olla minä!

Samanlaisen kokemuksen olen saanut tässä vuosien saatossa myös muun muassa ekoista juoksutrikoista, buffihuivista, hiihtopuvusta, uimalaseista ja -lakista sekä maastojuoksukengistä. Ne ovat jotenkin henkineet urheilullisuutta ja harrastuneisuutta enemmän kuin mitä olen kokenut oikeasti olevani. Suurimman osan vermeistä olen hankkinut kohtuu pitkän harkinnan jälkeen, ja ainakin parilla kerralla myönnän kyllä miettineeni paitsi "onko minulla oikeasti tarvetta asialle X" niin myös "olenko minä sellainen ihminen joka omistaa asian X". Hölmöä mutta totta! :D

Kun kaappeihin on alkanut kertyä varusteita, jotka myös ovat kohtuullisen säännöllisessä käytössä, olen ensin ajatellut itseäni "ihmisenä jolla on liikuntavarusteita". Jossain vaiheessa jouduin myöntymään, että siitä melko loogisesti seuraa, että olen liikunnallinen ihminen. (Tarkalleen ottaen, jos oletetaan, että epäliikunnallisella ihmisellä ei ole kaapit täynnä varusteita, ja havainnoidaan, että minulla on kaapit täynnä varusteita, niin tästä seuraa johtopäätös, että en voi olla epäliikunnallinen ihminen.) Varusteet ovat siis konkretisoineet identiteettini muuttumista.

Jonkinlainen virstanpylväs saavutettiin, kun olin vaihtamassa työpaikkaa ja päivitin siksi ansioluetteloani. Emmin pitkään mutta lopulta merkitsin harrastuksiini vanhojen asioiden lisäksi myös kuntoliikunnan. Olematon askel ihmiskunnalle mutta suuri askel minulle!

Polkuhurmaa

Loppukesän aikana en juurikaan käynyt polkujuoksemassa. Kävin liki viikoittain suunnistamassa, mikä tyydytti metsäkaipuuni, ja toisaalta treenasin katupuolimaratonille ja halusin kehittää jalkojeni iskukestävyyttä nimenomaan kovemmilla alustoilla.

Juoksutapahtuma oli syyskuun puolivälissä (ja puolikas vaihtui kymppiin, kun juuri kisaa edeltävällä viikolla olin 5 päivää kuumeessa), ja kesän kuntorastikausi loppui viime sunnuntaina. (Talvikaudellakin pääsee suunnistamaan, mutta silloin tarjolla on korttelisuunnistusta.) Niinpä olen taas päässyt polkulenkkien makuun.

Valokuvaus ei todellakaan ole mun vahvuus, mutta yritinpä räpsiä syysenergiaa talteen talven varalta :)

Olin päättänyt lähteä tänään metsään, jos sää olisi suosiollinen. Eilen sääennuste lupasi hyvää, joten suunnittelin vähän pidemmän reitin. Tänään nautiskelinkin kuulaasta ja aurinkoisesta syyspäivästä. Polkuosuudella oli mittaa noin 11,5 km, minkä lisäksi alussa oli noin kilometrin ja lopussa parin kilometrin kävelyt kotoa metsään ja takaisin. Yhden nopean evästauon ja kahden tiukan kartantutkimishetken kera aikaa meni poluilla pari tuntia. Vauhti ei siis huimannut päätä, mutta ihana luonto, hiljaisuus ja vaihtelevat maisemat huimasivat senkin edestä :) Poluilla todella on olo, että matka on tärkeämpi kuin päämäärä!

Reittini kierteli Vanttilaa ja Espoon keskuspuistoa, ja matkalle mahtui neulaspolkuja, juurakkoisempia ja kivikkoisempia pätkiä, metsätyökoneen uria, avokallioita, vähän latupohjaa, niittyjen ja peltojen reunoja sekä kaiken kruunuksi pienen lammen ranta. Ainakin minun on paljon helpompi saada juoksuun flow metsässä kuin kaduilla. Olen kitkutellut kelloa vilkuillen erinäisiäkin asvalttipitkiksiä, mutta metsässä kilometrit ja tunnit kertyvät huomaamatta.

Candy on the Run -blogin Karoliina kirjoitti tällä viikolla #runfieista. En harrasta instragramia enkä tykkää levitellä naamaani, mutta tässä #runfie polkujuoksijasta, joka sanoo "moi" :)

Tämä syksy on ollut sään puolesta aivan mahtava, ja ruskajaksokin syys-lokakuussa tuntui mielestäni normaalivuotta pidemmältä. Lyhenevät päivät eivät ole tänä vuonna tuntuneet niin kamalilta, kun viikonloppuisin on päässyt tankkaamaan aurinkoa. Toivottavasti ihanat kelit jatkuvat edelleen!

Onko teidän viikonloppuun mahtunut ulkoilua? Oletteko yhtä fiiliksissä tästä syksystä kuin minä? :)

Ei jäsenyyttä, kiitos!

Sisäliikunnasta tuli mieleeni jumpat. Tällä hetkellä varsinkin tykkään liikkua pääasiassa ulkona itsekseni mutta minulle mieluisin tapa tehdä lihaskuntoa ja kehonhuoltoa on ohjatut tunnit. Kuntosalilla tuppaan tylsistymään ja kehonhuoltoa en vain itsenäisesti tee kerta kaikkiaan tarpeeksi. Haluaisin suosia liikuntaseurojen ja työväenopiston jumppia, ihan vain koska tykkään niiden maanläheisestä meiningistä, mutta liikuntakeskusten joustavat aikataulut vievät ainakin toistaiseksi voiton.

Koska kuitenkin käyn jumpissa vain kerran-pari viikossa, jäsenyyksiin perustuvat paikat kierrän kaukaa. Tuntuisi aikamoiselta tuhlaukselta maksaa 70-80 euroa kuussa keskimäärin noin kuudesta jumppakerrasta. Lisäksi todettakoon, että mielikuvani useimmista jäsenyyspaikoista on kaukana maanläheisyydestä. Mutta ei-jäsenyyspaikkoja on nykyään ärsyttävän vaikea löytää!

Ensimmäinen löytöni oli Liikuntastudio Luhtavilla Espoon Leppävaarassa. Se oli edellisen työmatkani varrella, ja tykkäsin paikasta kovasti. Jumpat olivat hyviä, tilat ja välineet modernit sekä ohjaajat asiantuntevia, mutta ilmapiiri oli silti positiivisella tavalla "tavis". Nykyinen työpaikkani on vain valitettavasti aivan eri suunnalla, joten etsintä jatkui. Onneksi uuden työmatkan varrelta löytyi Motivus. Siellä ilmapiiri on lähempänä mitä kuvittelen fiiliksen olevan jäsenyyspaikoissa, mutta kun oppii tuntemaan eri ohjaajia, löytää itselleen paitsi sisällöllisesti myös tunnelmaltaan sopivimmat tunnit.

Karttaako joku muukin jäsenyyspaikkoja? Onko vinkkejä jumppapaikoista, joihin saa kymppikortteja tai vastaavia?

Sisällä ja ulkona

Viikonloppuna tuli liikuttua sisällä erotuomaroinnin merkeissä ja ulkona kuntorasteilla. Ajoitukset eivät oikein menneet nappiin, sillä ihanan aurinkoisen lauantaipäivän vietin salibandyhallilla ja suunnistus osui sunnuntaiaamupäivän vesisateeseen.

Alkujaan minulla oli lauantain ohjelmassa neljä peliä 10-vuotiaiden poikien harrastesarjaa. Perjantaina yksi tuomarikollega pyysi apua omien otteluidensa tuuraamisessa, ja otin häneltä yhden pelin 9-vuotiaiden poikien harrastesarjaa. Lopulta vietin hallilla lauantaina taukoineen reilut seitsemän tuntia. Tuon ikäisille pelit ovat enemmän leikkiä, ja varsinkin harrastesarjoissa moni on aloittanut pelaamisen vasta tänä syksynä, joten intoa on paljon enemmän kuin taitoa. Toisaalta pelaamisen ilo on ihan eri tasolla kuin koskaan aikuisten peleissä. Kun kaikki valmentajatkin olivat positiivisella mielellä liikkeellä, kaiken kaikkiaan lauantai oli tuomarillekin feel good -päivä.

Vaikka pelit eivät olleet fyysisesti tai mentaalisesti järin vaativia, kyllä viisi peliä kuitenkin tuntuu jaloissa ja päässä. Sunnuntaina metsässä totesin jo parissa ensimmäisessä mäessä, että askel painaa. Kun rata oli vielä normaalia pidempi (6,0 km kun B-radat ovat keskimäärin noin 5 km), päädyin kävelemään mäet ja muutenkin hölkkäilemään rauhassa, että jaksoin maaliin asti.

Puolivälin jälkeen totesin, että myös keskittyminen alkoi herpaantua. Ensin tuli yhdelle rastivälille huono reittivalinta ja sen jälkeen kahdella rastivälillä pummi. Onneksi huomasin virheeni melko pian ja löysin kartalle takaisin. Maalissa olin paitsi kurainen myös onnellisen voipunut - jaksoin kuin jaksoinkin!

Kumpi houkuttelee teitä enemmän, sisä- vai ulkoliikunta? Entä vaikuttaako sää valintoihin? :)

Hiihtämistä ilman suksia

Eräänä perjantaina olimme ulkoilemassa paremman puoliskon kanssa, kun totesin: "Onkohan mitään keski-ikäisempää kuin sauvakävelylenkki perjantai-iltana? No, ehkä sauvakävelylenkki perjantai-iltana huomioliivi päällä." Tällä hetkellä sauvakävely on riittävän kivaa, että löydän itseni keppilenkeiltä (se huomioliivi päällä) pienestä ikäkriiseilystä huolimatta ;)

Sauvakävely on aina ollut minulle kausittaista. Yhtäkkiä muistan eteisen nurkassa kököttävät sauvat ja innostun. Jossain vaiheessa se alkaa tuntua (muka) tylsältä tai liian kevyeltä (kun sportti-ihmiset juoksevat ohi oikealta ja vasemmalta), ja pikkuhiljaa sauvat päätyvät takaisin eteisen nurkkaan. Tällä hetkellä menossa on taas innostusvaihe - yritän tehdä oikeasti kevyitä peruskestävyystreenejä ja sauvakävely sopii siihen täydellisesti. 

Iloitsin melkein hölmön paljon, kun Wannabe Juoksija kirjoitti oodin sauvakävelylle. Keppilenkkeilyä hyvässä seurassa kauniissa syyssäässä, se on nautinto!

Tunnustautuuko kukaan muu sauvakävelyn harrastajaksi?

Ja taas yksi liikuntablogi

Koska maailmassa ei vielä muka ole tarpeeksi liikuntablogeja, päätin pistää omani pystyyn. Olen kolmeakymppiä lähestyvä taviskuntoilija, joka yrittää tähdätä hyvään fiilikseen. Välillä iskee suorittaminen ja turha stressi, mutta yritän muistaa silloin nollata ajatukset ja aloittaa seuraavan kierroksen rennommin. Sama tavoite on tämän blogin suhteen.

Liikunta on pikkuhiljaa tullut osaksi elämääni viimeisen neljän vuoden aikana. Matkalla on ollut ylä- ja alamäkiä, motivaatiokuoppia ja loukkaantumisia, onnen hetkiä ja itsensä ylittämistä. Lajivalikoimani on pitkälti kestävyys- ja ulkoilmapainotteista: sauvakävelyä, lenkkeilyä teillä ja poluilla, suunnistusta ja salibandyerotuomarointia. Vastapainoksi yritän käydä kehonhuoltotunneilla ja lihaskuntojumpissa edes epäsäännöllisen säännöllisesti. Kesäisin käyn jonkin verran melomassa ja talvella hiihtämässä ja uimassa, jos ehdin jaksan. Ulkoilua tulee lisäksi geokätköilyn ja suurimman suosikkini eli marjatuksen parissa :)

Tervetuloa mukaan!